Vyöruusu -potilasohje | Terve.fi
Artikkeli
Vyöruusu -potilasohje
Lue lisää aiheesta: : Ruusu

Vyöruusun (Herpes zoster) aiheuttaa vesirokkovirus, joka on vesirokon jälkeen jäänyt elämään hermojuuriin selkäytimen lähelle. Sieltä virus voi vuosikymmenien hiljaiselon jälkeen aktivoitua ja kulkeutua hermoja pitkin sille ihoalueelle, josta hermo huolehtii. Tästä anatomisesta seikasta johtuen vyöruusu esiintyy vain toisella puolella kehoa ja voi keskikeholle tullessaan tehdä vyömäisen ihottumamuutoksen, josta suomenkielinen nimi on saanut nimensä.

Oireet

Hermojuuren alueella on todettavissa taudin alkuvaiheessa kutinaa, kosketusarkuutta ja kirvelyä. Alkuvaihe voi kestää päiviä ennen ihottumavaihetta. Ihottuma on kivulias, johon syynä ovat rakkulat, joita esiintyy yleisesti. Ihottuma rajoittuu vartalon keskiviivaan ja esiintyy tavallisimmin vartalossa ja kasvoissa (ks. kuvia).

Ihottuma rajoittuu itsestään ajan kuluessa, mutta joillekin ihmisille voi jäädä jälkihermosärkyä. Lähes kaikilla on jonkinasteista särkyä ja ihotunnon muutoksia ihottuman kadottua, mutta etenkin vanhuksilla voi vyöruusun jälkeen jäädä jopa vuosia kestävää invalidisoivaa kipua. Jälkihermokipu on yleensä luonteeltaan tuikkivaa. Ihotunto voi herkistyä ja vaatteetkin voi tuntoa ihoa vasten kivuliaalta. Ihottuma voi myös tulehtua, joka yleensä johtuu rakkuloiden rikkiraapimisesta seuranneesta bakteeri-infektiosta.

Hoito

Vaikka vyöruusu rajoittuu pääsääntöisesti itsestään, tulee tietyissä tilanteissa tautia hoitaa aktiivisesti, jopa suonensisäisillä lääkkeillä. Vyöruusun hoitoon käytetään viruslääkkeitä. Niiden antama hyöty voidaan saavuttaa vain, jos lääkitys aloitetaan riittävän nopeasti heti sairauden alkuvaiheessa.

Lääkehoidolla saavutetaan seuraavia etuja:

  • lyhentää taudin kestoa
  • vähentää haavaumien ilmaantumista
  • pienentää särkylääkkeiden tarvetta
  • lievittää kipua
  • vähentää/lievittää jälkikipua

Lääkitys on aiheellinen vanhuksilla, immuunipuutteisilla tai jos kyseessä on vyöruusun vaikea muoto. Silmän seudun vyöruusussa lääkehoito on aina aiheellinen ja hoidon aloituksella on kiire. Hoito toteutetaan tablettikuurilla ja on yleensä viikon mittainen.

Itsehoito on lähinnä kivunhoitoa. Tulehduskipulääkkeet auttavat vyöruusun aiheuttamaan särkyyn. Hankalammissa kiputilanteissa voi lääkäri harkita voimakkaampia kipulääkkeitä tai jo alkuvaiheessakin hermoperäisen kivun hoitovalmisteita. Jälkisärkyyn lääkärillä on muutamia lääkevaihtoehtoja, vaikeissa oireissa voidaan kokeilla jopa puudutuksia.

Ihottuma-alue kannattaa suihkutella pari kertaa päivässä, näin estetään myös infektoituminen. Sinkkipasta kuivattaa rakkuloita ja auttaa pitämään niitä puhtaina. Perusvoiteet ovat hyväksi paranemisvaiheessa. Siteistä ei juuri ole hyötyä, mutta rakkulavaiheessa oireita voi lievittää kosteat kääreet. Kääreet valmistetaan puhtaasta, mieluiten 4-5 kertaisesta liinakankaasta tai pyyhkeestä, ja kostutukseen voi käyttää vettä tai mieluiten kiehautettua, jäähtynyttä vettä, johon on sekoitettu pöytäsuolaa 2 teelusikallista litraa kohden.

Ihottuman parantumisen jälkeistä särkyä tai ihon kivuliastakin kosketusherkkyyttä on lähes kaikilla potilailla jonkin aikaa ja noin viidesosalla sairastaneista kivut jatkuvat vähintään kolme kuukautta. Etenkin vanhuspotilailla tämä vyöruusun jälkeinen hermosärky eli postherpeettinen neuralgia saattaa kestää tavallista pidempään, jopa vuosia. Lääkehoitona tähän jälkikipuun tavalliset kipulääkkeet auttavat vain osalla ja siksi etenkin ihon ylituntevuuteen, tuikkivaan kipuun tai jatkuvaan vihlontaan käytetäänkin hermoperäisen kivun hoitoon soveltuvia valmisteita. Näistä tutkituimmat ja tehokkaimmat ovat amitriptyliini, karbamatsepiini ja gabapentiini. Tehokas akuutin vaiheen viruslääkehoito todennäköisesti vähentää ja lievittää tätä vyöruusun jälkeistä hermosärkyä. Hankalien jälkikipujen ja ihon ylituntevuuden ongelmissa kannattaa siis hakeutua lääkärin vastaanotolle ja erityisen hankalissa tilanteissa kipupoliklinikalle.

Rakkulavaiheessa vesirokkovirus voi tarttua toiseen ihmiseen. Vyöruusupotilaan on syytä välttää kontaktia vakavasti sairaana oleviin lapsiin, joille vesirokkovirus voi olla vaarallinen, sekä lähiaikoina synnyttäviin äiteihin ja aikuisiin, jotka eivät tiettävästi koskaan ole sairastaneet vesirokkoa tai saaneet vesirokkorokotusta.

Lue myös:

Tietopaketti vyöruususta

Kirjoittaja
Sisällöntuotanto

toimitus, Terve Media Oy

Google+ -profiili

Jaa artikkeli: 
Artikkeli
Ihon bakteeri-infektiot
Terve, ehjä iho on hyvä suoja bakteereita vastaan, mutta pienenkin haavan kautta iholle voi päästä bakteeri, joka aiheuttaa ärhäkän tulehduksen....
Artikkeli
Ruusu
Katso TerveTV:n video ruusun oireista.   Ruusu eli erysipelas on ihon ja ihonalaiskudoksen bakteeritulehdus.   Vielä 1900-...
Artikkeli
Vyöruusu -potilasohje
Vyöruusun (Herpes zoster) aiheuttaa vesirokkovirus, joka on vesirokon jälkeen jäänyt elämään hermojuuriin selkäytimen lähelle. Sieltä virus voi...
Artikkeli
Terve, ehjä iho on hyvä suoja bakteereita vastaan, mutta pienenkin haavan...

Viimeisimmät blogikirjoitukset