Terve.fi

Jalkasienen oireet


Jalkasieni aiheuttaa tavallisimmin voimakasta kutinaa, ihon punoitusta, ihorikkoa tai ihon halkeamista varvasvälissä.

Jalkasilsa eli jalkasieni esiintyy yleisimmin pikkuvarpaan ja sen viereisen varpaan varvasvälissä.

Tavallisimmat oireet ovat voimakas kutina, ihon punoitus, ihorikko tai yleisemmin iho on haljennut varvasvälissä ja iho on ns. vereslihalla. Myös rakkulat ovat mahdollisia taudin alkuvaiheessa. Paksuilla ihoalueilla jalkapohjassa silsa esiintyy ”mokkasiinisilsana”, jolloin iho on paksuuntunut, punoittava ja hilseilevä.

Lue lisää yleistietoa jalkasienestä.

Alussa jalkasilsa voi olla oireeton, mutta vähitellen varvasvälit alkavat kutista ja alueella voi tuntua kipua. Infektio voi levitä muihin varvasväleihin tai läheiselle iholle. Sieni-infektio voi aiheuttaa varpaiden päälle hilseilevän ihottuman, jalkapohjan iholla sieni aiheuttaa kroonista hilseilyä ja joskus punoitusta ja / tai rakkulointia ihottuman reuna-alueilla. Jalkaterän sieni-infektioihin voi liittyä erityisesti sormien sivuilla tai kämmenissä sijaitsevat pienet rakkulat, ns. mykidit. Sekä varvasvälin että jalkaterän sieni-infektiota voi vielä vaikeuttaa lisäksi bakteeri-infektio, jolloin kyseessä oleva alue turpoaa, vetistää, punoittaa, hilseilee ja sitä peittää kellervä karsta.

Lue jalkasienen hoidosta.

Lähteet:

Matti Hannuksela, Sirkku Peltonen, Timo Reunala, Raimo Suhonen (toim.), Ihon ja kynsien sieni-infektiot, Ihotaudit, Kustannus Oy Duodecim, 2011

Sieni-infektiot ihossa, hiuksissa ja kynsissä (diagnostiikka), Käypä hoito- suositus, 2010

Julkaistu: 5.4.2018