Terve.fi

Alastomana julkisesti – mitä yleisimmät painajaiset tarkoittavat?

Alastomana julkisesti – mitä yleisimmät painajaiset tarkoittavat?
Painajainen luonnonmullistuksesta ei välttämättä tarkoita, että unennäkijä pelkäisi juuri luonnonkatastrofeja yli kaiken

Discovery Health listaa yleisimmät painajaisunet ja kertoo, mitä ne voivat tarkoittaa.

Yleissääntö kuitenkin on, ettei painajaisessa tupakka ole juuri koskaan tupakka. Unta ei voi tulkita yksi yhteen todellisuuden kanssa. Useimmiten painajainen ilmentää stressiä ja ahdistuneisuutta, ja vaikka uni voi tuntua epämiellyttävältä, painajaiset ovat tärkeä osa uneksimista.

Discovery Health on saanut juttuunsa tietoja kirjasta 500 Dreams Interpreted (© 2009 Publications International, Ltd).

1. Alastomana julkisesti

Tällainen uni on hyvin yleinen. Se toimii ihmisen itsetunnon mittarina. Vaatteilla voi peittää toisilta jotain, mitä ei halua muiden näkevän. Jos alastomana olo on unessa ok, ei unennäkijä pelkää paljastaa tunteitaan muille. Nakuilun häpeäminen viittaa haavoittuvuuteen, häpeään tai syyllisyyteen. Jos ei unessa edes huomaa olevansa alasti, voi itsetuntemuksessa olla puutteita.

2. Eksyksissä tai hukassa

Poikkeuksellisen suoraviivainen selitettävä. Uni voi viitata siihen, että tunnet olevasi oikeassa elämässä jotenkin loukussa tai hukassa. Painostaako joku sinua tekemään jotain? Kuuntele itseäsi, sillä tämä uni on varoitusmerkki. Voi olla, että kohta näet seuraavanlaista painajaista:  

3. Putoaminen tai hukkuminen

Tunnetko todellisuudessa olevasi kurkkuasi myöten täynnä jotain? Saatat nähdä usein unta putoamisesta tai hukkumisesta. Jatkuva unennäkö näistä aiheista voi viitata siihen, että olet ahdistunut jostakin tosielämän tehtävästä. Miten reagoit unessa? Reaktiosi voi heijastaa tuntemuksiasi hereillä ollessa.  

4.Kännykkä tai tietokone rikki

Moni näkee unta siitä, että yrittää turhaan soittaa jollekin, mutta kukaan ei vastaa. Tai meneekö painajaisessasi tietokone rikki? Nämä unet voivat tarkoittaa sitä, että epäonnistut jonkin todellisen tunnetason saavuttamisessa. Oletko esimerkiksi menettänyt yhteyden ystävääsi tai rakastettuusi?  

5. Koti vahingoittuu

Koti tai muu omaisuus voi vahingoittua tai tuhoutua painajaisessa. Uni on hyvin tavallinen. Talo tarkoittaa yleensä unennäkijää itseään. Julkisivu merkitsee omakuvaa ja sisäpuoli taas sisäistä minuutta. Talon tuhoutuminen voi heijastaa omia tunteita siitä, että on jotenkin rikki tai kokee tulevansa kohdelluksi väärin. Samoin on niiden unien kanssa, joissa kodista varastetaan jotain. Tuntuuko todellisuudessakin, että jokin sinulle arvokas on vaarassa?  

6. Katastrofit

Luonnonkatastrofit tulevat usein ihmisten uniin. Uni viittaa siihen, että oikeassa elämässä voi häämöttää jokin onnettomuus. Pienikin asia voi tuntua suurelta, ja sinusta voi tuntua, ettet selviä. Yritä selvittää itsellesi, mikä sinua huolettaa ja käsitellä asiaa järkevän rationaalisesti.  

7. Sairaus ja kuolema

Voi tuntua pelottavalta nähdä unta vakavasta sairastumisesta tai kuolemasta. Se voi merkitä, että jokin vaihe elämässä on päättymässä. Painajaiset kuolemasta tai vahingoittumisesta voivat merkitä, että tunteitasi on loukattu tai pelkäät, että niitä loukataan.

8. Joku ajaa takaa

Takaa-ajettuna pakeneminen tai kiinniottaminen on yleinen painajainen. Tosielämässäkin voimme tuntea taistele tai pakene -reagointia kohdatessamme jotain uutta tai pelottavaa. Mitä teet unessa päästäksesi pakoon? Nämä voivat heijastaa tosielämän reaktioitasi paineeseen, stressiin ja pelkoon.

Julkaistu: 5.12.2011
Kommentoi »