Lihavuus periytyy etenkin keisarileikatuilla

Lihavien äitien lapsista tulee tavallista todennäköisemmin lihavia, mutta sama koskee myös keisarileikkauksella syntyneitä. Tuoreen tutkimuksen mukaan suurimmassa lihavuusvaarassa ovat kuitenkin lapset, joilla on nämä kummatkin riskitekijät.

Tulosten perusteella keisarileikkauksella syntyvistä lapsista noin 40 prosenttia useampi on ylipainoinen viisivuotiaana verrattuna lapsiin, jotka syntyvät normaalisti alateitse. Tämä havaitaan riippumatta äidin painosta ja monista muista tuloksiin mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä.

Suurin lihavuusriski on kuitenkin keisarileikkauksella syntyvillä lapsilla, joiden äidit ovat lihavia. Heistä lähes kolme kertaa useampi on lihava viisivuotiaana kuin alateitse syntyvistä lapsista, joiden äidit olivat normaalipainoisia ennen raskautta. Tutkimukseen osallistui 1 400 äitiä ja lasta.

Havainnot ovat mielenkiintoisia, sillä sukupolvelta toiselle siirtyvän lihavuusriskin on ajateltu kulkevan äidin mikrobikannan mukana. Alateitse synnyttäessä lapsi saa äitinsä mikrobikannan ja mahdollisen lihomisalttiuden. Mikrobikannoilla on selitetty myös keisarileikkaukseen liittyvää lihavuusriskiä. Keisarileikkauksessa mikrobikantojen siirtymistä ei tapahdu samalla lailla kuin alateitse synnyttäessä, jolloin lapsen suolistossa yleistyvät mikrobit, jotka saattavat edistää lihomista, tutkijat ovat arvelleet.

Keisarileikkaukseen liittyviä terveysriskejä on myös onnistuttu estämään altistamalla lapsi äidin vaginabakteereille heti keisarileikkauksen jälkeen. Seuraavaksi olisikin hyvä selvittää toimiiko sama keino lihavien äitien lapsilla.

Suomessa joka kuudes synnytys tehdään keisarileikkauksella.

Lähde: International Journal of Obesity 2016;doi:10.1038/ijo.2016.219

Lue lisää:

Keisarileikkaus vai ei?

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.