Anuirmeli Sallamo-Lavi muistaa erään pakkasyön vieläkin hyvin: "Yllättävä väliintulo pelasti lapseni hengen"
Suomentaja ja kirjailija Anuirmeli Sallamo-Lavi epäröi nuorena astumista henkiselle tielle. Monen kokemuksen jälkeen hän tajusi, että on olemassa toinen maailma. Se on hyvin lähellä ja äärettömän rakkaudellinen.
Asikkalan Vääksyssä asuva Anuirmeli Sallamo-Lavi on toiminut henkimaailman viestien välittäjänä, parantajana ja selvänäkijänä parikymmentä vuotta, vaikka alun perin hän ei halunnut tätä osaa itselleen. Outoja asioita tapahtui, mutta hän käänsi niille selkänsä.
”Minua pelotti ja hirvitti se, että hurahdan. Halusin pitää kontrollin elämääni itselläni”, Anuirmeli muistelee.
Tarvittiin henkimaailman raju väliintulo ennen kuin nuoren naisen vastustus mureni. Se tapahtui eräänä joulukuisena pimeänä pakkasyönä.
Anuirmeli oli tuolloin kolmekymppinen.
Anuirmeli ja hänen miehensä heräävätsydänyöllä tasan kello kolme kotonaan Villähteellä ja aistivat, kuinka ilma kihisee talossa. Heitä ahdistaa ja pelottaa.
Päivällä Anuirmeli on havahtunut ovikellon soittoon, mutta ovella ei ole ketään. Jalanjälkiäkään ei näy lumessa.
Kohta ranskankieliset dekkarit liikkuvat kirjahyllyn reunalle asti, mutta eivät putoa.
Kuistin painava ovi aukeaa itsestään. Seuraavana päivänä merkilliset tapahtumat saavat jatkoa. Värikäs muovinen leikkipuhelin kulkee eteenpäin lattialla ja pirahtaa soimaan. Anuirmelin kaksi ja puolivuotias Atte-poika toteaa vakavana: ”Sinun äiti soittaa.”
Mutta äitihän on kuollut, samoin isä, jo viisi vuotta aiemmin. Eikä leikkipuhelimella voi oikeasti soittaa.
Anuirmeli pelkää menettäneensä järkensä. Hän kysyy neuvoa kansanparantajalta, joka arvelee, että henkimaailmassa on joku, jolla on tärkeää asiaa. Ehkä viesti tulisi automaattikirjoituksella.
Se tuntuu hullulta, mutta parantaja saa Anuirmelin tyyntymään. Kun lapsi sittenkatsoessaan Muumi-videota yhtäkkiä ilmoittaa, että setä tuli tänne, Anuirmeli ottaa kynän ja paperia.
Tekstiä tulee heti. Kynä nytkähtelee ja tuottaa koukeroista jälkeä, joka muistuttaa Anuirmelin isän käsialaa.
Viesti on lyhyt ja selkeä: Attea on suojeltava. Kynä alleviivaa sanan suojeltava kolme kertaa ja putoaa lattialle.
Seuraavana yönä Anuirmeli säpsähtää hereille jälleen kello kolmelta ja kiiruhtaa Aten huoneeseen.
Poika makaa selällään ja oksentaa sikeässä unessa. Hän on tukehtumaisillaan, huulet sinertävät jo. Anuirmeli kääntää pojan kyljelleen ja tämä alkaa hengittää.
”Henkimaailma näyttäytyi niin rajusti, että minun oli otettava se todesta.”Anuirmeli Sallamo-Lavi
Silloin Anuirmeli ymmärsi, mistä oli kyse.
”Henkimaailma pelasti lapseni”, hän sanoo nyt.
”Se otti radikaalit keinot käyttöön ja näyttäytyi minulle niin rajusti, että minun oli otettava se todesta. Pelot väistyivät, tilalle tuli luottamus. Siitä asti olen tiennyt, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen ja että henget ovat todellisia.”
Outoja asioita sattui Anuirmelille jo lapsena. Heikki Sauren Matka yli ymmärryksen -kirjassa (Avain, 2011) Anuirmeli kuvailee, kuinka hän upposi nelivuotiaana ladossa heinäkasaan.
Hetken päästä hän katsoi tilannetta ylhäältä päin ja näki, kuinka häntä itseään nostettiin ylös. Hän yritti huutaa, mutta sanoja ei tullut.
Viisivuotiaana kehosta irtaantumisetjatkuivat iltaisin omassa sängyssä niin usein, että nukkumaanmeno alkoi pelottaa. Kahdeksanvuotiaana hän leijaili nukkuvan kehonsa yllä puolentoista metrin korkeudessa ja pelkäsi, ettei pääsisi takaisin.
Mutta aina hän pääsi.
Selvänäön kanava yritteli auki ensimmäisen kerran, kun Anuirmeli oli kolme päivää vaille seitsemäntoista.
Hän näki mummolan kamarissa puuhaillessaan välähdyksenomaisesti, kuinka vihreä pakettiauto ajoi pihaan. Hetken päästä vihreä pakettiauto ajoi pihaan. Anuirmeli tiesi sillä hetkellä intuitiivisesti, että jotain pahaa oli tapahtunut.
Niin olikin, hänen äidinisänsä, aivoinfarktissa muistivaurion saanut Kouvon-pappa, oli kuollut oman käden kautta.
Välähdys tulevasta säikäytti Anuirmelin pahanpäiväisesti. Hän ei voinut kertoa siitä perheessään kenellekään, eikä varsinkaan äidille. Äitihän olisi luullut, että tyttärelle kävisi kuin Liisa-tädille.
Anuirmelin suomentajaäiti Irmeli Sallamo oli tunnettu kulttuuri-ihminen Oulussa, sivistynyt ja avarakatseinen nainen, mutta hän kantoi surua. Kaksi vuotta vanhempi sisar oli kuollut mielisairaalassa pari vuotta ennen Anuirmelin syntymää.
Herkällä ja taiteellisella Liisalla oli diagnosoitu skitsofrenia heti toisen maailmansodan jälkeen. Liisa joutui kokemaan tuon ajan ankarat ja tuloksettomat hoitomuodot, vihoviimeiseksi myös lobotomialeikkauksen, joka tuhosi hänet.
”Äiti kai pelkäsi, että minäkin sekoan hänen sisarensa lailla. Liisasta ei koskaan puhuttu, sain tietää hänestä vasta teini-iässä”, Anuirmeli kertoo.
”Jotenkin samastuin heti häneen vahvasti. Luin hänen päiväkirjansa, niissä oli paljon toiveikkaita tulevaisuuden suunnitelmia ja taitavia piirroksia. Lahjakas piirtäjä haaveili kuvataiteilijan urasta, mutta näki myös sellaista, mitä muut eivät, kuten keijukaisia hereillä ollessaan.”
Anuirmeli on miettinyt paljon tädin kohtaloa. Oliko Liisa oikeasti sairas vai erityisen herkkä nuori nainen, jota aikalaiset eivät ymmärtäneet?
”Olen nähnyt Liisan hahmon näyissä ja koen, että jollain tavalla hänen elämänsä jatkuu minussa. Meissä on niin paljon samaa”, hän toteaa.
Nyt Anuirmeli on kirjoittanut Liisa-tädin tarinan proosamuotoiseksi kertomukseksi. Henkimaailmasta kuuluu, että myös Anuirmelin äiti iloitsee tulevasta kirjasta.
”Ja tästä minun yhteydestäni sinne puolelle, vaikka hän pelkäsi sitä eläessään.”
Anuirmelin isä, toimitusjohtaja Jorma Sallamo, oli vaimoaan avoimempi mystiikalle. Hänen äidissään oli romaniverta, ja mummi näki myös enneunia.
”Jollain tavalla nämä kyvyt saattavat kulkea myös perimässä”, Anuirmeli pohtii.
”Lahjakas piirtäjä näki myös sellaista, mitä muut eivät, kuten keijukaisia.”Anuirmeli Sallamo-Lavi
Kun henkimaailma ilmaisi itsensä voimallisesti pelastamalla lapsen, Anuirmelin oli pakko uskoa. Hän alkoi tutkia rajatietoamuun muassa Lahden seudun henkisen kasvun yhdistyksessä ja Arthur Findlay -collegen kursseilla Englannin Stanstedissa. Vähitellen yhteys toiselle puolen vahvistui.
Yksi iso käännekohta Anuirmelin polulla on ollut meksikolaisen kirjailijan José Argüellesin kehittämä ja maya-kalenteriin pohjautuva Uniloitsu-kurssi Helsingissä.
Yöllä majapaikassa Anuirmeli heräsi omaan huutoonsa. Kun hän pomppasi ylös sängystä, korvan läheltä kuului napsahdus, kuin joku olisi vääntänyt vanhanajan virtakatkaisijasta valot päälle.
”Tuon kokemuksen jälkeen aloin intuitiivisesti tietää ja nähdä, mitä ystäville tai tuttaville tulisi tapahtumaan”, Anuirmeli kertoo.
”Tiesin myös asioita ja tapahtumia, joita en ollut tiennyt aikaisemmin.”
Uniloitsu-kalenterikurssi herätti Anuirmelissä myös syvän kiinnostuksen maya-kulttuuria kohtaan. Myöhemmin hän matkusti intiaanien luokse Mesoamerikkaan Jukatanille, Guatemalaan ja Belizeen ja oppii lisää.
Kun selvänäkö avautui, Anuirmeli huomasi, että viimeinenkin epävarmuuden tunne oli tiessään. Oli hyvä ja rohkea olo.
Hän alkoi tehdä katsantoja, aluksi leikkimielisesti povaten, myöhemmin omissa istunnoissaan. Taito kehittyi harjoittelun myötä, eikä siinä hänen mielestään ollut lopulta mitään kovin kummallista.
”Virittäydyn toisen energiaan ja saan tietoa kolmen aistin avulla, selvänäön, selväkuulon ja selvätunnon. Joskus voi mukaan tulla selvähajua ja selvämakua.”
Enemmän kuin ennustaja Anuirmeli kokee olevansa viestien välittäjä ja tiennäyttäjä.
”Meillä jokaisella on vapaa tahto. En voi sanoa kenellekään, että tee niin tai näin, sillä ihminen valitsee itse. Mutta annan impulsseja, jotka voivat auttaa päätöksenteossa. Kerron sen, mitä henkimaailma minun haluaa kertovan. Tärkeintä on aina ihmisen auttaminen.”
toinen tärkeä etappi Anuirmelin henkisellä tiellä on ollut Pranic healing -kurssi, jolle hän osallistui Australian-matkallaan 1990-luvun puolivälissä.
Työpajassa hän löysi ennen aamumeditaatiota valkoisen höyhenen viereltään lattialta. Häikäisevä valo, ääretön kirkkaus, läpäisi hänet. Valo tulvi voimaa, jota on vieläkin vaikea sanoin kuvailla.
”Se sai tajuamaan, että on olemassa toinen maailma, joka on hyvin lähellä ja äärettömän rakkaudellinen.”
Kokemus vahvisti Anuirmelin varmuutta siitä, että hän kulkee oikeaan suuntaan.
Oppi jatkui henkiparannuksen, transsimeditaation, meditatiivisen inspiraatiokirjoittamisen ja saamelaisen samaanirummutuksen merkeissä.
Mieleen jäi erityisesti José Medrado, brasilialainen lakimies ja transsimeedio, johon Anuirmeli tutustui Stanstedissa kymmenen vuotta sitten.
”Yhteistyö hänen kanssaan on ollut yksi henkisen polkuni kohokohdista.”
Medrado on fysikaalinen meedio, joka kanavoi syvässä transsissa suuria taiteilijoita. Vaivuttuaan transsiin hän kaataa ensin maalia suoraan kankaalle ja maalaa sitten sormillaan tauluja, joihin tulee lopuksi vielä taiteilijan signeeraus.
Anuirmeli kutsui José Medradon Suomeen. Tämä esiintyi Vääksyn Metsätähtisäätiöllä 2011 ja vielä uudestaan seuraavana vuonna. Medrado kanavoi yli sataa suurta taiteilijaa, kuten Vincent van Goghia ja Henri de Toulouse-Lautrecia.
”Se oli vaikuttavaa, ja taulut huutokaupattiin heti. Keräsimme huomattavan summan katulasten hyväksi”, Anuirmeli kertoo.
”Kun Medrado kiitti minua tulkkina toimineen Ira Multaharjun välityksellä samana iltana kotonani, koko talo täyttyi huumaavasta jasmiinin tuoksusta. Tuoksu säilyi talossa seuraavaan iltaan saakka.”
Myös Dalai-laman kohtaaminen Helsingissä on jäänyt vahvasti mieleen.
”Kätellessä hänestä välittyi valtavaa voimaa. Pääsin myös todistamaan ihmettä, kun Dalai-lama sai sodassa traumatisoituneen pikkutytön jälleen puhumaan.”
Vaikka luottamus henkimaailmaan on vahva, Anuirmelin elämän synkimmät hetket ovat liittyneet puolison ja ystävän äkkikuolemaan.
”Tuntuu epäoikeudenmukaiselta, kun toisen elämä katkeaa kesken kaiken. Myös nuoren ihmisen itsemurha tuntuu aina hirveältä, vaikka tiedänkin, että henkimaailmassa hänet otetaan vastaan rakkaudella ja hoivaten.”
”Kaikki on energiaa,mekin. Energia ei koskaan kuole, se vain muuttaa muotoaan.”Anuirmeli Sallamo-Lavi
Anuirmeliltä ilmestyi keväällä 2020 Gummeruksen kustantamana yhdeksästietokirja, Pieni kirja unista. Se opastaa lukijaansa unien tulkitsemiseen.
”Unet ovat viestejä sinulta sinulle”, hän sanoo ja jatkaa, että unia oppii katsomaan ja muistamaan, kun vain päättää niin.
”Voit illalla ennen nukahtamista pyytää, että muistaisit unesi heti herättyäsi. Uni tulee kirjoittaa heti ylös, muuten se haihtuu mielestä. Olen pitänyt unipäiväkirjaa nuoresta asti, ja unet ovat paljastaneet minulle asioita itsestäni.”
Uniin liittyy myös yksi merkittävä taite hänen elämässään. Anuirmelin molemmat vanhemmat menehtyivät lyhyen ajan sisällä, kun hän oli vasta kahdenkymmenenviiden ja lopetteli kieliopintojaan Vaasassa. Äiti ensin äkillisesti, sitten isä syöpään.
Ennen kuin isä sai tietää sairaudestaan, hän näki kolme kertaa saman unen poismenneestä äidistä. Siinä hän soitti vaimolleen, mutta puhelu katkesi joka kerta samassa kohtaa.
Myöhemmin isä näki näyn, jossa äiti tuli hakemaan häntä ”katsomaan dokumentteja”. Niitä ei kuitenkaan ollut missään.
Kun isä kertoi unista ja näystä, Anuirmelille tuli voimakas tunne siitä, että äiti oli tulossa hakemaan isää toiselle puolen. Muutaman kuukauden päästä isä kuoli syöpään.
”Se oli minulle kiistaton todistus enneunien voimasta.”
Anuirmeli peri isältä unennäkönsä ja äidiltä suomentajan työn. Äidiltä jäi kuollessaan suomennos kesken.
”Keksin, että voisin tehdä työn valmiiksi, vaikka pääkieleni ei ollut englanti. Kustantaja myöntyi ehdotukseeni ja sillä tiellä ollaan yhä.”
Muun muassa Diana Gabaldonin suositun Matkantekijä-romaanisarjan suomentaja näkee työssä paljon yhtäläisyyksiä henkimaailman viestien välittämisen kanssa.
”Välitän vieraskielisiä kirjoja suomenkielisille lukijoille. Se on samaa viestien välittämistä kuin henkimaailman tulkkaus. Suomentaessani vaivun transsimaiseen tilaan ja koen saavani apua henkimaailmasta. Pystyn tuottamaan tekstiä todella nopeasti. ”
”Kun suomensin James Redfieldin kirjaa Shambhalan salaisuus: yhdettätoista oivallusta etsimässä, värit kirkastuivat ja aloin nähdä luonnon uudella tavalla. Otankin paljon kuvia luonnosta ja jaan niitä somessa. Minulle on kerrottu, että ihmiset saavat voimaa kuvistani.”
Anuirmelin yhteys henkimaailmaan on vahva ja myös käytännöllinen. Hän jäi leskeksi, kun pojista nuorin oli ala-asteella.
”Juuri äsken tämän syksyllä kahdeksantoista vuotta täyttävän poikani isä kiitti henkimaailmasta minua siitä, että pidin lupaukseni. Kasvatimme hänet yhdessä.”
Anuirmelin on vaikea edes kuvitella sitä, että hän olisi jättänyt henkimaailman väliintulon aikoinaan huomioimatta ja jatkanut torjuntaa.
”Elämäni olisi tyhjää ilman yhteyttä toiselle puolen. Se on tuonut luontaista ymmärrystä muun muassa psykologiasta ja uskonnosta.”
Kuolemaa hän ei pelkää, koska sitä ei ole.
”Tieto siitä, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen, on minulle selvä asia. Kaikki on energiaa, mekin. Energia ei koskaan kuole, se vain muuttaa muotoaan.”
Elämä sen sijaan voi joskus pelottaa myös lohdullisten viestien välittäjää.
”Elämä on kuolemaa rankempaa, se on välillä tosi haastavaa. Mutta niin sen kuuluukin olla, mehän olemme tulleet tänne oppimaan.”
Anuirmeli Sallamo-Lavi
asuu 17-vuotiaan musiikkilukiolaisen ja sekarotuisen koiran kanssa vanhassa omakotitalossa Asikkalan Vääksyssä. Hän on kolmen pojan äiti ja kirjallisuuden suomentaja.
Harrastaa luontokuvausta, veneilyä ja henkisyyttä. Rakastaa pimeneviä syysiltoja, kynttilänvaloa ja hyviä keskusteluja.Sydämenasia hänelle on myös hyväntekeväisyys.
Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 7/2020.
