Terve.fi

Statiinit ehkäisevät sappikiviä

Statiinit ehkäisevät sappikiviä
Julkaistu 30.12.2010

Tanskalaistutkijoiden havainto ei ole yllättävä, sillä statiinit vähentävät kolesterolin synteesiä maksassa ja sappikivet ovat suurelta osin kolesterolia. Yhteyttä on kuitenkin tutkittu vähänlaisesti.

Århusin ylipistollisessa sairaalassa työskentelevät tutkijat selvittivät asiaa 1,7 miljoonan tanskalaisen terveysrekisteritietojen avulla. Rekistereistä he poimivat 32 000 sappikivitautia sairastavaa ja vertasivat heitä samaa sukupuolta oleviin samanikäisiin.

Vertailu paljasti sappikivitaudin olevan noin neljänneksen harvinaisempi miehillä ja naisilla, jotka olivat käyttäneet vähintään kaksikymmentä statiinireseptiä. Myös 5-19 reseptiä saaneiden riski oli hieman pienempi kuin niiden, jotka eivät olleet käyttäneet statiineja lainkaan.

Jostain syystä yhteys oli päinvastainen henkilöillä, jotka olivat käyttäneet korkeintaan neljä reseptiä. Heidän riskinsä saada sappikiviä oli 17-24 % suurempi kuin lääkitsemättömien. Tulokset eivät paljasta mistä tämä johtuu.

Tutkimus julkaistiin American Journal of Epidemiology -lehdessä.

Sappikiviä syntyy, kun sapen aineosat kiteytyvät sappirakossa seisovassa sappinesteessä. Potilaista suuri osa on oireettomia, mutta osalle kivet aiheuttavat äkillisiä vatsakipuja. Tällöin sappirakko ja -kivet voidaan leikata pois.

Uutispalvelu Duodecim

Copyright Duodecim 2010

Lue lisää:

Potilasohje: Sappikivitauti

Kommentoi »