Terveys

Annatko periksi houkutuksille? – tässä syy!

Tuoreen tutkimuksen mukaan aivoissa sijaitsevan nucleus accumbens -lisäkeen hyperaktiivisuus voi ennustaa syömiseen ja seksuaalisuuteen liittyviä käyttäytymismalleja. Siis houkutuksista kieltäytyminen saattaakin olla kiinni aivoista, eikä luonteen lujuudesta.

24.4.2012 Terve.fi

Neuroscience-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa osallistujien aivoja tutkittiin magneettikuvausten avulla kun osallistujille näytettiin kuvia ruoasta, maisemista ja erootiikasta.

48 naista osallistui tutkimukseen, eikä heillä ollut tietoa testin tarkoituksesta.

Kuusi kuukautta ensimmäisen testin jälkeen naiset kutsuttiin takaisin, heidät punnittiin ja he täyttivät kyselyn.

Osallistujat, joiden aivot olivat reagoineet kovemmin ruokaärsykkeisiin, olivat lihoneet enemmän. Seksuaalisiin ärsykkeisiin reagoineet taas olivat seksuaalisempia kuin muut. Ärsykkeet eivät kuitenkaan sekoittuneet, eli ruokaan reagoivat ihmiset eivät reagoineet samalla lailla seksuaalisiin ärsykkeisiin.

Tutkijoiden mukaan tulokset kertovat siitä, kuinka aivojen reaktiot voivat ennustaa käyttäytymistä. Mitä kovemmin aivot reagoivat ärsykkeisiin, sitä vähemmän ihminen kykeni vastustamaan kiusausta.

Tutkijoiden mukaan aivoärsykkeisiin vastaaminen ei ole synnynnäistä vaan se kehittyyy kokemusten myötä. Aivojen kehitystä voi myös muokata esimerkiksi käyttäytymisterapian avulla. Myös houkutuksien korvaaminen jollain terveellisemmällä on mahdollista.

Lähde: msnbc.com 23.4.2012

Lue lisää

Tunnista syömishäiriö

Paniikkihäiriö – elämää rajoittaa sairaus

Persoonallisuushäiriöt – luonnetta vai luonnevikaa  

Miksi riippuvuudet aiheuttavat mielitekoja?

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt