Aktiivisuusmittarit eivät auta laihduttamaan

Fyysistä aktiivisuutta ja energiankulutusta mittaavat laitteet eivät välttämättä auta laihduttamisessa, tuore yhdysvaltalaistutkimus vihjaa. Itse asiassa tutkimuksessa laitteita käyttäneet laihtuivat muita vähemmän kahden vuoden seurannassa.

Tutkimuksessa 470 ylipainoista 18–35-vuotiasta osallistui kahden vuoden mittaiseen seurantaan, jossa kaikki osallistujat noudattivat vähäkalorista ruokavaliota ja lisäsivät liikuntaa. Puolen vuoden kohdalla ohjelmaan lisättiin puhelin- ja tekstiviestiopastusta. Tässä vaiheessa puolet osallistujista alkoi Internetissä pitää itse kirjaa ruokavaliostaan ja liikunnasta ja toinen puolisko sai kannettavat aktiivisuusmittarit, jotka kirjasivat liikuntatiedot automaattisesti.

Kahden vuoden kuluttua tutkimuksen alkamisesta osallistujat olivat kaikki paremmassa fyysisessä kunnossa, aktiivisempia ja söivät terveellisemmin kuin tutkimuksen alussa. Laihtumista oli kuitenkin tapahtunut hieman enemmän ryhmässä, joka piti itse kirjaa ruokavaliostaan ja liikunnasta. Ero oli silti hyvin pieni, sillä he onnistuivat laihtumaan keskimäärin 6 kiloa, kun aktiivisuusmittaria käyttäneet laihtuivat vain 3,5 kiloa.

Yhdysvaltalaisten tulokset viittaavat aktiivisuutta ja energiankulutusta mittaavien laitteiden soveltuvan huonosti laihduttamiseen, tai ainakaan ne eivät paranna laihduttajien tuloksia. Tutkimus kuvastaa myös hyvin sitä, miten vaikeaa laihduttaminen ja varsinkin pitkäaikainen painonpudotus on. Aiempien tutkimusten perusteella laihtuminen on suurimmillaan noin 6 - 8 kuukauden kohdalla, minkä jälkeen dieettien noudattamisesta aletaan lipsua ja kilot alkavat kertyä takaisin riippumatta siitä, mitä menetelmää käytetään.

Tutkimus julkaistiin Yhdysvaltojen lääkäriliiton JAMA-lehdessä.

Lähde: JAMA 2016;316:1161–1171

Lue lisää:

Lääkärit: Iso vatsa on suurempi terveysriski kuin ylipaino

Aktiivisista videopeleistä sittenkin hyötyä lapsille?

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.