Hyvinvointi

Mistä horoskooppimerkkisi voima kumpuaa? Tähtimerkki kertoo, mistä saat voimaa

Yksi saa energiaa läheisten auttamisesta, toinen taas tarvitsee haasteita ja jännitystä. Oma tähtimerkkimme kertoo paljon siitä, miten meidän akkumme latautuvat.

Teksti Ulla Palomäki
Kuvat All Over Press, iStock, Adobe Stock
8.11.2023 Voi hyvin
Oinas

Oinas 21.3.–20.4.

Olet syntynyt eteenpäin puskevan oinaan merkissä. Voimantuntosi kytkeytyy siihen, miten voit edetä kohti tavoitteitasi. Sinut on kenties usein nähty kulkevan etukenossa, ikään kuin pääsi olisi hieman kehosi edellä.

Merkkiisi liittyvä ruumiinosa onkin pää, joka oinailla on monesti jollain tapaa persoonallinen tai heidän kasvojensa piirteissä on charmikkuutta.

Oinaan voima piilee määrätietoisuudessa. Et epäröi, kun olet valinnut tavoitteesi ja suuntasi. Voit saada aikaan suuriakin asioita, mikäli et koe niitä liian tylsiksi.

Olet parhaimmillasi rohkeutta vaativissa hankkeissa. Luontaisen rohkeutesi ansiosta et pelkää aina edes tilanteissa, joissa olisi pelkäämisen paikka. Älä siis mene kaikkia myrskyjä bongaamaan, sillä voit luulla itsestäsi liikoja.

Voimantuntosi lähde, omat päämääräsi, voivat olla myös rasite ympäristöllesi. Et ehkä näe läheistesi tarpeita ollessasi niin keskittynyt omaan egoosi. Toisten tarpeet toisinaan myös rasittavat sinua.

Voimasi kumpuaa siitä, että saat touhuta sydämesi kyllyydestä, ottaa riskejä ja siirtyä aiheesta toiseen silloin kun sinua huvittaa.

Härkä

Härkä 21.4.–21.5.

Voimasi kytkeytyy ennen kaikkea rauhallisuuteen. Et hötkyile hankalissakaan tilanteissa. Olet jopa niin tyyni, että muut voivat ajatella, etteivät vaikeudet kosketa sinua.

Tämä perusominaisuutesi ylläpitää kuitenkin mainettasi luotettavana henkilönä monissa yhteyksissä. Olet vakaa tukipilari organisaatiossa. Kuuntelet muita, vaikket ole erityisen empaattinen.

Vakaus sinussa juontuu siitä, ettet ole kiinnostunut jatkuvasta vaihtelusta ja uusien asioiden kokeilusta. Kuljet mieluusti hyväksi todettuja turvallisia reittejä pitkin.

Sinua voi pitää todella itsepintaisena – sekä hyvässä että pahassa. Voit onnistua pääsemään pitkälle elämässä, jos pysyt suunnassasi ja odotat, että ovet aukeavat. Joku toinen olisi jo luopunut aatteesta tai asenteesta, mutta et sinä.

Tässä on myös varjopuolensa. Aatteesi tai tyylisi voi kuulua jo menneeseen maailmaan, ja siinä tapauksessa sinua pidetään outona ja kalkkeutuneena.

Aistiherkkyys on myös todellinen voimavarasi. Esimerkiksi makunystyröittesi hienous saa sinut haluamaan vain parasta, ja osaat luoda parhaita herkkuja.

Kaksonen

Kaksoset 22.5.–21.6.

Pärjäät elämässä kyvylläsi kommunikoida ja välittää tietoa. Tieto kulkee puheesi, kirjoittamisen tai eleittesi kautta. Tuot parhaiten esiin vahvuuksiasi tiedonvälittämiseen liittyvissä ammateissa. Erityisosaamistasi on myös taito kuunnella eri näkökulmia ja muodostaa niistä näkemys. Nopeatempoisuus on myös vahvuutesi, ja välität tietoa nopeasti.

Joskus tuot kykysi esiin kuljetusalalla hoitamalla ihmisiä tai tavaroita paikasta toiseen. Vahvuutesi on olla liikkeessä ja pitää asiat liikkeessä. Se onnistuu esimerkiksi jumppa- tai joogaohjaajana tai viemällä ihmisiä inspiroiville retkille.

Olet parhaimmillasi, kun saat tehdä monia asioita. Merkillesi ei ole tarpeen syventyä sielun syövereitä myöten yhteen asiaan, vaikka saatat sitä tehdä lyhyen aikaa. Perhosmaisuus, aatteiden ja ihanteiden koskettaminen kevyellä tavalla sopii sinulle.

Voimasi on ilmavaa ja iloista. Varjopuolena on, että saatat pelätä ongelmien kohtaamista ja sinun voi olla vaikea nähdä huonot puolesi.

Rapu

Rapu 22.6.–22.7.

Vahvuuksiisi kuuluu kyky peilata menneisyyttä tähän päivään. Siksi ammennat mielelläsi historiasta ja perinteistä asioita, joita vaalit mielessäsi tai tuot esiin vaatetuksessa, tyylissä tai työssä. Sinut voi ”istuttaa” historialliseen rooliin vaikkapa näytelmään. Älä kuitenkaan juutu menneisyyteen.

Sinulla on luontaista kykyä tulkita kulttuuria, oli se sitten esittävää, kirjallista, musiikkia tai tanssia. Vahvuutesi on tunnelman tulkitsemisessa ja oikean tunteen välittämisessä. Myös kulttuuri liittyy yleensä menneisyyteen, jossa olet omimmillasi.

Voimavarasi liittyvät myös hoivaamiseen. Olet mitä omistautuvin lastenhoitaja tai sairaanhoitaja. Toisinaan hoidat ja hemmottelet muuten vaan lähipiiriäsi. Välittämisestä voi joskus tulla liian rajoittunutta, ja lähipiirin ulkopuolella sinulle ei ole mitään.

Hoivaamiseen liittyy usein ravinto ja ruokkiminen. Olet yleensä innokas laittamaan ruokaa ja leipomaan. Vaikka se on vahvuutesi, saatat kulkea makunystyrät edellä ja unohtaa ruoan ravintoarvot.

Leijona

Leijona 23.7.–23.8.

Merkkisi on kuninkaallinen. Voimavarasi liittyvät siksi paljolti siihen, kuinka esiinnyt ihmisille, joista monet ihailevat sinua. Kun olet ihailtu tai keskipisteenä, olet voimantunnossasi ja säteilet. Sovit keskeiseen rooliin näyttämöllä, oppilaitoksessa tai vaikkapa joogatunnilla. Sinun on tärkeä löytää kanava, jonka kautta saat huomiota ja aitoa ihailua, muuten et ole oma itsesi.

Luontainen vahvuutesi liittyy myös muiden ohjaamiseen. Voit siis olla täydellä sydämellä johtaja ja saada muut tekemään asioita. Muut joko kunnioittavat auktoriteettiasi tai pitävät sinua innostavana. Mutta ole varovainen, sillä voit intoutua määräilemään muita liikaa, mistä voi seurata epämiellyttävä kierre.

Aurinko hallitsee merkkiäsi, ja siksi pyrit valoa kohti. Ajattelet, että sinun osasi elämän antimista on suuri, yltäkylläisyyttä täynnä. Silloin vaarana on pintaliito ja pyrkiminen materiaalisiin houkutuksiin. Jos tunnet, ettet saa haluamaasi, saatat pyrkiä tavoitteeseesi hämärin keinoin.

Neitsyt

Neitsyt 24.8.–22.9.

Itsetuntosi voi olla nuorena heikko, ja se vaatii pitkällistä kypsymistä. Saat itsetuntoa ja sisäistä voimaa siitä, kun opit olemaan järjestelmällinen, tarkka ja huolellinen. Järjestyksen tuoma rauha ravitsee sieluasi.

Kun opit tekemään työtä, huomaat, että olet nopeampi tai tehokkaampi kuin muut. Samalla opit lisää omasta voimastasi. Voimantuntosi kumpuaa työnteosta, työteliäisyydestä ja hyödyllisenä olemisesta.

Saat voimaa myös rutiineista. Hermostosi on yleensä sen verran herkkä, että tietyt päivittäiset tavat rauhoittavat sitä. Voit ponnistaa loistosuorituksiin vaikka missä, kun olet saanut kerättyä voimia rutiineillasi. Siisteys ja hygienia palvelevat samaa asiaa.

Kykysi suunnata voimasi kohti tiettyä päämäärää voi olla legendaarinen. Tiukka asioiden erittely ja rönsyjen karsiminen auttaa sinua siinä. Osaat olla hajottamatta energiaasi, mikä toisinaan saa muut haukottelemaan seurassasi. Järjen äänenä olemisella on kaksi puolta.

Vahvuuksiisi kuuluu kehon tasapainon ymmärtäminen ravitsemuksen kannalta. Monet neitsyet kykenevät hoksaamaan oikeat vitamiinit niin itselleen kuin muillekin.

Vaaka

Vaaka 23.9.–22.10.

Vaa’an merkin parhaat puolet liittyvät tyyneyteen ja rauhallisuuteen. Siksi olet voimantunnossasi, kun saat tehdä asiat rauhalliseen tahtiin. Silloin sinusta hehkuu oikeanlaista energiaa, joka ihastuttaa monia. Sinulle onkin tärkeää saada nostatettua ihastuksen tunteita ympärilläsi.

Merkkisi elementti on ilma, joten saat voimaa kepeydestä. Älä siis unohda hauskuutta ja keveitä mielentiloja. Älä paneudu liikaa ongelmiin, anna muiden tehdä se. Liihottele, liitele elämässä aina kun voit. Käytä terapiana harmonisia värejä ja kevyitä kukkakuosisia vaatteita.

Tasapaino ja sen luominen tai ylläpitäminen saa sinut motivoitumaan. Siksi voit olla se, joka tuo riidan osapuolten näkemykset yhteiseen pöytään ja saa sovun aikaiseksi. Ihmisten joukossa olet omimmillasi, sillä voimasi kumpuaa yhteenkuuluvuudesta.

Parisuhde toimii samoin. Toinen ihminen ja rakkauden tunne lisäävät energiaasi, ja saat aiempaa enemmän aikaiseksi. Voimaannut tehdessäsi asioita yhdessä kumppanisi kanssa. Sinulle voi riittää pelkästään se, että ympäristö on kaunis ja seura stimuloivaa ja älykästä.

Scorpioni

Skorpioni 23.10.–22.11.

Skorpionin voima on intensiivisyydessä. Sinussa on sisäistä energiaa, joka tuo sinulle ehtymättömän kyvyn tunkeutua elämän mysteereihin. Tiedät salatuista asioista paljon ja ymmärrät heti, jos joku yrittää salata sinulta jotain.

Voit olla erinomainen psykologi tai rikostutkija, sillä sielusi halajaa asioiden kaivelemiseen tai esiintuomiseen. Viihdyt hyvin pinnan alla ja osaat penkoa asioita viimeiseen saakka. Karma, edelliset inkarnaatiot ja syvällinen henkisyys kiinnostavat sinua yleensä luonnostaan, tai olet altis kokemaan yliluonnollisia tiloja.

Saat elinvoimaa haasteista sekä itsesi ylittämisestä, jälkimmäistä voit tehdä monella tavalla. Myös raju tekeminen haastaa sieluasi, esimerkiksi jokin fyysinen harrastus. Hanki itsellesi haasteita, jotta elämä ei kurita sinua tavalla, jota et halua.

Olet parhaimmillasi kriisitilanteissa, joissa muut voivat luottaa sinuun. Koska sisälläsi on yleensä jatkuva myllerrys, kykenet olemaan yllättävän rauhallinen maailman pauhatessa ympärilläsi.

Jousimies

Jousimies 23.11.–21.12.

Merkkisi symboli on kentauri, jolla on hevosen alaruumis ja ihmisenylävartalo. Se kuvastaa voimaasi, johon liittyy vahvasti liikkeelläolo.

Paikoillaan pysyvä jousimies on kuin hailakka versio itsestään, ja hän voi helposti huonosti tai lihoo. Liikkeellä olet myös vetovoimaisin. Rentous ja leppoisuus ovat tavaramerkkisi, ja välität rentoutta myös muille.

Elinvoimasi virtaa vuolaana tehtävissä, joihin liittyy matkustamista. Sielusi kenties johdattaa sinut tällaiseen työhön. Vapauden tunne on sinulle tärkeä, ja olet aina jollain tavalla irtonainen suhteissasi. Vaikka läheisin ihminen olisi usein poissa, voit erittäin hyvin, sillä tiedät henkisesti, että kuulutte yhteen.

Yksi vahvuuksistasi on oppimisen halu. Haluat imeä itseesi uutta tietoa, mutta et työstä sitä kovin paljon. Tietoa tulee ja menee, ja voit olla kurssien suurkuluttaja. Sopivissa tilanteissa saatat yllättää tietämykselläsi.

Vältä kuitenkin ylimielisyyttä, sillä tietosi ovat joskus rajalliset. Voit saada paljon, kun jaat tietoa muille isällisessä tai äidillisessä roolissa luokan edessä.

Kauris

Kauris 22.12.–20.1.

Vakaus on ominaisuus, joka ensimmäiseksi liittyy merkkiisi. Jos elämässäsi ei ole riittävästi vakaita, pysyviä elementtejä, olet kuin tuuliajolla. Sinun on saatava tuntea kiinteä maa jalkojesi alla ja tuttu, turvallinen ympäristö. Siitä voit ponnistaa elämänhaluisena kohti tavoitteitasi.

Vakautta saadaksesi voit hankkia runsaasti tavaraa ja perheenjäseniä. Haluat kaikkea kiinteää ja sinusta riippuvaista ympärillesi. Vaarana on tavarasta ja rahasta huumaantuminen, ja silloin elämäsi jää hyvin pinnalliseksi suorittamiseksi.

Saat voimaa siitä, kun olet läheistesi tuki ja turva. Kun sinua ja vakauttasi tarvitaan, olet voimasi tunnossa. Haluat usein olla tukirankana yhteisössä tai toimia tuottavassa roolissa. Pystyt kantamaan paljon taakkoja, mutta silloin voi unohtua henkisen ja fyysisen tasapainon vaaliminen.

Elinvoimasi lisääntyy paikoissa, joissa olet lähellä luontoa. Karut paikat tai kivikkoinen maasto saavat sinut tuntemaan läikähdyksen sielussasi. Kun vietät aikaa tällaisissa paikoissa, keräät voimia voitokkaisiin koetuksiin ja tehtäviin, joita pidät arvokkaina.

Vesimies

Vesimies 21.1.–18.2.

Sinulle antaa voimaa etenkin se, että sinua pidetään ainutlaatuisena tai omaperäisenä. Voit pyrkiä erityiseksi joko tietoisesti tai alitajuisesti. Mahdollista on, että omaperäisyytesi kehkeytyy kohtalonomaisesti tietyssä kasvuympäristössä. Usein jo lapsena näet, mikä voima on erikoisuudella.

Saatat pyrkiä olemaan aikaasi edellä aatteessa, ruokavaliossa tai tekniikan omaksumisessa. Nautit siitä, että voit yllättää muut omaperäisellä tiedolla. Voimantuntosi voi olla kytkeytyneenä hätkähdyttämiseen tai yllätetyksi tulemiseen. Liiallinen rutiini puolestaan väsyttää sinut, ja pilke silmäkulmassasi katoaa. Myös tyhjänpäiväisten perinteiden noudattaminen heikentää sinua.

Vahvuutesi on usein viihdyttämisessä, ja parhaimmat taitosi tulevat esiin viihdealalla. Elämä on sinulle eräänlaista peliä eikä sitä, että asiat tehdään tiettyjen kaavojen mukaan. Peli saattaa viedä sinut joskus huonolle tielle ja joudut teostasi vastuuseen.

Saat voimaa, kun ajatuksesi ovat vapaat ja sinulla on tilaa keksiä uusia juttuja. Et koe voimantunteesi lisääntyvän materiasta. Päinvastoin, materia voi jopa tukahduttaa sen.

Kalat

Kalat 19.2.–20.3.

Voima on käsite, joka ei sovi merkkiisi, sillä luonteesi on aaltoileva ja muuttuva. Myös voiman tunteesi muuttuu hetkestä toiseen. Joskus saat siitä kiinni pidemmäksi aikaa, jos olet tekemisissä mieluisan, mieltä ylentävän aatteen tai runollisen harrastuksen kanssa.

Saat parhaiten kiinni voimastasi, jos tunne on läsnä siinä, mitä teet. Voimasi on tunteen, valitettavasti joskus myös vihan, väkevyyttä.

Vahvuutesi ydin on virtaavuudessa, siinä tilassa, jossa olet ajatusten tai puheryöpyn pyörteessä tai saamassa inspiraatiosta kiinni. Olet omimmillasi taiteilijana ja musiikin parissa, sillä herkkyys on voimasi.

Suurin vahvuutesi on aistia toisten hätä ja auttaa pyyteettömästi. Sinulle voima voi merkitä antaumuksellista työtä ja pyyteetöntä auttamista. Osaat olla läsnä, kuunnella ja antaa muille energiaa.

Oman egosi kohottaminen ei sovi sinulle ja vie sinut helposti väärille jäljille. Sulautuminen suuriin arvoihin ja aatteisiin on puolestaan voimaannuttavaa. Hengellinen tai henkinen yhteisö voi olla sinulle paras paikka, ja saat siten virtaavan, yhteenkuuluvuutta korostavan voiman käyttöösi.

Lue lisää
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi