Terveys

Imettäminen saattaa ehkäistä allergiaa ja astmaa

Rintaruokittujen lasten henki kulkee paremmin ja heidän keuhkonsa ovat tilavammat kuin pulloruokittujen ikätoverien. He saattavat myös välttyä [elink=http://www.poliklinikka.

31.12.2008 Terve.fi

Imettäminen tunnetusti vähentää vauvojen hengitystietulehduksia, mutta imetyksen vaikutus myöhempään astmariskiin on ollut selvittämättä.

Maitoa saadakseen rintaruokitut imevät noin kaksi kertaa enemmän kuin pulloruokitut, joten imettäminen saattaa jumpata hengityselimiä ja siten tehostaa keuhkojen toimintaa. Äidinmaidossa voi myös olla allergialta ja astmalta suojaavia aineita ainakin, jos äiti ei ole allerginen eikä sairasta astmaa.

Tiedot ilmenevät Thorax-lehdessä julkaistusta tutkimuksesta, johon osallistui kaikki Isle of Wightin saarella vuosina 1989-1990 syntyneet. Yhteensä heitä oli 1 456. Imetyksestä kysyttiin pian lapsen synnyttyä ja uudelleen vuoden ja kahden vuoden kuluttua. Lasten keuhkot tutkittiin heidän ollessaan kymmenvuotiaita. Imettäminen liittyi suureen keuhkotilavuuteen lapsilla, joita oli imetetty vähintään neljän kuukauden ajan.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde: Thorax 2009;64:62-66

Copyright Kustannus Oy Duodecim 2008

Lisätietoja:Lääkärikirja: Allergia – Poliklinikka.fiLääkärikirja: Astma – Poliklinikka.fi

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt