
Jos et halua olla kellastunut blondi, ota käyttöösi tämä tuote!
Ehkäise kellastumista, lisää kiiltoa tai tuo hentoa sävyä. Tee värinaamiosta salainen aseesi.
Värinaamio on se juttu, jolla saat entistä kauniimmat vaalennetut hiukset.
Värinaamioita on myynnissä sellaisenaan, värinaamion nimellä, mutta sitä kutsutaan myös sävyttäväksi hiusnaamioksi, sävyttäväksi tehohoidoksi ja hoitavaksi sävytteeksi.
Mitä blondi tekee värinaamiolla?
1. Ehkäisee keltaisuutta. Vaalennetut hiukset kellastuvat helposti. Valitse värinaamio, jossa on vastavärinä sinipohjainen sävyte, kuten violetti ja hopea.
2. Tehohoitaa ja tuo kiiltoa. Mitä rajummin hiuksia vaalennetaan, sitä huokoisemmat niistä tulee. Se tarkoittaa, että hiussuomut ovat auki ja pinta on matta. Värinaamio sulkee suomut ja lisää kiiltoa.
2. Piristää maantienväriä. Jos tukka on luonnostaan vaalea, se voi silti kaivata pientä piristystä tai kiiltoa. Kokeile vaaleimpia maskisävyjä tai cappuccinon ja toffeen vivahteita.
3. Testaa trenditukkaa. Pastellisävyjä voi kokeilla kotona maltillisesti, kun sekoittaa niitä pienen määrän tavallisen hoitoaineen sekaan.
4. Raidoittaa. Tee latvoihin raitoja yhdellä tai useammalla värimaskilla. Mitä lähempänä sävy on hiustesi väriä, sitä luonnollisempi lopputulos on. Kiinnitä ylähiukset pompulalla tai klipsillä ja levitä sävyte raitakohtiin hiusvärisiveltimellä. Niitä myydään tavaratalojen kosmetiikkaosastoilla.
5. Jos vaalennat hiuksesi kotona, käytä värinaamiota vaalennuksen jälkeen. Niin saat tasaisen sävyn koko hiuksiin. Lisäksi maski sulkee hiuksen pintasuomut, suojaa, hoitaa ja kiillottaa.
Värinaamio voi kestää hiuksissa kauan
Värinaamiota voi laimentaa itse lisäämällä mukaan tavallista hoitoainetta. Eri sävynaamioita voi sekoittaa myös keskenään.
Käytännössä värinaamiossa on yhdistetty tiukasti pysyvä suoraväri ja hoitoaine. Jos olet rohkea, voit sekoitella itse aineita.
Värinaamio pysyy hiuksissa 5–30 pesua.
Värinaamiolla ei pysty vaalentamaan hiusta, vaan vain sävyttämään.