Terve.fi

Kilpirauhassyövän hoito


Kilpirauhassyöpä hoidetaan poistamalla joko pelkkä kyhmy tai koko kilpirauhanen, tai joskus imusolmukkeet. Lue lisää kilpirauhassyövän hoidosta.

Kilpirauhassyöpien hoito riippuu syöpätyypistä. Ensisijainen hoito kaikissa syöpätyypeissä on koko kilpirauhasen poisto leikkauksella, tyreoidektomia. Hyvänlaatuisissa, pienissä millimetrien kokoisissa kasvaimissa pelkkä kyhmyn poistokin riittää. Mikäli syövän epäillään levinneen myös kaulan alueen imusolmukkeisiin, pyritään samassa leikkauksessa poistamaan myös kaikki sairaat imusolmukkeet. Kilpirauhasen totaalipoiston jälkeen potilaalle on ollut tapana antaa yleensä lisäksi radiojodihoitoa tarkoituksena tuhota mahdollisesti jäljelle jääneet kilpirauhassolut. Uusien hoitosuositusten mukaan radiojodihoitoa ei kuitenkaan anneta enää rutiinisti kaikille.

Lue kilpirauhassyövän oireista.

Pidemmälle edenneessä, etäispesäkkeitä lähettäneessä taudissa hoito on vaikeampaa ja pelkällä leikkaus ja radiojodihoidolla ei välttämättä päästä hyvään lopputulokseen. Tällöin hoitoihin lisätään sädehoitoa ja solunsalpaajahoitoa etäpesäkkeiden tuhoamiseksi.

Kilpirauhasen poiston jälkeen joudutaan kilpirauhashormonin puuttuva tuotanto korvaamaan tyroksiini-tablettihoidolla. Tyroksiinikorvaushoito on kilpirauhasen poiston jälkeen elinikäinen.

Lisätietoa kilpirauhassyövästä.

Lähteet:

Umpirauhasten kasvaimet, Syöpätaudit, Kustannus Oy Duodecim 2013.

Schalin-Jäntti C. Hoidetun kilpirauhassyövän seuranta perusterveydenhoidossa, Lääkärin käsikirja, Kustannus Oy Duodecim 2016.

Julkaistu: 29.4.2018