Treeni ja ravinto

Pidennä solujen elinikää ja elä pidempään

30.9.2013 Terve.fi

Yhdysvaltalaisten tulosten perusteella terveellisiin elintapoihin siirtyminen pidentää kromosomien päissä olevia telomeerejä. Telomeerit lyhentyvät luonnostaan solujen ikääntyessä ja vaikuttavat monien ikääntymiseen liittyvien sairauksien syntyyn. Telomeerejä on tämän takia kutsuttu myös kehon biologiseksi kelloksi.

Nyt Lancet Oncology -lehdessä julkaistut tulokset saatiin seuraamalla viiden vuoden ajan 35 eturauhassyöpää sairastavaa miestä. Tutkimuksen alussa miehistä kymmenen siirtyi kasvispainotteiseen ruokavalioon, alkoi liikkua vähintään puoli tuntia päivässä ja osallistui joogaharjoituksiin ja meditaatioryhmiin stressin vähentämiseksi.

Kun viiden vuoden seurannan päättyessä tutkijat mittasivat miesten telomeerien pituuksia verinäytteistä, he havaitsivat elintapamuutoksiin ryhtyneiden telomeerien pidentyneen noin 10 prosenttia. Suotuisinta kehitys oli miehillä, jotka olivat ottaneet elintapamuutokset tosissaan ja noudattaneet niitä innokkaimmin.

Samaan aikaan verrokkiryhmäläisten telomeerit lyhenivät keskimäärin 3 prosenttia.

Tuloksia kannattaa tulkita varoen, sillä telomeerien pituuteen vaikuttavat monet sairaudet, ja ne ovat luonnostaan eripituisia eri ihmisillä. Lisäksi havainnot perustuvat hyvin pieneen aineistoon. Jos tulokset kuitenkin varmistuvat suuremmissa tutkimuksissa, ne voivat olla yksi selitys sille, miksi terveelliset elintavat ehkäisevät sairauksia ja pidentävät elinikää.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde: Lancet Oncology 2013

Copyright Duodecim 2013

Lue myös:

Solujen telomeerit määräävät ikäsi

Liikunta pitää solut nuorempina

Tahtoisitko tietää, kauanko elinaikaa sinulla on jäljellä? Verikoe paljastaa!

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt