European Respiratory Society on tehnyt tutkimuksensa 18 maassa. Tutkimusraportti julkaistiin British Medical Journalin uusimmassa numerossa.
Ranskalaistutkijat ovat jo pitkään epäilleet, että homeella on vaikutusta siihen, kuinka vakava astmasta tulee.
Tutkimuksesta ilmenee, että alternaria- ja cladisporium-homeet vaikuttavat aikuisten astman vaikeusasteeseen, eivät siite- tai eläinpöly. Lisäksi kävi ilmi, että vaikeaa astmaa sairastavat olivat altistuneet liian paljon kotipölypunkille.
Ratkaisevaa tutkijoiden mielestä on se, kuinka suurelle määrälle homeita sairastunut on altistunut. Janson sanoo hämmästyneensä tuloksista. Hän tähdensi, että tulokset antavat vain viitteitä, joista on tehtävä tarkempi analyysi.
Tutkijat eivät osaa sanoa, miksi homeesta tulee ratkaiseva, mutta antavat muutamia ajateltavissa olevia selityksiä. Yhden selityksen mukaan homeitiöt pääsevät pienempinä kuin siitepöly syvemmälle keuhkoihin, mikä tekee sairaudesta vakavamman.Jotta siitepöly aiheuttaisi samanlaisia vaikeita ongelmia, pitäisi sitä olla äärimmäisen suuria määriä, mitä tapahtuu vain lyhyinä ajanjaksoina.
Homeitiöitä sen sijaan on ilmassa koko ajan. Kolmannen selityksen mukaan homeitiöitä esiintyy sisätiloissa, kun taas siitepölyä on ulkona, ja useimmat ihmiset viettävät enemmän aikaa sisällä kuin ulkona.
- Jo aikaisemmin on todettu, että home ja rakennusten kosteus vaikuttavat ihmisten terveyteen. Homeeseen on kiinnitettävä enemmän huomiota, Janson sanoo lehdessä.