Hyvinvointi

Juo oikein kuumalla

Janon tunne syntyy, kun nesteen menetys on suurempaa kuin saanti. Tämä aiheuttaa antidiureettisen hormonin, ADH:n eritystä ja saa ihmisen juomaan. Normaalisti juomme 1 – 1.

12.7.2011 Terve.fi

5 litraa vettä vuorokaudessa, mutta  ponnistellessa ja varsinkin helteellä enemmän.

Janon tunne voi liikunnan aikana olla pieni ja paitakin pysyä kuivana tuulisissa olosuhteissa, kuitenkin saatamme menettää koko ajan nestettä. Se on korvattava ja parasta siihen on vesi. Jos suoritus kestää pitkään, se ei enää riitä, vaan voidaan käyttää energiajuomia. Niitä on markkinoilla monenlaisia luomuksia, mutta yksinkertainen.on siinäkin paras ja riittävä. Pari teelusikallista sokeria litraan vettä on sopiva annos. Mitä kuumempi on ilma, sitä enemmän tarvitaan nestettä ja sitä laimeampi tulee juoman olla.

Hikoillessa menetämme kyllä suolaa, mutta muutaman tunnin hikoilu silloin tällöin ei tee vielä tarvetta suolan lisään. Vasta toistuva tai pitkäkestoinen hikeä tuottava suoritus voi tuoda aiheen suolan lisään. Suola ylläpitää janon tunnetta ja sen saanti parantaa nesteen imeytymistä, joten se on pienissä määrin eduksi pitkäkestoisen liikunnan aikana.Hyvin rasittavassa liikunnassa voi tulla natriumin puute, hyponatremia. Sen oireina ovat voimattomuus ja väsymys. Naiset ovat sille miehiä herkempiä. Tilan riskiä lisää samanaikainen runsas suolattomien nesteiden käyttö rasituksen aikana ja sen jälkeen.  

Kuumassa ilmassa riittävän pitkään oleskelu voi johtaa liiasta lämmöstä johtuvaan uupumukseen ja lämpöhalvaukseen. Sen riski on erityisesti vanhuksilla, jotka käyttävät nesteenpoistolääkkeitä. Sen oireina ovat pahoinvointi, alentunut tajunnan taso, kohonnut verenpaine, sydämen tiheälyöntisyys ja kiivas hengitys. Kehon lämpötila on noussut yli 40 o C. Se on hengenvarallinen tila ja vaatii välitöntä lääkärin hoitoa. Kuitenkin jo muutaman tunnin oleskelu viileämmässä voi torjua tilan kehittymisen.

Hyponatremia voi johtua myös runsaasta alkoholin, varsinkin oluen käytöstä. Alkoholia kyllä lisää alkuun nesteen eritystä, mutta myöhemmin vaikutus voi olla päinvastainen. Tällöin krapulan janoa parannettaessa nesteet kertyvätkin elimistöön haitallisin seurauksin. Ripuli ja oksentelu voivat myös olla pitkään jatkuttuaan hyponatremian syynä, samoin joskus liiallinen juominen.

Äärimmillään kuumuus voi aiheuttaa sydämen lisäkuormitusta ja hapen tarpeenkasvua samaan aikaan kuin hikoilu ja haihtuminen tuottavat nestevajausta. Tämä voi lisätä veren sakeutta ja hyytymistaipumusta ja tuottaa sitä kautta verisuonitukoksia. Sen torjumiseksi paras keino on säännöllinen, riittävä juominen. Mitään ihmejuomia ei siihenkään tarvita.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt