Eturauhasen tulehdus

Eturauhanen sijaitsee lantiossa virtsarakon alapuolella ja virtsaputken ympärillä. Se on lähellä ihoa kivespussin ja peräsuolen välissä. Eturauhasen kaikissa osissa on runsaasti rauhaskudosta ja välikudosta. Rauhaskudoksesta lähtee 30- 40 tiehyettä, jotka laskevat virtsaputkeen siemenkukkulan molemmille puolille. Rauhaskudos muodostaa eritettä, jota runsas sileälihaskudos poistaa sysäyksittäin tihyeeseen. Eturauhasesta tuleva erite on tärkeä hedelmöityksen onnistumisessa.

Eturauhasen tulehdus tarkoittaa tulehdusta eturauhasen sisällä ja yleensä tiehyissä ja rauhaskudoksessa. Krooninen eturauhasen tulehdus on varsin yleinen miesten ongelma kaikkialla maailmassa. Eri puolilla maailmaa tehdyissä tutkimuksissa kroonisen eturauhasentulehduksen esiintyvyys on n. 10 %. Pohjois-Suomessa tehdyssä tutkimuksessa eturauhasen tulehduksen esiintyvyys oli 1990 luvulla n. 15 %. Samassa tutkimuksessa todettiin 22 % miehistä kärsivän vähintään kerran vuodessa eturauhastulehduksen oireista. Sairaus on usein luonteeltaan krooninen, mutta ei aiheuta siihen menehtymistä. Kuitenkin tutkimuksissa on osoitettu, että krooninen eturauhasen tulehdus voi aiheuttaa miehelle yhtä suurta henkistä rasitusta kuin esimerkiksi sydäninfarkti.

Bakteeriperäinen eturauhasen tulehdus kehittyy joko bakteerien noustessa pitkin virtsaputkea eturauhaseen tai virtsan takaisinvirtsauksesta. Tulehdus voi tulla myös peräsuolesta suoraan tai veriteitä ja imuteitä pitkin kauempaakin. Bakteeriperäisessä eturauhasen tulehduksessa on lähes aina samalla kertaa myös virtsarakon tulehdus. Psyykkinen ahdistuneisuus ja stressi voivat lisätä tulehdustyyppisiä oireita kohottamalla sympaattisen hermoston aktiivisuutta, jolloin paine virtsaputkessa lisääntyy. Osalla eturauhaspotilaista ei löydy tutkimuksissa mitään syytä, vaikka oireet ovat hyvin tyypillisiä. Taustalla voi olla jokin muu lantion alueen sairaus, esim. selän sairaus tai psyykkiset tekijät.

Eturauhastulehduksen diagnostiikka perustuu potilaan oireisiin, fysikaaliseen tutkimukseen, laboratorio- ja kuvantamistutkimuksiin. Potilaiden oireiden kartoittamiseksi suositellaan oirekyselylomakkeen käyttöä. Akuutti bakteeriperäinen eturauhastulehdus on rajuoireinen ja se alkaa nopeasti. Potilaalla on kuumetta, alavatsakipuja, pahoinvointia, virtsatarpeen lisääntymistä, virtsapakkoa sekä nivel- ja lihaskipuja. Eturauhanen on hyvin arka, lämmin ja turvonnut. Eturauhanen voi olla niin arka, ettei sitä voi edes tunnustella. Kroonisen bakteeriperäisen eturauhastulehduksen kliininen kuva vaihtelee. Potilaalla on yleensä rakon ärsytysoireita sekä kipuja eri puolilla lantion ja sukuelinten alueella. Siemensyöksyn jälkeen esiintyy kipua ja toisinaan siemennesteessä on verta. Tyypillistä on, että näillä potilailla esiintyy uusiutuvia rakkotulehduksia.

Muu kuin bakteeriperäinen eturauhasen tulehdus aiheuttaa samanlaisia oireita kuin krooninen bakteeriperäinen eturauhasen tulehdus. Toistuvien ja usein useita viikkoja kestävien oireiden vuoksi potilaat pelkäävät syöpää tai piilevää sukupuolitautia, vaikka näistä sairauksista ei missään tapauksessa ole kysymys. Potilailla esiintyy häiriöitä seksuaalielämän alueilla, kuten sukupuolista haluttomuutta, ennenaikaista siemensyöksyä ja erektio-ongelmia. Siemensyöksy saattaa aiheuttaa kipuja ja orgasmin tunne heikkenee. Kiveksissä ja peniksen päässä saattaa tuntua paineen tunnetta ja vihlomista. Penis voi tuntua kylmältä ja kivekset pyrkivät nousemaan kivespussin yläosaan. Myös peräaukon ja peräsuolen alueella voi esiintyä kipua tai jomotusta. Istuminen on usein vaikeaa. Potilaat kertovat ikään kuin istuvansa kimmoisan tyynyn päällä tai esim. omenan päällä. Lantion alueen kipu pahenee usein istuessa ja juostessa. Virtsaamistarve lisääntyy, virtsaamisen aloitus saattaa vaikeutua, virtsasuihku katkeilee ja virtsaamisen jälkeen esiintyy tiputtelua. Potilailla saattaa esiintyä myös emotionaalisia ja psykososiaalisia ongelmia.

Akuutissa bakteeriperäisessä eturauhastulehduksessa aloitetaan nopeasti tehokas suonensisäinen antibioottihoito. Jos potilaalla on vaikeuksia virtsaamisessa, hänelle tulisi laittaa virtsakatetri. Akuutin vaiheen jälkeen antibioottihoito jatkuu vähintään yhden kuukauden ajan. Kroonisen bakteeriperäisen eturauhastulehduksen hoito on ensisijaisesti myös antibiootit. Hoidon tulisi kestää yhteensä 3-4 viikkoa, toisinaan joudutaan käyttämään antibioottilääkitystä jopa 3 - 6 kuukautta, joillekin jopa koko loppuiän. Lantion alueen kiputilan hoito on vaikeaa, koska taudin syy on yleensä tuntematon.

Hyvää ja tehokasta hoitoa ei ole olemassa. Antibiottihoitoa voidaan kokeilla. Samanaikaisesti käytetään tulehduskipulääkettä oireiden helpottamiseksi. Tärkeä on saada hoidettua potilaan kiusalliset oireet ja laukaista potilaan kokema tuska ja ahdistus. Potilaalle suositellaan lämpimiä istumakylpyjä tai istumista lämpötyynyn päällä, myös lämminvesipulloa haarojen välissä voi käyttää. Lämpö relaksoi sileää lihaksistoa ja parantaa hapetusta.

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.