Sikiön alkoholioireyhtymä lähes yhdellä lapsella sadasta

Sikiön alkoholioireyhtymä kehittyy edelleen lähes joka sadannelle lapselle, oireyhtymän globaalia esiintyvyyttä selvittänyt tutkimus osoittaa. Oireyhtymä johtuu raskaudenaikaisesta alkoholialtistuksesta.

Tutkimuksessa yhdistettiin ja analysoitiin 24 tutkimuksen ja 1 400 alkoholioireyhtymää potevan lapsen ja nuoren tiedot, ja niiden perusteella sikiön alkoholioireyhtymä eli FASD todetaan noin kahdeksalla lapsella tuhannesta eli hieman alle prosentilla.

Vähiten FASD-lapsia syntyy Välimeren itäisillä seuduilla, missä alkoholia käytetään hyvin vähän. Eniten tapauksia on puolestaan Etelä-Afrikassa, missä noin kymmenellä prosentilla lapsista ja nuorista on FASD-oireita. Tapauksia on paljon myös Kroatiassa ja Irlannissa, missä FASD on todettu noin viidellä prosentilla lapsista.

Sikiön alkoholioireyhtymä on vielä yleisempi tietyissä riskiryhmissä, jotka käyttävät runsaasti alkoholia. Muun muassa Australian aboriginaaliväestössä sekä vankien lapsilla FASD voi olla monta kymmentä kertaa yleisempää kuin muussa väestössä.

Tulokset osoittavat raskaudenaikaisen alkoholinkäytön olevan valitettavan yleistä ympäri maailmaa, vaikka sen haitat sikiölle tiedetään laajalti.

FASD on yhteinen termi kaikille sikiöaikaisen alkoholialtistuksen vaurioittamille lapsille. Se on yleisin ehkäistävissä oleva sikiövaurio. Oireyhtymään kuuluu yleensä kasvuhäiriö, tietyt oireyhtymälle tyypilliset kasvonpiirteet sekä keskushermoston toimintahäiriöitä ja mikrokefaliaa eli pienipäisyyttä.

Arviolta joka kolmastoista raskauden aikana alkoholia juova nainen synnyttää FASD-lapsen.

Tutkimus julkaistiin JAMA Pediatrics -lehdessä.

Lähde: JAMA Pediatrics 2017;DOI:10.1001/jamapediatrics.2017.1919

Lue lisää:

Äidin tupakoinnista aiheutuvat haitat vauvalle raskauden ja imetyksen aikana

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.