
Anna Saivosalmi: "Itsensä rakastaminen on minulle pieniä tekoja päivittäin"
Bloggaaja Anna Saivosalmi kertoo, että terveellisiin elämäntapoihin liittyvät rutiinit ovat auttaneet häntä löytämään kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin. Yksi näistä on päivittäin nautittu Oslo Skin Labin The Solution™ -kollageenivalmiste.
Bloggaaja ja personal trainer Anna Saivosalmi kertoo usein kokeneensa ennakkoluuloja ulkonäkönsä ja elämäntapojensa suhteen. Epäilijöiden mielestä aktiivisesta elämäntavastaan tunnettu nainen ei heidän mukaansa voi ymmärtää toisten kokemia huonommuuden tunteita, koska on itse hoikka ja hyväkuntoinen.
Saivosalmen mielestä ihmisen onkin helppo löytää myrkyllisiä vertailukohtia, jotka heijastavat itsetuntoon ja itsetyytyväisyyteen. Vertailun sijaan hän suosittelee Self Love -ajattelua ja sitä, että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on.
− Ensiaskeleet kohti itsetyytyväisyyttä ovat muihin vertaamisen lopettaminen ja se, ettei enää mieti, mitä muut mahtavat sinusta ajatella. Näiden lisäksi oman epätäydellisyyden ja suoranaisten virheidenkin hyväksyminen ovat olleet itselleni tärkeitä steppejä, hän vinkkaa.
Kauneuskäsitykset elävät elämäntilanteiden mukana
Saivosalmi kokee käsitystensä itsestään muuttuneen iän myötä. Hän näkee kauneutta myös niissä asioissa, missä ei ole aikaisemmin sitä nähnyt. Kauneudentajun laajentuessa myös itsensä hyväksyminen on helpottunut.
− Jos vielä kaksikymppisenä ja osin kolmikymppisenäkin määrittelin omaa ihmisarvoani suoritusteni tai ulkonäköni kautta, ei se enää näin nelikymppisenä tunnu mitenkään relevantilta.
Bloggaajan mukaan on tärkeää keskittyä positiivisiin puoliin itsessään. Eteenpäin päästäkseen ihmisen pitää irrottaa negatiivisista tunteista ja tehdä itseään kohtaan hyviä tekoja.
− Itsensä rakastaminen ei ole minulle jatkuvaa itseni ylenpalttista ylistämistä, vaan pieniä tekoja päivittäin. Se, miten kohtelen kehoani, miten puhun itselleni ja miten katson peilikuvaani, ovat minulle tärkeitä työvälineitä kohti itseni hyväksymistä.
On myös asioita, joihin Saivosalmi ei voi itsekkään vaikuttaa ja esimerkiksi ikä on tällainen asia. Hän huomaa vuosien kertymisen hitaana palautumisena ja valitsee rääkkiliikunnan sijaan lempeämpiä lajeja. Saivosalmi on huomannut ikääntymisen vaikutukset myös ulkonäössään, mutta hyväksyy muutokset sellaisenaan.
− Minulle se, että ikäännyn, on ihan luonnollinen asia. Ihan hämmästyn välillä, kun muistan, minkä ikäinen olenkaan.

Rutiinit toimivat pohjana hyvinvoinnille
Saivosalmi kertoo liikunnan, terveellisten ruokailutottumusten ja sopivien ihonhoitotuotteiden toimivan kehon tukena ikääntyessä.
− Kun katson omaa äitiäni, voin vain toivoa, että saisin vanheta yhtä kauniisti ja arvokkaasti kuin hän. Ihosta vanhenemisen näkee ehkä kaikkein konkreettisemmin, mutta onneksi myös ihosta voi pitää huolta.
Bloggaaja pitää tärkeänä, että hänen elämässään toistuvat tietyt rutiinit. Saivosalmelle tämä tarkoittaa hyviä ja laadukkaita yöunia, terveellistä ravintoa ja riittävää vedenjuontia. Lisäksi hän suosii runsasta ulkoilua, itselleen sopivia kosmetiikkatuotteita ja käyttää päivittäin Oslo Skin Lab The Solution™ -kollageenijauhetta.
− Sekoitan jauheen aina aamuisin veden, vitamiiniporeen tai smoothien joukkoon. Tämä rutiini on minulle yhtä itsestäänselvyys kuin vaikka joka-aamuinen hammaspesu tai kosteusvoiteen levitys.
Itsensä rakastamisen ja hyväksymisen tiellä tarvitaan myös ripaus tervettä itsekkyyttä, Saivosalmi kiteyttää. Pienillä jokapäiväisillä valinnoilla on hänen mukaansa suuri merkitys koko hyvinvoinnille.
Tiesitkö tämän kollageenista?
- Kollageeni on kehossa esiintyvä proteiini, joka pitää ihon kiinteänä ja joustavana. Kollageenipitoisuus laskee 25–30-vuotiaiden ikäryhmässä 1−2 prosenttia vuodessa, mikä edesauttaa juonteiden, ryppyjen ja selluliitin lisääntymistä.
- Suun kautta nautittu kollageeni on puhdas, luonnollinen ja tehokas tapa hoitaa ihoa. Kollageenin tuomaa hyötyä ei nimittäin voi saavuttaa voidemaisilla ihonhoitotuotteilla, jotka vaikuttavat ainoastaan ihon uloimpiin kerroksiin.
- Sisäisesti nautittu kollageeni vaikuttaa koko kehon ihoon ja sopii kaikille ihotyypeille.