Palleahengitys
Astmaa sairastavana sinun tulee hallita oikea hengitystekniikka, ns. palleahengitys.
Palleahengityksellä tarkoitetaan ilman vetämistä keuhkoihin palleaa hyväksikäyttäen. Keuhkot täyttyvät pallehengityksessä ilmalla alaosistaan lähtien. Samalla rintakehä laajenee sivuille ja eteenpäin. Palleahengitys vähentää hengitysapulihasten käytön tarvetta. Hengityksen apulihaksiin kuuluvat esimerkiksi pään nyökkääjälihas, sisemmät kylkivälilihakset ja kylkiluunkannattajat.
Hengitysapulihasten toiminta saattaa aktivoitua etenkin hengenahdistuksen yhteydessä ja hengitys ei ole siten taloudellista.
Palleahengitys täytyy opetella rauhallisessa vaiheessa, ei hengenahdistuksen aikana. Sitä tarvitaan kaikissa tilanteissa, mutta etenkin hengenahdistuksen aikana ahdistusta helpottamaan. Palleahengitys rentouttaa ja auttaa oikean hengitystavan palauttamisessa.
Palleahengityksessä sisäänhengitys lähtee palleasta ja rintakehä laajenee sivuille ja eteenpäin. Uloshengitys tapahtuu sisäänhengityslihakset rentouttamalla, näin rintakehän palautuminen lähtee vartalon yläosista ja rintakehän muoto palautuu lepotilaan; samalla hartian ja kaulan lihakset ovat rentoina. Uloshengityksen loputtua seuraa rentoutus eli ennen uutta sisäänhengitysvaihetta on automaattisesti pieni tauko. Oikeassa hengityksessä kaikki keuhkojen osat tuulettuvat.
Voit harjoitella palleahengitystä seuraavalla tavalla:
Makaa selälläsi, polvet koukussa, molemmat kädet vatsan päällä. Hengitä hitaasti sisään nenän kautta ja hengitä ponnistelematta, rennosti suun kautta ulos. Sisäänhengityksen aikana kätesi nousevat ylös ja uloshengityksen aikana ne laskevat. Palleahengitysharjoituksia voit tehdä myös muussa kuin selinmakuuasennossa.
Sivulaajennushengitys
Palleahengitykseen liittyy sivulaajennus, jolloin rintakehä laajenee sivuille ja eteenpäin. Sivulaajennus-hengitysharjoituksen avulla voit myös rentouttaa lihaksia ja saada rintakehän alaosia ja kylkiä laajemmaksi. Ilma kulkeutuu keuhkojen alaosiin saakka. Sivulaajennushengitys täytyy myös harjoitella rauhallisessa vaiheessa, ei hengenahdistuksen aikana.
Voit harjoitella sivulaajennushengitystä seuraavalla tavalla:
Istu puoli-istuvassa asennossa ja laita kätesi kylkiesi ympärille. Hengitä hitaasti sisään nenän kautta ja ulos suun kautta. Käsien avulla voi tuntea kylkien laajenemisen ja palautumisen ja näin kiinnittää tehostetusti huomiota sisäänhengityksen syvyyteen. Kun tunnet käsiesi avulla hengitysliikkeet kyljissä, hengityksesi ei ole pinnallista, vaan ilma pääsee keuhkojen alaosiin saakka.
Lähde: OAMK:n OMSU-hanke