Mononukleoosi on yleinen nielun infektio

Mononukleoosi (pusutauti) eli rauhaskuume: Turvonneet imusolmukkeet, kipu kurkussa, lihassärky ja korkea kuume ovat tyypillisiä mononukleoosin oireita.

Teksti

Toimitus

Kuvat

iStock

Julkaistu 6.5.2013

Mononukleoosi eli rauhaskuume on yleinen nielun infektio, jonka aiheuttaa herpesviruksiin lukeutuva Ebstein-Barrin virus eli EBV. Mononukleoosi on yleisin 15-24-vuotiailla sekä alle kouluikäisillä lapsilla. Lähes kaikki suomalaiset sairastavat taudin joskus elämänsä aikana.

Sairastamisen jälkeen virus jää eliniäksi ihmisen keskushermostoon ”uinumaan”, josta sitä saattaa kuitenkin ajoittain oireettomasti erittyä limakalvoilta ja tauti tuolloin siirtyä yksilöstä toiseen. Taudin tartuntalähdettä ei useinkaan voida luotettavasti paikantaa.

Mononukleoosi ei leviä pisaratartuntana, vaan taudin tarttuminen edellyttää limakalvokontaktin, josta on seurausta myös taudin arkikielinen nimi, ”pusutauti.” Tartunnan saamisesta itse taudin puhkeamiseen aikaa kuluu vaihtelevasti noin viikosta jopa 1,5 kuukauteen.

Pienillä lapsilla taudin oireet ovat yleensä hyvin epämääräisiä, tavallisin oire on kuume mutta muut mononukleoosille tyypilliset löydökset voivat puuttua, ja tauti voi mennä ohi täysin huomaamattakin. Niinpä tautia ei läheskään aina tämän ikäisillä diagnosoida. Nuorilla ja aikuisilla tyypillinen oirekuva on sen sijaan voimakkaampi, ja siihen liittyy korkea kuume, yleinen imusolmukkeiden turpoaminen, kurkkukipu, nielurisojen turvotus ja peitteisyys, väsymys ja mahdollisesti lihassäryt.

Lasten ja nuorten infektioosi mononukleoosi: Oireet ja hoito

Mononukleoosiin voi liittyä myös pernan suurentumista ja aristusta sekä oireeton maksatulehdus, josta ei aiheudu pysyviä maksavaurioita. Akuutin infektion oireet häviävät tavallisesti 1-2 viikossa, mutta kuumeilu voi jatkua kuusikin viikkoa. Mononukleoosiin liittyvä väsyneisyys voi kestää kuukausiakin taudin paranemisen jälkeen.

Mononukleoosin omahoito

Mononukleoosi on virustauti, jonka paranemisen nopeuttamiseksi ei ole olemassa tehokasta lääkehoitoa, vaan tauti paranee ajan kanssa itsestään. Niinpä taudin hoito on pääasiassa oireenmukaista, johon sisältyy lepo, riittävä päivittäinen nesteen nauttiminen elimistön kuivumisen ehkäisemiseksi sekä kivun ja kuumeen hoito tavanomaisin särkylääkkein.

Mononukleoosiin liittyvä pernan suureneminen johtaa pernarepeämän riskiin, joten taudin yleisoireiden lievityttyä on tärkeää pidättäytyä voimakkaasta fyysisestä rasituksesta sekä kontaktiurheilusta vähintään yhden kuukauden ajan.

Mononukleoosi-infektion vuoksi ei ole tarpeellista eristäytyä muista ihmisistä, terveestä väestöstä suurin osa kantaa virusta jo elimistössään. Verenluovutuksesta tulee pidättäytyä 6 kuukauden ajan sairastetusta mononukleoosi-infektiosta.

Milloin lääkäriin?

Mononukleoosidiagnoosi tehdään tyypillisen taudinkuvan perusteella eikä edellytä välttämättä lääkärin tutkimusta. Epäselvissä tilanteissa taudin erottaminen bakteeriperäisestä streptokokkitulehduksesta on hyödyllistä, koska streptokokkinielutulehduksessa antibioottihoidosta on hyötyä, kun taas mononukleoosin hoitoon sitä ei tule aloittaa.

Mononukleoosiepäilyn varmistamiseksi potilaalta tutkitaan verenkuva ja mononukleoosipikatesti. Kolmasosalla alle 10-vuotiaista ja viidenneksellä yli 30-vuotiaista pikatesti jää negatiiviseksi. Tarkempia verikokeita tehdään vain tarvittaessa lääkärin arvion mukaan.

Vaikeissa tautitapauksissa, joissa potilaan nieleminen ja hengittäminen ovat vaikeutuneet nieluturvotuksen vuoksi, on syytä hakeutua lääkärin arvioon. Osa potilaista joudutaan ottamaan sairaalahoitoon turvotuksen vuoksi nesteytettäväksi ja hoidettavaksi kortisonivalmisteilla turvotuksen lievittämiseksi. Mononukleoosiin liittyy myös hyvin harvinainen hermostollisten komplikaatioiden riski, jotka usein vaativat sairaalatasoista hoitoa.

Katso TerveTV:n videopaketti mononukleoosista: