Alkoholikäytön yläasteella aloittavien nuorten seksikäyttäytyminen on usein riskialtista
Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan yläasteiässä säännöllisen alkoholinkäytön aloittavien nuorten seksikäyttäytyminen on myöhemmin riskialttiimpaa kuin muiden. Kyselytutkimukseen vastasi yli 1 000 vähemmistöjä edustavaa seitsemäs – kymmenes luokkalaista nuorta (afroamerikkalaisia ja latinalaisamerikkalaisia). Aikaisin alkoholinkäytön aloittavat nuoret näyttävät harrastavan todennäköisemmin suojaamatonta seksiä ja heillä on todennäköisemmin useita seksikumppaneita.
He harrastavat sitä paitsi useammin seksiä humalassa tai huumeiden vaikutuksen alaisina. Aikaisin alkoholinkäytön aloittavat tytöt aloittavat myös sukupuolielämän aikaisemmin ja tulevat todennäköisemmin raskaaksi kuin muut. Toisessa tutkimuksessa analysoitiin aineistoa nuorten terveydentilaa selvittävästä tutkimuksesta, johon oli osallistunut yli 5 000 seitsemäs – kahdeksasluokkalaista nuorta. Nuoria haastateltiin kahdesti. Seitsemäsluokkalaisista 8 prosenttia ja kahdeksasluokkalaisista 17 prosenttia kertoi juoneensa usein itsensä humalaan asti viimeisen vuoden aikana. Runsas alkoholinkäyttö yläasteella ennusti vahvasti runsasta alkoholinkäyttöä lukioikäisenä. Alkoholinkäyttö yläasteella voi johtaa alkoholiongelmaan myöhemmin. Lisäksi se näyttää johtavan riskialttiiseen seksikäyttäytymiseen. On mahdollista, että varhain alkoholinkäytön aloittavilla nuorilla on ongelmia ihmissuhteissaan. Heistä voi myös olla jännittävää tehdä aikuisten asioita. Psykoterapiasta voisi olla heille apua.
Lähde: American Journal of Public Health 2005;95:887-893 Lähde: American Journal of Public Health 2005;95:894-899