Hyvä olo

Fengshui luo tyyneyden kotiisi – lue asiantuntijan vinkit rauhoittavaan järjestykseen

Häiritseekö jokin nimeämätön kodissasi? Fengshui-konsultti Kirsi Niemelä neuvoo, kuinka saat hyvät energiat kulkemaan miellyttävästi sinulle tärkeissä tiloissa.

Teksti Kirsi Niemelä
Kuvat Adobe Stock
19.10.2023 | Päivitetty 4.12.2023 | Voi hyvin

Voit kuunnella jutun tästä:

Kiinalainen maailmankuva näkee ihmisen osana taivaan ja maan muodostamaa kokonaisuutta. Näin muodostuvassa kosmoksessa osaset vaikuttavat toisiinsa.

Ikivanha fengshui pyrkii tasapainon palauttamiseen ja harmonioiden säilyttämiseen, kuten nykyään ilmastonmuutoksen hidastamisessa ja luonnontilan ennallistamisessa toimitaan.

Fengshui opettaa muutoksen väistämättömyyttä ja siihen sopeutumista. Mallina ovat luontoon pohjautuvat kiertokulut ja niiden soveltaminen asuinympäristöön.

Aistihavainnot ja intuitio kertovat asunnon tilasta, joka vaikuttaa kaikkiin asukkaisiin. Aisteiltaan herkät tuntevat fengshui-vaikutukset voimakkaimmin. Fengshui-muutoksilla ja haitallisten vaikutusten poistamisella tuodaan elämään vaivattomuutta ja virtausta, joka avaa olemassa olevia lahjojamme ja kykyjämme.

Voi ajatella, että koti on elävä olento, jolla on fyysinen, psyykkinen ja henkinen ulottuvuus.

Fyysisestä puolesta pidetään huolta siivoamalla ja järjestämällä. Keho tarvitsee vitamiineja ja hyviä ravinteita, kotiin tuodaan kukkia ja ilahduttavia elementtejä ikään kuin piristysruiskeeksi. Keho tarvitsee lepoa ja paastoa silloin tällöin. Samoin koti tarvitsee läpikäyntiä ja turhan tavaran poistoa.

Unessa aivot puhdistuvat mielen kuormasta, ja erilaiset rentouttavat harjoitteet auttavat mieltä rauhoittumaan.

Myös kotiin kertyy ajatus- ja tunnekuormaa erilaisista tilanteista. Tällöin on syytä tehdä siivousta syvemmälle menevää tilapuhdistusta esimerkiksi suitsukkeiden tai merisuolan avulla. Muuton yhteydessä tämä on erityisen tärkeää.

Fengshuissa ei ole kysymys ohjeiden ja sääntöjen tarkasta noudattamisesta, vaan jokaisen yksilöllisestä suhteesta ympäristöön ja luovasti löytyvistä ratkaisuista elämän ja energian tukemiseen. Jokainen tarvitsee rakkautta ja turvantunnetta.

Rakasta, hoivaa ja kiitä kotiasi, niin saat siltä turvaa ja tukea.

Karsi paperit minimiin

Tärkeiden papereiden ja kuvien tallennus on siirtynyt sähköiseksi, mikä säästää tilaa ja luontoa. Kodista saattaa kuitenkin löytyä paperista arkistoa vielä mappi- ja laatikkokaupalla. Mitä enemmän talletettuihin papereihin liittyy negatiivisia muistoja ja tunteita, sitä enemmän ne painolastina jarruttavat energian virtausta.

Henkilötietoja ja henkilökohtaisia asioita sisältävät paperit silputaan, jolloin ne sopivat paperin kierrätykseen. Tilaa tulee hyllyille, laatikoihin ja varastoihin. Tyhjä tila kodissa antaa tilaa mieleen uusille ja kiinnostaville asioille. Keveys ja eteenpäinmeno lisääntyvät hetki hetkeltä, kun vietetään aikaa paperisilppurin ääressä.

Tyhjä tila kodissa antaa mieleen tilaa uusille ja kiinnostaville asioille.

Tulielementti on läsnä keittiössä

Keittiössä tai ruokailutilassa pöytä ja pöydän ääressä ruokailu yhdistävät perheenjäseniä. Pyöreä pöytä viestii sosiaalista yhteyttä ja pöydän ääressä viihdytään pitkään. Suorakaiteen ja neliönmuotoinen pöytä liitetään järkeviin päätöksiin ja rationaaliseen ajatteluun. Tämän vuoksi fengshuissa ruokapöydäksi suositellaan kulmistaan pyöristettyä tai pyöreää pöytää.

Yksin asuvan on tärkeää kutsua säännöllisesti ystäviä tai läheisiä pöydän ääreen ja syömään kanssaan.

Fengshuissa ruoka edustaa hyvinvointia ja vaurautta ja sitä kunnioitetaan. Liesi on arvokas ruoanvalmistuspaikka. Käytä kaikkia lieden levyjä ja kaikkia kattiloita. Tämä mahdollistaa hyvien asioiden tulon elämääsi eri lähteistä.

Keittiössä on lieden ansiosta voimakkaasti tulielementti esillä. Maan antimet, kuten viljat ja kasvikset, edustavat maaelementtiä. Nämä ovat keittiön tärkeät perustat, joille hyvä ruoanvalmistus pohjautuu.

Liiallinen metalli eli kovat ja kiiltävät pinnat sekä harmaa ja valkoinen väri tuovat keittiöön kylmyyttä ja suoraviivaisuutta, joka vähentää viihtyvyyttä.

Veitsien paikka keittiössä on katseelta piilossa. Symboliikka ympäristössä tuo alitajuntaan jatkuvasti materiaalia ja sen huomioiminen keventää mielen kuormaa.

Keittiön on hyvä olla kauempana asunnon sisäänkäynnistä. Ulko-ovelta suora yhteys keittiöön viestittää sisääntulijalle, että elämä pyörii ruoan ja syömisen ympärillä. Suoran yhteyden voi estää esimerkiksi oviverholla.

Keittiössä kannattaa välttää teräviä kulmia. Myös terävät esineet on syytä laittaa katseilta piiloon.

Tilaa luovuudelle valolla

Elämäntilanne vaikuttaa asunnon koon valintaan, sillä koon on hyvä vastata tarpeita eli asukkaiden määrää ja tarvittavia kodin toimintoja.

Tilantuntu ja avaruus vahvistavat uusia asioita ja elämässä eteenpäinmenoa. Pienen neliömäärän miniasunnot rajoittavat mahdollisuuksia. Sama pysähtyneisyys tapahtuu myös, jos tavaraa ja huonekaluja kertyy asuntoon liian paljon. Tämän vuoksi ahtaissa ja pienissä tiloissa asumisen pitää aina olla väliaikaista.

Liian suurissa asunnoissa jää tiloja käyttämättä ja energia seisahtuu. Huoneista tulee ikään kuin varastoja, jos niissä ei kuljeta. Asukkaiden ja kotieläinten liikkuminen tiloissa pitää asunnon energiaa elävänä ja vivahteikkaana.

Matala huonekorkeus painaa ajatuksen lentoa alas. Ajattelulle ja luovuudelle luodaan tilaa korkeilla ja valoisilla tiloilla. Vastaava vaikutus saadaan, jos työnteon tai oleskelun lomasta on mahdollisuus katsoa kauniisti avautuvaa maisemaa ja vuodenaikojen vaihtelua.

Korjaa pikkuviat

Kaikki kodissa on symbolia elämästä. Toimivuus kodissa heijastaa virtausta ja sujuvuutta eri elämäsi alueilla. Pienet vaivaavat asiat toimivat tukkeina ja sellainen voi olla esimerkiksi nariseva tai jäykkä ovensarana.

Kaikki ovien, kaappien ja tuuletusikkunoiden saranat kannattaa säännöllisesti käydä läpi lukkoöljyllä. Muistetaan, että vähemmän on enemmän ja pyyhitään heti ylimääräinen öljy pois. Näin saadaan helppoutta ja joustavuutta saranoiden lisäksi myös elämään. Samalla muistetaan öljytä myös ovien lukot.

Voi ajatella, että koti on elävä olento, jolla on fyysinen, psyykkinen ja henkinen ulottuvuus.

Kirjava sisustus aktivoi liikaa

Olohuone on kuin kodin julkinen tila. Siellä kokoonnutaan ja se on avoin vierailijoille. Kaikille perheenjäsenille yhteisen tilan on hyvä sisältää erilaisia elementtejä ja neutraalia tunnelmaa.

Saman tilan on hyvä taipua myös rauhoittumiseen ja sosiaaliseen yhdessäoloon. Yhdellä värillä tai elementillä sisustettu olohuone johtaa ääriajatteluun, kun taas kirkkaan kirjava sisustus aktivoi liikaa.

Vuodenaikojen vaihtelu saa näkyä. Se tarjoaa jokaiselle perheenjäsenelle jotain omaa.

Olohuoneessa taulut ja taide-esineet pääsevät esiin. Fengshuin mukaan ei ole merkitystä, valitaanko seinälle juliste vai arvotaulu. Tärkeämpää on sen merkityksellisyys katsojalle ja mitä tunnelmaa tai aihetta se viestittää.

Elämänmuutosten myötä myös manifestoinnit kaipaavat päivitystä. Onko viesti taulussa sellainen, jota haluat vahvistaa?

Nojatuolien ja sohvan asettelulla luodaan levollista tunnelmaa olohuoneeseen. Selkänoja seinää vasten auttaa keskittymään ja katse ovelle päin antaa istujalle rauhaa. Istuimen paikka ikkunan alla lisää levottomuutta.

Kodin huonekaluja on hyvä liikutella silloin tällöin. Jos vaikuttaa siltä, että sijoittelumahdollisuuksia olohuoneessa on vain yksi, kannattaa kuitenkin tehdä vaikka yksi muutos.

Rauhoita makuuhuone unelle

Makuuhuoneessa yöllistä lepoa auttavat energian rauhoittaminen ja pysäyttäminen. Käytännössä suljemme ikkunat verhoilla tai kaihtimilla ja suljemme ovet. Sähkö- ja älylaitteet eivät kuulu makuuhuoneeseen.

Nukkujan yläpuolella sijaitsevat asiat häiritsevät unta. Sellaisia ovat sängyn päällä ja liian matalalla roikkuva valaisin tai seinälle pään päälle sijoittuva valaisin, hylly tai kaappi. Haitallista nukkumiselle ovat myös kulmat, jotka osoittavat kohti nukkujaa. Sellaisia voivat olla kaappien tai yöpöytien terävät reunat tai kulmat.

Suuret kontrastit ja kuviot voivat häiritä nukkujaa. Peilit liitetään veden energiaan. Sillä on voimakas liike, ja siksi vettä ja peilejä ei suositella makuuhuoneeseen.

Turvatuin makuuhuoneen sijainti on kauimpana sisäänkäynneistä. Makuuhuoneista turvatuin ja suurin kuuluu perheen vanhemmille ja pienimmille lapsille. Vanhemmat lapset luonnollisesti hakeutuvat lähempänä ovea oleviin huoneisiin, hehän lähtevät kotoa ensimmäisinä.

Ilman liike kuljettaa elintärkeää happea ja energiaa, jotta tarvitaan elämän ylläpitoon joka hetki. Hyvin toimiva ilmanvaihto ja kunnon tuuletus ovat hyvää fengshuita kaikissa kodin tiloissa. Erityisen tärkeää raikas ilma on makuuhuoneissa.

Tilantuntu vahvistaa uusia asioita ja elämässä eteenpäinmenoa.

Tue kasvua viherkasveilla

Viherkasveilla voi tuoda kasvun ja luonnon elävyyden symbolia kotiin. Elinvoimaiset kasvit edustavat puuelementtiä ja sopivat hyvin uudistumisen ja eteenpäinmenon tukemiseen.

Makuuhuoneeseen kasveja kannattaa sijoittaa vain harvoissa erityistapauksissa. Kasveihin liittyvä puuelementti voidaan tuoda makuuhuoneeseen mieluummin vihreänä värinä tai kasvusuuntaisena pystymuotona.

Puu liitetään idän ja kaakon ilmansuuntiin ja kevääseen. Syksyn tullen voi kasveilla ja puuelementillä luoda tasapainoa kotiin sijoittamalla kasveja näille alueille. Feng-shuin mukaan olohuone on viherkasveille hyvä paikka ja sijoituksen voi valita valon määrän ja kasvin mukaan.

Rahapuu ja palmuvehka ovat fengshui-klassikoita vaurauskasveina. Iso- ja pyöreälehtiset kasvit, kuten peikonlehti ja fiikus, symboloivat suurta vaurautta. Viirivehka ja kultaköynnös ovat esimerkkejä huoneilmaa puhdistavista kasveista.

Etenkin muuton yhteydessä on hyvä puhdistaa huoneilmaa. Suitsukkeet sopivat siihen hyvin.

Eteisen selkeys lisää energian liikettä

Pääovi on pääsisäänkäynti asuntoon tulevalle energialle. Jos vieras löytää vaivatta ovellesi, myös energia löytää kotiisi.

Energian liike on voimakasta sisäänkäynnissä. Sisääntulon seutu ei saa olla lähtevien ja saapuvien tavaroiden välivarasto, sillä energia tarvitsee tilaa. Selkeys ja toimivuus lisäävät energian liikettä ja päästävät mahdollisuudet ja uudet asiat elämään.

Toimimaton ovikello kannattaa korjata kuntoon, sillä muutoin tavara- tai ruokalähetin lisäksi moni muukin asia jää elämässä tavoittamattomiin.

Kauniit ja vuodenaikojen mukaiset kranssit ja kukat ovella toivottavat tervetulleeksi. Kaunis ovikyltti ja -matto ovat nostattavia viestejä sisääntulijalle.

Oven sisäpuolella kannattaa luoda silmäys näkymään. Löytääkö vierailijakin helposti paikan kengille ja takille? Onko valaistus riittävä? Mitä kodista kertovaa ja ihanaa on näkyvissä? Eteinen on paikka, jossa pysähdytään mennen ja tullen. Siellä on hyvä olla jotain asukkaiden arvomaailmasta kertovaa, joka vahvistaa elämänkatsomusta ja näkemystä yksilöstä elämän osana.

Kylpyhuoneen fengshuita voi lisätä pitämällä tilan puhtaana ja rajoittamalla tavaroiden määrää.

Pidä peilit kirkkaina kylpyhuoneessa

Kylpyhuoneesta puhutaan fengshuin yhteydessä yleensä haitallisena alueena. Tämä perustuu viemäreihin ja niissä tapahtuvaan veden liikkeeseen alaspäin. Vesi yhdistetään energian liikkumiseen ja esimerkiksi vaurauteen, joiden ei haluta valuvan pois asunnosta.

Kylpyhuoneella on kuitenkin erityisen tärkeä rooli asukkaiden puhdistumisen kannalta. Veden liike kylpyhuoneessa liittyy konkreettisesti ja symbolisesti kehomme ja mielemme puhdistumiseen.

Haitallisempaa kuin alas suuntautuva veden liike ovat tukkeutuneet viemärit tai huonosti toimivat ja tippuvat hanat.

Kun tuodaan kylpyhuoneeseen pehmeitä tekstiilejä ja ylöspäin suuntautuvia muotoja, hidastetaan kovien kaakelipintojen ja teräshanojen aikaansaamaa nopeaa energian liikettä.

Kylpyhuone sijaitsee parhaimmillaan kauempana makuuhuoneista ja keittiöstä. Näiden huoneiden energian laatu on haitallista toisilleen. Jos tilojen välillä on suora yhteys, ovi on aina pidettävä suljettuna.

Aromaattiset öljyt ja miellyttävät värit ovat kylpyhuoneen hyvää fengshuita. Peilien pitäminen kirkkaana ja pullojen sekä purnukoiden määrän rajoittaminen tekevät aamu- ja iltahetkistä miellyttäviä.

Viherkasvit tukevat uudistumista. Kultaköynnös puhdistaa huoneilmaa.

Vinkkejä pieniin koteihin

Pienissä neliöissä asuvan kannattaa huomioida valoisuus ja levollisuus sisustusvalinnoissa. Peilien harkittu käyttö lisää avaruuden tuntua ja pienissä tiloissa suuretkin peilipinnat voivat olla perusteltuja. Peilejä ei kuitenkaan ole hyvä sijoittaa sängyn lähelle tai vastapäätä sisäänkäyntiä.

Fengshuissa luonnonvalon määrää arvostetaan. Ikkunoiden kaihtimia ja verhoja kannattaa pitää päiväaikaan avoinna mahdollisimman paljon.

Pienissä asunnoissa myös valaistukseen on syytä kiinnittää huomiota, ja riittävän tehokkaat sekä luonnonvaloa muistuttavat lamput ovat hyviä.

Tärkeää on levollisuus, jota saadaan aikaan sisustuksen vaaleilla ja yksivärisillä pinnoilla. Yhtenäinen värimaailma laajentaa tilantuntua ja selkeyttää. Pelkästään tekstiilien vaihtaminen yksivärisiin antaa ryhtiä ja valoisuutta.

Minimalistinen sisustus ja tarve-esineiden tarkka valinta kuuluvat pieniin neliöihin. Hyvää fengshuita on kaiken läpikäynti. Jokaisen esineen ja kalusteen kohdalla voi pysähtyä kysymään: onko tämä tarpeellinen tai rakastanko tätä? Jos vastaus on kyllä, yhteinen matka esineen kanssa jatkuu.

Miniasunnot tuovat mukanaan järkevää suhtautumista tarpeisiin ja kulutukseen.

Jos vieras löytää vaivatta ovellesi, myös energia löytää kotiisi.

Kirsi Niemelä

on fengshui-konsultti, joka neuvoo, kuinka käyttää fengshuita, meditaatiota ja erilaisia energioita mielen hiljentämiseen ja olemisen tilaan avautumiseen.

Niemelä tekee myös maasäteilyn kartoituksia ja harmonisointia ja kiinalaisen astrologian tulkintoja sekä ohjaa fengshui- ja reiki-energiahoitokoulutuksia ja mielenrauhan ja meditaation kursseja.

Kirsi Niemelä
”Kodissani tärkeää on levollisen rauhan ja aktiivisen toiminnan harmoninen tasapaino,” sanoo Kirsi Niemelä. Kuva: Lasse Ahonen

Lue lisää
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi