Henkiset vaikuttajat: Alexandra David-Néel – etsijä, joka uhmasi vaaroja

Belgialais-ranskalainen Davidin pariskunta vietti vuonna 1883 Oostendessa Belgian rannikolla lomaa, kun heidän teini-ikäinen tyttärensä Alexandra äkkiä katosi. Se ei ollut ensimmäinen kerta, sillä pienestä asti tyttö oli innokkaasti pyrkinyt pihapiirin ulkopuolelle. Tällä kertaa hän oli päättänyt lähteä Englantiin oppimaan kieltä. Matka tyssäsi rahan puutteeseen.

Perinteisiä tapoja arvostava, katolinen äiti olisi mielellään pukenut ainokaisensa röyhelöihin ja toivoi hänen pääsevän seurapiireihin. Tyttären kiinnostuksen kohteet olivat kuitenkin muualla, sillä hän tutki karttoja ja luki Jules Vernen kirjoja.

Alexandran isä kuului vapaamuurareihin ja oli kiinnostunut moderneista aatteista. Teosofia ja feminismi kiehtoivat tytärtä jo varhaisteininä. Erityistä vetoa hän tunsi idän uskontoihin, joihin hän perehtyi niin omin päin kuin oppilaitosten luennoilla.

Kun Alexandra 21-vuotiaana sai isoäitinsä perinnön, hän osti heti liput Sri Lankaan ja Intiaan. Piti päästä opiskelemaan sanskriittia ja tapaamaan joogeja.

Perintö kului matkan aikana ja palattuaan kotiin nuori nainen totesi, että pörssiromahdus oli vienyt perheen omaisuuden.

Pelastuksen toi Alexandran ääni. Hän oli menestynyt lauluopinnoissaan Brysselin kuninkaallisessa konservatoriossa ja alkoi saada esiintymistarjouksia oopperataloista. Hän sai kiitosta roolisuorituksistaan. Lisätuloja lahjakas tytär hankki kirjoittamalla artikkeleita lehtiin.

Vähitellen sekä ura oopperassa että kirjoittajana näytti jumittuneen paikalleen. Muutoksen tarjosi vierailu Tunisin oopperaan. Tunisiassa Alexandra tapasi Pohjois-Afrikan rautateiden pääinsinöörin Philippe Néelin, jonka kanssa hän meni naimisiin.

He olivat erikoinen pari. Philippe halusi mukavaa, keskiluokkaista elämää, Alexandra puolestaan etsi vimmaisesti totuutta. Heti alkuun tuore aviovaimo ilmoitti, ettei halua lapsia, sillä äitiys veisi ajan muilta tärkeiltä asioilta. Niitä riitti: Alexandra kirjoitti lehtiin, teki luentomatkoja ja osallistui naisasialiikkeen mielenosoituksiin Englannissa.

Kun Philippe ehdotti Alexandralle avioeroa, vaimo ei suostunut vaan pyysi sen sijaan puolisoa rahoittamaan matkan Aasiaan. Philippe myöntyi uskoen, että matkan jälkeen vaimon kiinnostus itään laimenisi.

Alexandra lupasi palata ennen kuin pari vuotta olisi kulunut, mutta puolisot tapasivat seuraavan kerran vasta neljätoista vuotta myöhemmin.

Ensimmäisellä matkallaan Intiaan ja Sri Lankaan Alexandra oli ollut nuori ja innokas. Nyt hän oli kypsä nainen, jota nuoruuden levottomuuden sijaan ohjasi halu löytää rauha buddhalaisuudesta.

Alexandra oli tutkinut Buddhan opetuksia pitkään ja kääntynyt buddhalaiseksi jo parikymmenvuotiaana. Itsenäisyyttä ja vapautta rakastavana hän arvosti sitä, että sokean uskon ja auktoriteettien sijaan opissa vedottiin järkeen ja tieteeseen.

Oli myös tärkeää, että Buddhan opetusten mukaan ihmisellä on mahdollisuus vapautua kärsimyksistä oman hengellisen harjoituksen avulla.

Vilpittömän kiinnostuksensa ja sinnikkään opinhalunsa ansiosta Alexandra David-Néeliin suhtauduttiin matkan aikana yleensä myönteisesti ja arvostavasti, ja hän pääsi vierailemaan paikkoihin, jotka olivat muilta suljettuja.

Eräässä intialaisessa kylässä Alexandraa ensin ihmeteltiin, mutta kun hän näytti tuntevan paikallisia tapoja, todettiin, että hän oli varmasti aikaisemmassa elämässään ollut intialainen. Asia oli sillä selvä.

Erityisesti Tiibet kiinnosti Alexandraa, ja pakottava halu päästä maahan ihmetytti myös häntä itseään. Kuinka maa, joka oli niin erilainen kuin hänen kotimaansa, oli voinut vallata hänen ajatuksensa ja tunteensa niin voimakkaasti?

Alexandra oleskeli pitkään Sikkimissä, Himalajan vuoristoalueella, Tiibetin naapurimaassa. Siellä hän ystävystyi Sikkimin kruununprinssi Sidkeongin kanssa. He tekivät vaellusmatkoja vuorille, keskustelivat Buddhan opetuksista ja vierailivat lähiseudun luostareissa.

Sikkim kuului tuolloin Brittiläisen Intian alaisuuteen, ja alueen brittivirkamiehet vierastivat länsimaisen naisen ja intialaisen miehen ystävyyttä. Kun Alexandra vieraili Intiassa asuvien brittien luona, hän osallistui teekutsuille ja piti esitelmiä idän opeista. Hän kaipasi kuitenkin yksinäisyyttä, vuorten hiljaisuutta ja erakkoelämää.

Siihen tarjoutui mahdollisuus, kun Alexandra tutustui Lachenin kylän gomcheniin, kunnioitettuun erakkoon ja joogiin. He sopivat vaihtokaupasta: gomchen opettaisi hänelle tiibetin kieltä ja saisi vastalahjaksi englannin opetusta.

Pian Alexandra muutti Himalajan reunamilla sijaitsevaan luolaan yli 3 600 metrin korkeuteen, erakko-opettajan luolan läheisyyteen. Talvet he viettivät Lachenin luostarissa, jossa Alexandra sai palvelijakseen 14-vuotiaan Aphur Yongdenin. Tästä tuli Alexandran monivuotinen matkakumppani ja adoptiopoika.

Eläminen erakkona ja arvostetun joogin oppilaana antoi Alexandra David-Néelille mainetta buddhalaisena oppineena, ja häntä pidettiin naispuolisena lamana. Koska arvostettujen opettajien ja joogien siunaamat esineet ja heihin liittyvät tavarat koettiin siunausta tuottavina, myös Alexandralta pyydettiin palaa kaavusta tai langanpätkää vaatetuksesta.

Alexandra suhtautui tilanteisiin rauhallisesti, sillä voidakseen tehdä tutkimuksiaan ihmisten parissa hänen oli kunnioitettava heidän uskomuksiaan, vaikka ne poikkesivatkin hänen tavastaan tulkita Buddhan opetuksia.

Alexandralle tärkeintä oli sisäinen hiljaisuus ja rauha, luonnon kauneus, joka sai minäkeskeisyyden katoamaan.

Häntä kiinnostivat Buddhan opetukset lempeästä ystävällisyydestä ja myötätunnosta kaikkea elävää kohtaan, iloitseminen hyvistä asioista omassa ja toisten elämässä sekä ennen muuta mielen syvä tyyneys. Kun ihminen oppii toimimaan tyyneydestä käsin, hän ei aiheuta harmia itselleen eikä muille.

Alexandran eläessä vuorilla Euroopassa käytiin ensimmäistä maailmansotaa. Puolison rahalähetyksen viipyivät, ja tilanne alkoi jo olla hankala. Myös terveys huolestutti, sillä luolassa asuminen aiheutti kuumeilua ja reumaattisia kipuja.

Tiibetin toiseksi korkeimmalta hengelliseltä johtajalta, panchen-lamalta, tuli sopivasti vierailukutsu, johon Alexandra innostuneena myöntyi. Hän ja Yongden ratsastivat Tiibetin rajan yli salaa välttääkseen brittisotilaiden ja virkamiesten huomion.

He paljastuivat ja Alexandra karkotettiin Sikkimistä. Yongden jätti perheensä ja maansa ja lähti Alexandran mukaan. He matkustivat Japaniin, Koreaan ja Kiinaan, jossa raivosi sisällissota.

Monien vaaratilanteiden jälkeen heidän onnistui päästä Tiibetiin ja Kumbumin luostariin, jossa Alexandra jatkoi kaipaamiaan opintoja. Hän heräsi aikaisin, mietiskeli, vaelteli vuorilla ja käänsi luostarin kirjastosta löytämiään käsikirjoituksia. Hän nautti elämästään ja koki olevansa, 50-vuotiaana, erinomaisessa kunnossa.

Elettiin kuitenkin levottomia aikoja: Kiina ja Japani olivat sodassa ja bolsevikit olivat vallanneet Mongolian. Alexandra nukkui pistooli tyynyn alla, ja kaksi hevosta oli satuloitu valmiiksi, jotta hän ja Yongden voisivat tiukan paikan tullen paeta.

Vaikka pitkät ajat erakkona ja retriiteissä eivät aina olleet helppoja, Alexandra suri aina, kun hän joutui palaamaan takaisin ihmisten joukkoon. Kerran läheisessä luolassa asunut lama ehdotti, että Alexandra jäisi erakoksi.

Mieli teki suostua, mutta Alexandra oli tehnyt valtavan määrän muistiinpanoja, ottanut kuvia ja sopinut kirjoittavansa eri lehtiin. Hän oli myös päättänyt julkaista kirjan, jossa voisi välittää omat kokemuksensa muille.

Alexandra tiesi, että paluu Eurooppaan olisi edessä, eikä hän halunnut palata näkemättä Tiibetin pyhää kaupunkia Lhasaa.

Ulkomaalaisia Lhasaan ei päästetty, mutta tiibetiläisiä pyhiinvaeltajia tuli kaupunkiin runsaasti suurten juhlien aikaan. Niinpä Alexandra ja Yongden lähtivät uhkarohkealle matkalle pukeutuneina kerjääviksi pyhiinvaeltajiksi. He seurasivat pyhiinvaeltajien reittejä ja kulkivat enimmäkseen öisin, jotta heitä ei olisi tunnistettu ja pidätetty. Käydäkseen paikallisesta Alexandra värjäsi kasvonsa tummaksi ja pidensi hiuksiaan jakin jouhilla.

Mukana oli vain kaikkein välttämättömin. Ruokavaroihin oli välillä pyydettävä täydennystä paikallisilta asukkailta, joille Yongden suoritti vastalahjaksi erilaisia rituaaleja.

Vuoriston kylmyys oli hyytävää, ja ajoittain heidän oli kahlattava polvia myöten lumessa. Välillä pienen teltan läheisyydessä vilahti lumileopardin täplikäs turkki.

Paljastuminen oli muutaman kerran lähellä. Osa Alexandran hiuksia tummentavasta musteesta oli vaarassa liueta hattuun ja joki oli ylitettävä huopakengät jalassa, jotta vaaleat varpaat pysyisivät piilossa.

Vaikeuksista huolimatta Alexandra tunsi hetkittäin ainutlaatuista rauhaa.

Hän kertoi: ”Koin tyyneyttä, josta kaikki levottomuus oli kadonnut. Elämä virtasi harmonisesti hajoamatta tuntemuksiin tai ideoihin. Jäljellä oli vain olemassaolon puhdas onni.”

Toistuvasti matkapari pysähtyi ja kumarsi buddhalaiseen tapaan neljään ilmansuuntaan toivottaen hyvää kaikille tunteville olennoille. Kun he viimein saapuivat Lhasaan, heitä onnisti.

Äkkiä alkoi puhaltaa hiekkamyrsky, jonka suojissa he liittyivät pyhiinvaeltajien joukkoon, josta heitä oli vaikea erottaa.

Matkalaiset viettivät Lhasassa kaksi kuukautta. Paluumatkalle piti saada hevonen, sillä Alexandra oli hankkinut paljon kirjoja. Myös matka paluusuuntaan oli raskas, ja kun he viimein saapuivat etelätiibetiläiseen Gyantsen kaupunkiin, he olivat täysin uupuneita ja nälissään.

Tiibet oli ollut pitkään eristyksissä muusta maailmasta, ja sen buddhalaisuuteen yhdistyi šamanistisia piirteitä muinaisesta bön-uskonnosta. Pitkät erakkoajat ja tiukat henkiset harjoitukset kehittivät aistiherkkyyttä, joka saattoi ilmetä erikoisina taitoina.

Keskittymisen avulla voi esimerkiksi saada ajatusyhteyden toiseen, kaukana olevaan joogiin ja kertoa hänen viestinsä ihmisille, jotka halusivat neuvoja tuolta joogilta. Alexandra oli ollut todistamassa tällaista tilaisuutta.

Hän pääsi mukaan myös tumo-harjoitukseen, jossa nostetaan kehon lämpöä keskittymällä. Harjoituksesta oli hyötyä, kun vuoristossa matkatessa nuotion sytytysvälineet kastuivat käyttökelvottomiksi. Alexandra laittoi välineet vaatteittensa alle ja aloitti harjoituksen. Hetken kuluttua hän oli kuumissaan ympäristön kylmyydestä huolimatta – ja sytytinkin toimi taas.

Tiibetiläiset eivät pitäneet mystisiä taitoja ja ilmiöitä mitenkään merkillisinä. Heidän mielestään ihminen tiettyjä tiloja tavoittaessaan pääsee kosketukseen syvien luonnon lakien kanssa. Taidot ja ilmiöt ovat vain noiden lakien toteutumista.

Alexandra David-Néel tunnetaan ensimmäisenä eurooppalaisena, joka vieraili 1920-luvulla ulkomaalaisilta suljetussa Lhasassa. Se on kuitenkin vain yksi hänen ansioistaan.

Matkansa jälkeen hän kiersi luennoimassa ja kirjoitti yli 30 kirjaa, jotka antoivat paljon uutta tietoa itäisistä kulttuureista ja uskonnoista. Kun jotkut suhtautuivat epäillen kirjoissa esitettyihin tapahtumiin, Alexandran miehelleen lähettämät yksityiskohtaiset kirjeet olivat arvokas todistusaineisto.

Tiettävästi vain yksi hänen kirjoistaan on suomennettu, Yongdenin kanssa kirjoitettu Viiden viisauden lama.

Kun Alexandra ja Yongden palasivat Eurooppaan, he muuttivat pieneen taloon Ranskassa. Alexandra antoi talolle nimen Samten Dzong, Meditaatiolinna.

Tiibetin ja Kiinan väliset ristiriidat aiheuttivat kärsimystä Alexandralle. Lisäksi hän koki suuren henkilökohtaisen menetyksen, kun Yongden kuoli yllättäen vain 55-vuotiaana.

Myös omat reumaattiset kivut lisääntyivät, mutta niistä huolimatta Alexandra suunnitteli matkaa Amerikkaan ja uusi passinsa satavuotiaana. Matka ei kuitenkaan toteutunut, sillä hän kuoli vähän ennen 101-vuotispäiväänsä.

Himalajan vuorten vahvistava rauha säilyy ja rukousliput liehuvat edelleen toivottaen hyvää kaikille, vaikka ajat ovat muuttuneet sitten Alexandra David-Néelin matkojen.

Tiibet on käynyt läpi suuria mullistuksia. Kiina miehitti maan 1950-luvulla ja Potalan palatsista tuli museo ja turistinähtävyys. Lhasa ei ole enää suljettu kaupunki, vaan Pekingistä kulkee sinne rautatie.

Alexandra David-Néelin matkat ja kirjat tekivät suuren vaikutuksen hänen aikalaisiinsa, ja hän inspiroi yhä monia. Hänestä on kirjoitettu näytelmiä, tehty elokuva ja televisiosarja. Hänen mukaansa on nimetty Pariisissa katu ja raitiovaunupysäkki, ja kuulu teehuone Mariage Frères on luonut hänelle nimikkoteen.

Beat-kirjailijat Jack Kerouac ja Allen Ginsberg ovat saaneet vaikutteita David-Néeliltä, samoin idän filosofiaa lännessä tutuksi tehneet filosofi Alan Watts ja henkinen opettaja Ram Dass.

Vuonna 2006 valokuvaaja ja elokuvantekijä Priscilla Telmon kulki yksin jalan Himalajan yli ja omisti matkansa Alexandralle.

Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 7/2021.