B-hepatiitti voi johtaa maksasyövän kehittymiseen, mutta uusien tulosten mukaan se saattaa lisätä myös haimasyövän vaaraa.
Haima on maksan vieressä, joten B-hepatiitin tuhot saattavat teoriassa ulottua siihenkin. Tämä on ensimmäinen kerta, kun B-hepatiitti liitetään haimasyöpään, joten tuloksiin kannattaa suhtautua varauksella ennen niiden varmistamista.
Tutkimukseen osallistui 480 haimasyöpäpotilasta, joiden syöpä oli vielä varhaisessa vaiheessa. Potilaiden hepatiittitestien tuloksia verrattiin 880 terveen tuloksiin. B-hepatiitin oli sairastanut kahdeksan syöpäpotilasta sadasta, mutta vain kolme verrokkia sadasta. Näin ollen B-hepatiitti liittyi suurentuneeseen haimasyövän riskiin. C-hepatiitti sen sijaan ei liittynyt syöpäriskiin.
Usein B-hepatiittivirus jää kehoon, vaikka potilas ei oireilisi lainkaan. Tutkijat pitävätkin mahdollisena, että haimasyöpään annettu kemoterapia voi aktivoida vanhat virukset, koska hoito heikentää kehon vastustuskykyä. Haimasyöpää sairastavat kannattaisikin testata B-hepatiitin varalta ennen kemoterapian aloittamista, tutkijat suosittavat. Jos tulokset vahvistetaan lisätutkimuksissa, saattaisi B-hepatiittirokotus estää ainakin osan haimasyövistä.
Joka vuosi noin 900-1 000 suomalaista sairastuu haimasyöpään
Uutispalvelu Duodecim
Lähde: Journal of Clinical Oncology 2008;26:4557-4562
Copyright Kustannus Oy Duodecim 2008