Terve.fi

Iontoforeesi etikkahapolla lievittää jalkapohjan kipua

Iontoforeesi etikkahapolla lievittää jalkapohjan kipua
Jalkapohjan kalvojänne alkaa kantaluun etureunasta ja ulottuu aina varpaiden tyveen asti. Kalvo saattaa tulehtua, jolloin se tulehtuu lähes aina kantapään puoleisesta kiinnityskohdastaan, mikä aiheuttaa jalkapohjan kipua ja jäykkyyttä erityisesti aamuisin. Tätä tilaa kutsutaan plantaarifaskiitiksi eli jalkapohjan kalvojänteen tulehdukseksi.
Julkaistu 7.8.2006

Kiputila voi johtua epäsopivien jalkineiden käytöstä, mutta myös alttius vaivalle vaihtelee. Hoitoon voidaan käyttää mm. erilaisia pohjallisia ja kortisoniruiskeita. Australialaistutkimuksessa on selvitetty, miten iontoforeesin avulla ihon alle saatu deksametasoni tai etikkahappo vaikuttavat plantaarifaskiittikipuun. Iontoforeesissa saadaan ionisoituneita lääkeaineita kulkeutumaan ihon läpi heikon sähkövirran avulla. Tutkimukseen osallistui 31 potilasta, jotka olivat kärsineet oireisesta plantaarifaskiitista ainakin kuukauden ajan. Hoitona he saivat 0,4-prosenttista deksametasonia (kortikosteroidi), viisiprosenttista etikkahappoa tai vaikuttamatonta suolaliuosta. Potilaita hoidettiin kuudesti iontoforeesilla, joka kohdennettiin aristavimpaan kohtaan jalkapohjassa kahden viikon ajan. Potilaat käyttivät lisäksi jalkaholvia tukevaa sidettä, jonka tarkoituksena oli vähentää painetta jalkapohjan keskiosassa.

Kahden viikon kohdalla kaikissa ryhmissä jalkapohjan aamukipu oli lievittynyt merkittävästi. Tehokkaimmaksi osoittautui viisiprosenttinen etikkahappo. Neljän viikon kuluttua seurantakäynnillä hoitovaikutus oli vähentynyt, mutta tällöinkin iontoforeesimenetelmällä etikkahappoa saaneiden kipu oli vähäisintä. Kaikki hoidot näyttivät vähentävän myös jalkapohjan aamujäykkyyttä, mutta vain etikkahapolla saavutettu hoitotulos oli havaittavissa vielä neljän viikon kuluttua. Näyttää siltä, että jalkaholvia tukeva side yhdessä iontoforeesilla ihon alle saadun etikkahapon kanssa lievittävät parhaiten plantaarifaskiittia. Hoitoa kannattaa kokeilla ainakin, jos ei jostakin syystä haluta käyttää kortisoniruiskeita.

1 kommentti