Hyvinvointi

Viljeletkö sarkasmia? Saatat olla muita luovempi

Usean huippuyliopiston tekemän tutkimuksen mukaan sarkastiset ihmiset ovat muita luovempia ja parempia ratkaisemaan ongelmia.

27.7.2015 Terve.fi

Usean huippuyliopiston tekemän tutkimuksen mukaan sarkastiset ihmiset ovat muita luovempia ja parempia ratkaisemaan ongelmia.

Tutkimuksen tekoon osallistui muun muassa kansainvälinen Insead-kauppakorkeakoulu sekä yhdysvaltalainen Harvard.

Kuinka kiinnittää kynttilä seinälle?

Vastikään julkaistu tutkimus paljasti, että sarkasmin käyttäminen ja sarkastisten juttujen vastaanottaminen teki koehenkilöistä koetilanteissa kolme kertaa normaalia luovempia.

Koetilanteessa henkilöille annettiin pieni laatikollinen nauloja, pieni kynttilä sekä laatikollinen tulitikkuja.

Heidän tehtävänään oli kiinnittää kynttilä seinälle niin, että vahaa ei tippuisi pöydälle tai lattialle. Vaatimuksena oli, että kynttilän tulee olla sytytetty.

Tehtävän suorittamisen jälkeen koehenkilöille kerrottiin, kuinka yksinkertainen ratkaisu oikeasti on. Naulat tuli kaataa pöydälle ja tämän jälkeen kiinnittää tyhjä laatikko seinälle naulojen avulla. Kynttilän pystyi asettamaan varovasti laatikkoon niin, että vahaa ei päässyt tippumaan muualle.

Sarkasmi stimuloi luovuutta

Tutkimukseen osallistuneiden 300 henkilön luovuutta ja kykyä suoriutua tehtävästä tarkasteltiin. Ennen tehtävää koehenkilöt vastaanottivat ja tekivät sarkastisia kommentteja.

64 prosenttia sarkastisia kommentteja tehneistä löysi jonkin luovan ratkaisun ja onnistui tehtävässä. Sarkastisia kommentteja vastaanottaneet suoriutuivat vielä paremmin, sillä 75 prosenttia heistä suoriutui tehtävästä.

- Selvitimme, että sarkasmi saattaa stimuloida luovuutta, ideoiden muodostumista, oivalluskykyä tai ongelmanratkaisukykyä, kertoo tutkimusta johtanut Li Huang.

Tutkijat kertovat, että kaikenlainen sarkasmi lisää luovuutta. He myös vahvistivat, että kaikenlainen sarkasmin käyttö antaa aivoille enemmän haastetta.

Lähteet:

Organizational Behavior and Human Decision Processes

Harvard Business School

DailyMail

Lue myös:

Turhanpäiväisen valittamisen kuuntelu rappeuttaa aivot

Luova ajattelu ja aivot

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt