Sairaudet

Kasvisruokavalio hidastaa uusiutuneen eturauhassyövän kasvua

8.9.2006 Terve.fi

Hormonaalinen hoito pidentää tällöin jonkin verran elinaikaa, mutta ei paranna tautia. Hormonihoidosta aiheutuu myös kiusallisia haittavaikutuksia, kuten kuumia aaltoja, sukupuolisen halukkuuden alenemista ja luukatoa. Vaihtoehtoisena hoitona on kokeiltu myös ruokavaliohoitoa. Länsimaisen ruokavalion on havaittu edistävän taudin etenemistä.

Yhdysvaltalaistutkimuksessa on selvitetty, miten kasvisruokavalioon siirtyminen vaikuttaa uusiutuneen eturauhassyövän kasvuun. Kokeeseen osallistui 14 potilasta, joiden eturauhassyöpä oli uusiutunut hoidosta huolimatta. Potilaiden PSA mitattiin ennen siirtymistä kasvisruokavalioon, sitä aloitettaessa ja kuuden kuukauden kohdalla.

Kymmenen potilasta voitiin luotettavasti arvioida kokeen lopussa. Koska äkillinen muutos ruokavaliossa voi olla stressaavaa, hoitoon kuului myös stressinhallintaa. PSA:n nousu hidastui selvästi kokeen aikana. Potilaista neljän PSA itse asiassa aleni kokeen aikana.

Näyttää siltä, että siirtyminen kasvisruokavalioon saattaa hidastaa levinneen eturauhassyövän etenemistä ja parhaimmillaan jopa pysäyttää sen.

Lähde: Integrative Cancer Therapy 2006

Eturauhassyöpä

Kommentit

Ei kommentteja vielä

Katso myös nämä

Uusimmat

Tilaa Kaikki hyvinvoinnista -uutiskirje

Kirjeen tilaamalla saat kerran viikossa inspiroivia hyvinvointivinkkejä. Luvassa huippuhyviä treeniohjeita, hyödyllisiä terveysjuttuja ja apua mielen hyvinvointiin.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt