Kännykkäriippuvuutta sanotaan myös yhdeksi nettiriippuvuuden muodoksi.
Jutun mukaan terapeutti Elizabeth Waterman kalifornialaiselta vieroitusklinikalta sanoo, että nomofoobikoilla on usein myös isompia mielenterveysongelmia.
Tietoviikko kuvailee, ettei nomofobiaa (no-mobile phobia) löydy mielenterveysongelmien DSM-5-luokittelusta, mutta monet mielenterveysalan ammattilaiset ottavat tämän riippuvuuden vakavasti. Jutussa kuvaillaan, että nomofoobikko voi esimerkiksi odottaa uutta viestiä kuin narkomaani seuraavaa käyttökertaa.
Terapiassa harjoiteltaisiin nauttimaan jälleen kasvokkaisesta kommunikoinnista, kertoo TiVi.
Viime vuonna brittimediat kertoivat, että peräti 66 prosenttia sikäläisestä väestä kärsii nomofobiasta. SecurEnvoyn teettämässä kyselyssä kaksi kolmesta sanoi, että heitä ahdistaa olla ilman kännykkää. Neljällä kymmenestä oli kännyköitä kaksi tai useampikin – siltä varalta, että pääpuhelimelle tapahtuu jotakin. Brittikyselyn tuloksista kertoi esimerkiksi TechWatch.
Suomalaiselta Päihdelinkki-sivustolta löytyy nettiriippuvuustesti. Voisikohan sitä soveltaa myös kännykkäriippuvuuden testaamiseen?
Lähteet: Tietoviikko, TechWatch