Sairaudet

Kosketusekseema, allerginen

Kosketusekseema syntyy nimensä mukaisesti kosketuksesta ja ihottuman syntymekanismi voi olla allerginen tai toksinen. Allergisessa kosketusekseemassa ihoa koskettava aine aiheuttaa ekseeman allergisella mekanismilla ja tauti on harvinaisempi kuin toksinen kosketusekseema .

28.11.2005 Terve.fi

Mistä allerginen kosketusekseema tulee?

Allerginen kosketusekseema syntyy soluvälitteisena allergiana eli IV tyypin allergisella mekanismilla . Kaikissa allergisissa rektioissa, myös tässä, vaaditaan aina vähintään kaksi altistumista allergisoivalle aineelle (allergeeni). Ensimmäisessä altistumisessa tapahtuu herkistyminen, mutta ihottumaa ei synny. Seuraavissa altistumisissa allergisoituneen ihmisen immuunivaste “muistaa” tämän aineen ja syntyy allerginen reaktio.

Kun ihminen on allergisoitunut jollekin aineelle, riittää allergisen kosketusekseeman laukaisuun yksikin kosketus pieneenkin määrään tätä a inetta. Tässä suhteessa allerginen kosketusekseema poikkeaa selvästi toksisesta kosketusekseemasta , jossa ekseeman synty edellyttää toistuvaa altistumista ja riittävää ärsyttävän aineen konsentraatiota ennenkuin ekseema syntyy.

Tavallisimmat allergista kosketusekseemaa aiheuttavat aineet ovat nikkeli, kumikemikaalit, kromi, voiteiden säilöntäaineet ja neomysiini.

Oireet

Kuten toksinen kosketusekseema, myös allerginen kosketusekseema läpikäy usein kaikki ekseeman vaiheet eli on alussa vetistävä, mutta kroonistuessaan muuttuu kuivaksi, hilseileväksi, paksuuntuneeksi ja halkeilevaksi. Oireisiin kuuluvat kutina ja kuivassa vaiheessa ihon halkeillessa myös kipu ja arkuus.

Allerginen kosketusekseema esiintyy usein käsissä, mutta saattaa esiintyä millä ihoalueella hyvänsä. Esiintymispaikka riippuu siitä, missä kosketus allergisoivaan aineeseen on. Kumiallergia esiintyy käsissä, mutta myös kuminauhojen kohdalla. Nikkeliallergia esiintyy korvakorujen, kellojen, vaatteiden nappien ja niittien kohdalla. Toisin sanoen, ihottuman sijainti voi antaa vihjeitä aiheuttajasta.

Miten todetaan?

Allergista ja toksista kosketusekseemaa ei pystytä silmämääräisesti erottamaan toisistaan. Joskus ulkonäkö voi antaa viitteitä, mutta ilman allergiatestejä ei varmuudella voisi sanoa kumpi mekanismi, allerginen vai toksinen, on ekseeman takana.

Mahdollisia kosketusallergeeneja etsitään epikutaanitestein.

Miten hoidetaan?

Ensisijaisesti on vältettävä allergeenejä, koska pienikin altistus riittää allergisen reaktion laukaisemiseen. Työympäristössä on välttämätöntä vaihtaa allergisoiva aine vastaavanlaiseen, mutta kemiallisesti erilaiseen aineeseen. Käsiä on suojeltava suojakäsineillä.

Syntynyttä ekseemaa hoidetaan kuten ekseemaa tavanomaisesti hoidetaan eli perusvoitein ja kortisonivoitein. Ekseeman vetistävässä vaiheessa kylvetyksistä (vesikylpy, kaliumpermanganaatti , klooriheksidiini tms.)

on hyötyä. Jos kortisonivoiteen teho ei riitä, saatetaan käyttää valohoitoa.

Ohje

Allergisen kosketusekseeman selvittely vaatii aina epikutaanitestien suorittamista. Epikutaanitestejä määrää ja tulkitsee ihotautilääkäri.

Jos teillä on todettu allergiaa jollekin kosmeettisten aineiden tai henkilökohtaisen hygienian tuotteiden aineosille voitte saada apua turvallisten aineiden hankinnassa soittamalla Helsingin Allergiayhdistykselle (puhelin 09-4771449). Helsingin Allergiayhdistys ylläpitää tietokantaa näiden tuotteiden aineosista. Ilmoittamalla mille aineille olette allerginen voitte pientä maksua vastaan saada listan teille turvallisista tuotteista.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt