Voi hyvin

Heljä Liukko-Sundström saa lohtua rajan takaa



Heljä Liukko-Sundström saa lohtua rajan takaa

Taiteilija Heljä Liukko-Sundström uskoo, että ihmisen tulee vaikeuksissakin katsoa elämän valoisia puolia.
Kuvat Toni Härkönen

Minulla on haimasyöpä. Näitä sanoja Heljä Liukko-Sundström ei unohda. Elettiin vuotta 2007. Heljän esikoispoika, Marko, oli kertonut menevänsä sairaalaan rutiinitutkimuksiin. Kun Heljä meni illalla katsomaan poikaansa, vastassa oli muuttunut mies. Marko puhui rauhallisesti ja pyysi, että hänet haudataan Humppilaan, jossa äidin ateljee sijaitsee.

Marko eli vuoden diagnoosin saamisen jälkeen. Hän kuoli tammikuisena päivänä 46-vuoden iässä.

– Istuin Terho-kodissa Markon sängyn vieressä hänen sisarensa Sannakaisan kanssa. Marko makoili silmät kiinni. Yhtäkkiä hän avasi silmänsä ja näytti katsovan jonnekin kaukaisuuteen. Hymy levisi hänen kasvoilleen. Sen jälkeen hän sulki silmänsä ja kuoli.

Heljä arvelee, että Marko näki ehkä isovanhempansa, mamman ja papan, jotka tulivat häntä rajan takaa vastaan.

Suuren surun keskellä Heljä koki lapsensa kuoleman kauniiksi hetkeksi. Hän uskoo siihen, että ihminen jatkaa elämää kuoleman jälkeen, vain olomuoto muuttuu.

– Kuolleet läheiset ovat edelleen läsnä elämässäni. Marko, edesmennyt aviomieheni Kauko ja muutamia vuosia sitten kuollut kaksoisveljeni Ilkka liikkuvat usein lähelläni. Monta kertaa ateljeessani havaitsen, kuinka joku kulkee ohitseni. Tunnen henkimaailman vierailijan ilmavirtana ihollani.

Isoäiti siunasi

Heljä syntyi 15. kesäkuuta 1938 Vehmaalla Varsinais-Suomessa. Pian syntymän jälkeen Heljä ja hänen kaksoisveljensä Ilkka ikuistettiin mustavalkoiseen kuvaan. Äiti piteli Ilkkaa, ja Heljä asetettiin isoäidin syliin.

Isoäidin kerrotaan silittäneen ryppyisellä kädellään Heljää ja sanoneen, että mummu haluaa siunata sinut. Kun kaksosten äiti oli ihmetellyt, että entäs Ilkka, mummu oli vastannut, että pojat pitävät aina puolensa.

Jälkeenpäin Heljä on pohtinut paljon mummun sanoja. Heljä sai hienon elämän, mutta Ilkalle ei käynyt yhtä hyvin. Heljä uskoo, että velikin olisi tarvinnut viisaan vanhuksen siunausta.

– Mummu oli minulle läheinen aikuinen, vaikka hän kuoli, kun olin vasta vuoden vanha. Kun minulle pikkutyttönä tapahtui jokin hyvä asia, vilkutin pilville ja kiitin mummua. Koin, että isoäitini suojelee minua.

Lapsuudenperhe on vaikuttanut merkittävästi Heljän maailmankuvan muotoutumiseen. Äiti oli voimakastahtoinen mutta avarakatseinen nelilapsisen perheen johtohahmo. Hänen kanssaan Heljä saattoi puhua myös uskonasioista, kuten esimerkiksi jälleensyntymisestä.

– Henkimaailman asiat ovat olleet aina läsnä perheessämme, eikä niitä pidetty mitenkään kummallisina. Äiti ja mummu näkivät tapahtumia ennalta. Minä ja tyttäreni olemme yhtä herkkiä. Suvussamme on kulkenut näkijän lahja.

Oppikoulun toisella luokalla Heljä kysyi äidiltään, miksi erään koulun opettajan selkä näyttää niin surulliselta.

Myöhemmin äiti kertoi tyttärelleen, että opettajatar eli tuolloin läpi rankkaa perhekriisiä.

Heljä kävi 15-vuotiaana rippikoulun ja kuuluu edelleen kirkkoon. Uskovaiseksi hän ei itseään laske, sillä hän on muodostanut oman maailmankatsomuksensa.

– En ole koskaan uskonut helvettiin. Kristinuskossa on paljon pelottelua.

Heljä kertoo, että hänen tapansa katsoa maailmaa on pysynyt samanlaisena lapsuudesta lähtien. Heljä uskoo hyvyyteen, joka hänen mielestään yhdistää maailman kaikkia uskontoja.

– Uskon siihen, että jokaisessa ihmisessä on hyvää. Murhaajakin on joskus ollut pieni vauva äidin sylissä. Eino Leino sanoo sen hienosti runossaan Hymyilevä Apollo: "Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista."

Enkelit näkyvät taiteessa

Monessa suomalaiskodissa on esillä Heljän keraamisia teoksia: kengänpohjanmuotoinen kukkataulu, pupumuki, seinäkello tai vaikkapa luontoaiheinen keramiikkalaatta.

Professorin arvonimen saaneen Arabian pitkäaikaisimman taiteilijan kädenjäljen tunnistaa helposti.

Teosten utuisen sinisävyisessä värimaailmassa on tyypillisesti kuvattu kukkia, pupuja tai enkeleitä. Heljä on kuvittanut ja kirjoittanut myös enkeliaiheisia kirjoa.

– Tajusin jo pikkulikkana enkeleiden olemassaolon. Makasin kesällä niityllä kuuntelemassa kukkien kasvua. Ylläni lipuvista poutapilvistä muodostui taivaalle yllättäen enkeli­hahmoja. Yhtäkkiä tunsin vahvasti, että edesmennyt isoäitini oli yksi enkeleistä.

Heljä vaistosi itsessään jo lapsena tietynlaisen herkkyyden. Tuolloin hän ei kuitenkaan vielä aavistanut, että enkeliteema seuraisi hänen taiteessaan vuosikymmeniä.

Tietoisuus enkeleiden olemassaolosta on lohduttanut Heljää läheisten menetysten hetkillä. Myös jotkut kaukaisemmat onnettomuudet ovat saaneet hänessä aikaan vahvan näyn enkeleistä.

– Konginkankaan bussionnettomuuden jälkeen vuonna 2004 maalasin näkyni perusteella keramiikka­taulun, jossa 23 enkeliä kohoaa taivaalle. Surun päivä -nimisen teoksen enkelit kuvaavat bussiturmassa menehtyneitä. Minun oli suorastaan pakko piirtää kuva ulos itsestäni.

Heljältä kysytään usein, mikä on hänen luovuutensa salaisuus. Taiteilijan mielestä vastaus on yksinkertainen.

– Luovuuden salaisuus on siinä, että aikuinen ihminen säilyttää itsessään alle kouluikäisen lapsen eläytymiskyvyn. On osattava eläytyä toisen rooliin, vaikka neilikaksi maljakkoon. On ihmeteltävä maailmaa lapsen suurilla silmillä.

Lapsenmielisyyden lisäksi luovuuden ehto on Heljän mukaan vilpittömyys. Taiteilijan on oltava ehdottoman rehellinen itselleen. Vain silloin voi onnistua.

Heljä kokee työskennellessään usein tilan, jota kutsutaan flowksi. Hän menee ateljeen puolelle, sulkee muun maailman ympäriltään ja tarttuu siveltimeen.

– Koen, että joku piirtää kauttani. Minä en tee kuvia keramiikalle vaan kättäni ikään kuin liikutellaan. Mietin usein sitä, kuka minussa työskentelee. Myös ideat teoksiini tulevat samasta lähteestä.

Hyvän mielen tekijä

Äiti olisi toivonut Heljästä sairaanhoitajaa. Heljä kuitenkin tiesi jo nuorena, että hänellä on toisenlainen polku kuljettavana.

– 14-vuotiaana ilmoitin äidille, että minusta tulee taiteilija. Sanoin myös, että ennen kuin täytän 40, olen julkaissut kirjan.

Näin tapahtui. Heljä julkaisi ensimmäisen kirjansa 38-vuotiaana.

Heljä ei pidä kohtalo-sanasta, mutta johdatukseen ja ohjaukseen hän uskoo. Heljä iloitsee siitä, että hänelle on tässä elämässä määrätty juuri tämä mielenkiintoinen taiteilijan ura, jossa hän on päässyt toteuttamaan it­seään, tutustumaan voimakkaisiin persooniin ja matkustamaan eri puolilla maailmaa.

Myös aviomiehen, Kauko Sundströmin, kohtaaminen oli Heljän mukaan johdatusta. Heljä oli 17-vuotias, kun hän hyppäsi ennestään tuntemattoman moottoripyöräpojan kyytiin Mynämäellä.

Vaikka kahden vahvan persoonan suhde ei ollut aina helppo, se kesti 62 vuotta Kaukon kuolemaan asti.

– Tunnen johdatusta päivittäin. Jos minulla on pulma, hiljennyn kuuntelemaan sisäistä ääntäni. Sitten tiedän, mihin suuntaan minun tulee ottaa ­seuraava askel.

Heljä on halunnut keramiikkatöillään tuoda muotoilun ja kauniit esineet kaikille saataviksi.

– Koen, että tehtävänäni on tuottaa ihmisille iloa, lohtua ja hyvää mieltä. Haluan aina nähdä elämän valoisat puolet, sillä niitä on – vastoinkäymisissäkin.

Äitinsä kuolinilmoitukseen Heljä tiivisti äidiltä oppimansa arvot: "Tavoittele hyvyyttä, oikeamielisyyttä ja sielun kauneutta. Pidä itseäsi liian hyvänä mihinkään pahaan."

Äidin elämänohjeisiin Heljä lisää vielä itsensä arvostamisen. Se on hänen mielestään kaiken tekemisen perusta. Jos ei arvosta itseään, ei pysty antamaan arvoa myöskään toiselle.

Näkymättömän läsnäolo

Heljällä ei ole koskaan ollut maailmankatsomuksellista kriisiä. Lapsuudenusko, kuten Heljä uskoaan kutsuu, on kestänyt läpi elämän. Vaikeudet ja koettelemukset ovat vain vahvistaneet luottamusta siihen, että kaikki kääntyy lopulta hyväksi.

Heljän puoliso Kauko kuoli sairauksien uuvuttamana maaliskuussa 2016. Heljä oli ajamassa Helsingistä ateljeehensa Humppilaan, kun Sannakaisa-tytär soitti sairaalasta, että isä on kuollut.

Heljä päätti silti ottaa vastaan hämeenlinnalaisopettajista koostuneen vierailijaryhmän. Taiteilija kertoi heille tilanteesta. Hiljaisuus laskeutui. Sitten eräs naisista kaivoi taskustaan ryppyisen paperin ja kertoi laulavansa lappuun kirjoitetun laulun, Suuremman suojassa, vaikkei osannut sitä vielä kunnolla. Sen jälkeen he lauloivat yhdessä Maa on niin kaunis -virren.

– Se oli unohtumaton ja kaunis hetki. Minusta tuntui siltä, että Kauko oli kanssamme.

Jo lapsena poisnukkuneiden läsnäolon vaistonneen Heljän aistit ovat tulleet iän myötä entistä ­herkemmiksi.

– Aistin näkymättömän helposti. En koe edelleenkään poikaani tai elämänkumppaniani kuolleiksi, sillä ihmisen henki ei katoa mihinkään. Tunnen rakkaat edelleen lähelläni.

Toisinaan Heljä aistii etukäteen, kun ihminen on siirtymässä rajan taa. Ikkunalaudalle saattaa lennähtää lintu, tai Heljälle tulee pakottava tarve soittaa ystävälle kuukausien tauon jälkeen. Monesti on käynyt niin, että Heljä ennättää saada yhteyden ystävään vielä juuri ennen tämän kuolemaa.

Erityisen vahva kokemus kuoleman saapumisesta Heljällä oli silloin, kun hänen kaksoisveljensä Ilkka menehtyi jouluna 2 000. Samaan aikaan, kun Ilkka veti viimeisen henkäyksensä, Heljä sai kotonaan pienen sydänkohtauksen.

– Olen kokenut henkimaailman läsnäolon ja ennakkoaavistukset aina lohdullisiksi. Ne viestittävät minulle, että mitään pelättävää ei ole.

Elämäntehtävä on kesken

80-vuotisjuhliaan kesäkuussa viettänyt Heljä tekee edelleen kiivaasti töitä. Hän työskentelee Humppilan ateljeellaan ja työhuoneellaan Arabianrannassa Helsingissä. Yöuniksi riittävät yleensä neljä tuntia. Näin on ollut aina.

Taiteilija herää tyypillisesti kolmen jälkeen aamuyöllä ja aloittaa työpäivänsä.

– Nautin aamuyön hiljaisista tunneista. Tarvitsen hiljaisuutta ympärilleni silloin, kun luon uutta. Saan myös parhaan yhteyden elämän energiaan neljän ja kuuden välillä aamulla ennen kuin muu maailma herää.

Jos Heljää uuvuttaa, hän viettää ”Ole kiltti Heljälle” -päivää. Silloin hän sulkee puhelimen, ajaa autolla ympäriinsä, pysähtyy herkulliselle lounaalle ja käy vaikka katsomassa puutarhatarvikkeita. Sen jälkeen Heljä pursuaa jälleen luomisvoimaa.

Heljä on aina uskonut, että jokaisella ihmisellä on maanpäällä tietty tehtävä. Ihminen poistuu vasta sitten, kun elämäntehtävä on täytetty. Ajatukseen kuuluu sen hyväksyminen, että elämä, lyhytkin sellainen, ei jää koskaan kesken. Heljän Marko-poika sai elämäntehtävänsä valmiiksi 46-vuotiaana.

Jo parikymmentä vuotta sitten Heljä sai selkeän näyn siitä, että hän tulee joskus kirjoittamaan ja kuvittamaan kirjan, joka käsittelee kuolemanjälkeistä elämää. Nyt on tuon kirjaprojektin aika.

Lapsena Heljä keskusteli äidin kanssa monta kertaa siitä, minkälaista kuoleman jälkeen on. Äidin mukaan taivas on sininen, puhtauden, kauneuden ja hyvyyden värinen paikka. Siellä ei ole pahuutta. Tätä viestiä Heljä haluaa kirjallansa välittää.

– Haluan tehdä kauniin kirjan, joka lohduttaa ihmisiä, jotka eivät usko mihinkään. Usko on ollut minun elämässäni se kantava voima, jolla olen päässyt yli vaikeuksista.

Heljä ei omien sanojensa mukaan pelkää mitään, ei myöskään omaa kuolemaansa. Heljä uskoo, että kuoleman jälkeen rakkaat ihmiset odottavat meitä pilven päällä, jonne lennämme suojelusenkelin ­saattelemana.

Heljä tosin tietää, että nyt ei ole kuoleman aika. Hänellä on maan päällä on vielä paljon tehtävää.

Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 6/2018

Julkaistu: 12.9.2018