Pahaan ja vaikeaan oloon saa apua esimerkiksi neuvolan kautta. Oloaan voi kuitenkin helpottaa muutamalla konstilla. Babyzone.com -sivusto listasi 9 keinoa helpottaa synnytyksen jälkeistä masennusta sekä ahdistusta.
1. Hengitä oikein
Kun ahdistaa, hengitys on usein pinnallista ja nopeaa. Hyvä konsti rauhoittaa itseään on hengittää rauhallisesti ja hitaasti muutaman kerran. Syvä hengitys hidastaa sydämensykettä, rentouttaa lihaksia, laskee verenpainetta ja rauhoittaa. Vedä syvään henkeä muutaman kerran ja rauhoita hartioita.
2. Harrasta liikuntaa
Sopiva määrä fyysistä aktiivisuutta auttaa palautumaan synnytyksestä. Lisäksi se rauhoittaa hermoja ja piristää mieltä. Liikunta auttaa myös nukkumaan paremmin. Vauvan kanssa voi käydä vaunulenkillä, tai sitten tuore äiti voi käväistä liikkumassa myös hetken ilman vauvaa.
3. Vertaistuki
Kun uusi elämäntilanne tuntuu kaatuvan päälle, usein helpottaa tietää, ettei ole tilanteessa yksin. Neuvolan tai seurakunnan kautta voi etsiä tuore äiti -ryhmiä, joissa voi käydä juttelemassa muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Myös netistä löytyy erilaisia palstoja ja keskusteluyhteisöjä, joissa voi purkaa tuntojaan.
4. Kirkasvalohoito
Valoisuus voi helpottaa masentunutta oloa. Kesäaikaan valoa saa ulkoa, ja kaamosaikana kotiin voi hankkia kirkasvalolamppuja. Valohoito on helppoa ja turvallista.
5. Psykoterapia
Synnytyksen jälkeiseen masennukseen on myös terapia-apua. Psykoterapia on ammattiauttajan ja potilaan välistä kahdenkeskistä keskustelua, jossa etsitään ratkaisuja potilaan haastavaan elämäntilanteeseen. Psykoterapia on tehokasta hoitoa synnytyksen jälkeiseen masennukseen.
6. Akupunktio
Akupunktio voi myös auttaa helpottamaan masentunutta tai ahdistunutta oloa. Akupunktion rauhoittava vaikutus auttaa ahdistunutta kehoa rentoutumaan.
7. Oikea ravinto
Vasta synnyttänyt äiti keskittyy usein enemmänkin vauvan kuin itsensä oikeanlaiseen ravintoon. Ruualla ja ravinnolla on kuitenkin suuri merkitys myös henkisen hyvinvoinnin kannalta. Tasainen verensokeri estää mielialanvaihteluja ja parantaa vointia. Huolehdi, että saat riittävästi vitamiineja ruokavaliostasi.
8. Omega 3
Omega 3 -rasvahapot ovat tärkeitä äidin henkisenkin hyvinvoinnin kannalta. Vatsassa kasvaessaan vauva on ottanut tarvitsemansa ravinteet äidin kehosta, jolloin äiti itse voi kärsiä puutostiloista. Syö Omega 3 -valmisteita, mikäli et saa ruokavaliostasi tarpeeksi hyviä rasvahappoja.
9. Hieronta
Ihmisen, etenkin läheisen kosketus auttaa vähentämään ahdistusta ja masennusta. Pyydä kumppaniasi hieromaan sinua, kun vauvanhoidolta on aikaa. Jos kotoa ei löydy aikaa hemmottelulle, mene hoitolaan hierottavaksi ja hemmoteltavaksi. Muista, että äidin hyvinvointi on tärkeää myös vauvalle, joten siitä kannattaa huolehtia.
Lähde: Babyzone.com

