Huoli katkoo yhteyden aisteihin

Välillä havahdun siihen, etten huomaa, miltä aamukahvi maistuu, suihkusaippua tuoksuu tai koiran turkki tuntuu, kun silitän sitä.

Mieli on varattu muille asioille, huolimyllylle ja päivän tehtävälistalle. Joskus on hetkiä, jolloin tunnen olevani täysin turta. Miksi elävyyden kokemus pakenee meitä?

Sitä on miettinyt myös kehoterapeutti, Essential Motion -ohjaaja ja Kotona kehossa -valmennuksen toinen kehittäjä Riitta Saarikko. Hän muistaa vieläkin ensimmäisen kerran, jolloin hänen aistinsa aukesivat. Hän oli silloin kolmekymppinen.

”Se oli kuin Yves Saint Laurentin parfyymipullo, jossa oli erilaisia värejä ja kultaa. Parfyymin nimi oli In Love Again. Aistien aukeaminen tuntui nautinnolliselta, siltä kuin olisin jälleen rakastunut”, Saarikko muistelee.

Hänen aistinsa ovat nykyään enemmän auki kuin kolmikymppisenä, ja kyky nauttia elämästä on vahvistunut vuosien mittaan. Juuri se, nautinto, saa jatkamaan aistihavaintojen ja kehotietoisuuden tiellä.

”Minua viehättää, miten arkipäivän tilanteissa kaikki – syömisen ja rakastelun lisäksi yhteys toisin ihmisiin ja luontoon – voi olla niin erilaista siitä riippuen, miten kehotietoisessa tilassa olemme. Koko elämä tuntuu erilaiselta, jos aistit ovat auki. Silloin huomaa, miltä kehossa tuntuu”, Saarikko sanoo.

Mikä sitten estää elämästä aistit auki? Alun perin olemme olleet lajina täysin riippuvaisia aistien välittämästä tiedosta ympäristöstä. Havainnot lähestyvästä sateesta, leijonan karjaisusta tai saaliseläimestä ovat olleet tärkeitä. Samoin kuin se, mitä marjoja ja sieniä voimme turvallisesti syödä ja kuka lähestyy meitä hyvin aikein.

”Meidät ohjataan pienestä pitäen ajattelun, puheen ja käsitteellisen ymmärtämisen maailmaan. Se kuuluu kulttuuriimme. Emme saa mistään mallia elämään, jossa tunnetaan, aistitaan ja ollaan enemmän kehollisesti läsnä”, Saarikko sanoo.

Eikä meillä ole aikaakaan aistia ja olla läsnä, sillä kiirettä pitää melkein aina, kotona ja töissä.

Moni elää Saarikon mukaan jatkuvasti suorittavassa moodissa. Aina pitää tehdä ja olla tehokas. Vapaa-aikana katse kiinnittyy puhelimeen tai suoritetaan liikuntaa.

”Useilla 25–40-vuotiailla asiakkaillani on valtava suorittamisen ja työelämässä pärjäämisen tarve, ehkä jopa suurempi kuin viisi- ja kuusikymppisillä. Yllättävän suuri osa nuorista ihmisistä kokee olevansa masentuneita ja ahdistuneita”, Saarikko sanoo ja huokaa.

Saarikon mukaan on suuri riski, että ihminen joutuu stressitilaan, jos hän ei huomaa aistimuksiaan eikä ole yhteydessä siihen, miltä kehossa kulloinkin tuntuu.

Runsas ruutuaika ei helpota tilannetta. Tietokone, televisio ja kännykkä kaappaavat meidät helposti itseltämme ja aistimuksiltamme myös vapaa-aikana.

Aistit ovat portteja maailmaan. Ne yhdistävät meidät nykyhetkeen, toisiin ihmisiin. Ja myös tilaan, jossa olemme, tai maisemaan, joka ympäröi meidät.

Keholliset aistimukset yhdistävät meidät myös itseemme. Puhutaan kehotuntumasta. Ihminen voi olla tietoinen kehostaan, ääriviivoistaan, aistimuksistaan. Tai sitten ei.

”Huoliajatukset ja murheet pyörivät mielessä stressitilassa. Jos ihmisellä ei ole kykyä viedä huomiota aistimuksiin, huolimyllystä ei pääse pois. Se voi viedä myös yöunet”, Saarikko sanoo.

Jos kroonisen stressitilan taustalla on lisäksi käsittelemättömiä traumoja, seurauksena voi olla masennus.

Samasta asiasta puhuu kehopsykoterapeutti Tarja Ryynänen. Hän käyttää työssään Stanley H. Blockin kehittämää Mind-Body Bridging -menetelmää (MBB), jossa palautetaan ruumiin ja mielen yhteys aistimuksia apuna käyttäen.

Kun huolien ja ajatusten karuselli alkaa pyöriä mielessä, yhteys aisteihin katkeaa välittömästi.

Ryynänen kertoo, että meillä on kaksi aivoverkkoa. Ensimmäinen on tarina- ja stressiverkko. Kun olemme siinä, hermostomme on joko jähmettymis- tai ’taistele tai pakene’ -tilassa.

Toinen hermojärjestelmä on luonnollisen toiminnan ohjauksen ja havaintojen aivoverkko, jolloin rauhoittumisjärjestelmä kytkeytyy päälle.

Ihmisaivot ovat ikivanhat. Muinaisten esivanhempiemme perua on se, että kun ihminen on jommassakummassa aivoverkossa, toinen sammuu.

Stressiverkossa ollessa kaikki muu menee ohi. Emme kuule linnunlaulua, emmekä havaitse kahvin tuoksua, koska päällimmäiseksi nousee selviytyminen.

Tunne siitä, että täytyy taistella tai juosta karkuun tai jähmettyä niille sijoilleen, paljastaa stressiverkon olevan päällä.

”Silloin ihminen liikkuu maailman läpi puuduksissa”, Ryynänen sanoo.

Mikään ei tunnu missään.

Mind-Body Bridging -menetelmä perustuu aivotutkimukseen.

”Tieteellisen selityksen mukaan stressiverkossa ihmisellä on käytännössä vähemmän kaistaa käytössä kuin havaintojen aivoverkossa. Stressitila vaikuttaa kaikkeen, kuten aineenvaihduntaan, hormonitoimintaan, ruoansulatukseen ja havaintokykyyn. Se rasittaa elimistöä ja mieltä”, Ryynänen sanoo.

Stressiverkossa ihmisen oleminen kapeutuu. Luonnollisen toiminnanohjauksen ja havaintojen verkossa oleminen taas laajenee, ja käytössä on enemmän kaistoja.

Aisteihin kosketuksessa oleminen purkaa ajatusten takana olevat vaatimukset ja sallii viisauden virrata päivittäisissä toimissa.

Aistiminen käynnistää luonnollisen toiminnanohjauksen ja havaintojen aivoverkon. Ihminen toimii silloin luontevammin hetken ja tilanteen kannalta.

Kun eletään havaintojen verkossa, saadaan yhteys ympäröivään maailmaan ja omaan kehoon. Mielen ja kehon välille aukeaa ikään kuin silta.

Silloin ihminen huomaa ja havaitsee uusia asioita sekä toimii aiempaa monipuolisemmin. Käytössä on enemmän vaihtoehtoja.

MBB-harjoitusten tavoite on palauttaa elämän laajuus takaisin. Huomio voi olla esimerkiksi kuuloaistimuksissa ja tausta- äänissä tai tuntoaistimuksissa.

Kun maku- ja hajuaisti otetaan käyttöön, niihin liittyy useammin selkeitä ”pidän” tai ”en pidä” -ajatuksia.

Ryynäsen mukaan jokaisella on oma salainen aistijärjestelmä. Se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Itseään kuuntelemalla huomaa, minkä aistin käyttäminen vie parhaiten pois stressiverkosta.

”Taika on siinä, että kun ihminen oivaltaa olevansa stressiverkossa, hän on jo siirtynyt havaintojen verkkoon”, Ryynänen sanoo.

Näin elämään tulee enemmän väljyyttä, valinnanvaraa ja nautintoa. Jos ihminen on elänyt vuosikausia – tai vuosikymmeniä – stressiverkossa, aivot tarvitsevat enemmän aikaa oppia uusille tavoille.

Jos aivot ovat tottuneet stressitilaan, ne täytyy totuttaa havaintotilaan havainto kerrallaan. Muutos tapahtuu vähitellen.

Stressiverkon toimintaan kuuluu myös sisäinen vuoropuhelu, tarina, joka johdattaa ihmisen yhä uudestaan stressiverkkoon. Mieli lähtee helposti mukaan erilaisiin huoliin. Se ryhtyy analysoimaan.

”Kun ihminen astuu havaintojen verkkoon, sisäinen vuoropuhelu lakkaa. Mikä tahansa havainto, vaikka se, että kosketat sormella nenänpäätä, katkaisee stressiverkon toiminnan”, Ryynänen sanoo.

Hänen mukaansa tärkeintä on puhdas havainto, se, mitä juuri tällä hetkellä on.

”Joskus havainto saattaa olla epämukava. Huomaan esimerkiksi olevani hirveän väsynyt. Havainto tekee kuitenkin tilaa rentoudelle, koska ihmisellä on silloin enemmän resursseja käytössä.”

Havainnot antavat mahdollisuuden kokea jotain miellyttävää.

Ryynästä kiinnostaa se, mikä vie ihmisen jatkuvasti stressiverkkoon, ja se, miten sieltä pääsee pois, eli tekemällä havaintoja.

”Palautan asiakkaita koko ajan havaintoihin. Mistä olet nyt tietoinen? Mitä kehossa tapahtuu nyt? Mitä näet nyt? Mitä koet nyt? Mitä kuulet nyt?”

Hän kertoo haluavansa työssään tukea sitä, että ihmiset ovat kontaktissa ja läsnä.Kun aivot menevät tarinoiden verkkoon, hän palauttaa ne takaisin havaintoon.

”Teen niin yhä uudestaan ja uudestaan”, Ryynänen sanoo.

Myös Riitta Saarikko auttaa ihmisiä havahtumaan nykyhetkeen. Se tarkoittaa tunteiden kohtaamista, aistien avaamista ja tietoiseksi tulemista ympäristöstä ja omasta kehosta.

Kun on läsnä, pystyy kokemaan, mitä on juuri nyt tai miltä sade, tuuli ja jäykkä niska tuntuvat. Saarikon työkalupakissa on välineitä, joiden avulla opetellaan havaitsemaan ulkoisen maailman lisäksi sisäisyyttä, eli kehollisia aistimuksia, liikettä ja hengitystä

Saarikko opettaa ihmiset ravistelemaan itseään – käsiään, jalkojaan ja koko kehoaan  – stressin iskiessä ja huomaamaan samalla, miltä tuntuu.

Hän kehottaa tuntemaan lattian jalkojen alla, kun paniikki iskee. Joskus hän kannustaa keskittymään hetkeksi hengityksen kuuntelemiseen.

”Kun ihminen palaa huolikarusellista nykyhetkeen aistimusten avulla, hän ankkuroituu nykyhetkeen. Mieli ei silloin haudo menneitä eikä laukkaa tulevassa. Luontoretkellä sitä on helppo harjoitella.”

Saarikko suosittelee jättämään kuulokkeet ja kännykän kotiin, kun lähtee luontoon. Näin on helpompi keskittyä aistien monipuoliseen käyttämiseen.

On eri asia katsoa pihapuuta ikkunaruudun takaa kuin mennä ulos pihalle, jolloin voi haistaa, nähdä ja kuulla.

”Sama pätee ruutuaikaan, television, tietokoneen ja kännykän kanssa vietettyyn aikaan.”

Riitta Saarikko on löytänyt aistien avulla yhteyden virtaavaan, keveään olotilaan. Myös lempeys ja myötätuntoinen suhtautuminen itseen on hänelle tärkeää.

Hän sanoo, että mikään ei tunnu miltään, jos vain suorittaa ja touhuaa. Aistien herättäminen ja elämän vastaanottaminen tuo mehukkuutta arkeen.

”Mitä enemmän olen läsnä nykyhetkessä, aistin ympäristöäni ja tunnen oman kehoni, sitä enemmän nautin elämästä”, Saarikko kertoo.

Aistien avaamisessa on kyse myös terveydestä ja palautumisesta. Kun ihminen rentoutuu ja kokee syvempää kehotietoisuutta, hän voi lopulta kokea hetkittäin olevansa yhtä kaiken kanssa.

Silloin elimistö palautuu parhaiten rasituksista ja meistä tulee joustavampia.