Raivopuuskasyndrooma (Intermittent explosive disorder)

Kaikki ovat kuulleet road rage -ilmiöstä tai lukeneet sanomalehdistä tarinoita tavallisesti rauhallisista ja vastuuntuntoisista ihmisistä, joiden päässä yhtäkkiä “naksahtaa” ja he tekevät jotain väkivaltaista. Jotkut ihmiset menettävät malttinsa tähän tapaan jatkuvasti ja dramaattisesti aiheuttaen vakavaa henkistä ja fyysistä harmia itselleen ja muille. Se on kaava, missä jännitys kasvaa kunnes räjähdys tuo helpotuksen, mitä seuraa lopulta katumus, häpeä tai syyllisyydentunto.

Tutkijat ovat valottaneet tätä tilaa enemmän 2000-luvun alusta lähtien, ja sitä kutsutaan raivopuuskasyndroomaksi (intermittent explosive disorder). Siihen kuuluvat impulsiiviset raivokohtaukset, jotka näyttävät olevan suhteettomia välittömään provokaatioon verrattuna ja joilla on vakavia seurauksia - sanallista solvausta, uhkailua, aineellisia vahinkoja, pahoinpitelyjä ja vammoja. American Psychiatric Association -järjestön määritelmässä mukaan luetaan kaikki käytös, jota ei voi selittää paremmin epäsosiaalisella tai rajatilapersoonallisuudella, tarkkaavaisuushäiriöllä, käytöshäiriöllä, päihteiden käytöllä tai dementialla.

Tutkimusten mukaan raivopuuskasyndrooma (intermittent explosive disorder) on tavallisempi ja tuhoisampi kuin kukaan on olettanut. Eräässä tutkimuksessa, jossa oli mukana useita satoja ihmisiä Baltimoren alueelta, havaittiin, että 11 %:lla ihmisistä oli jossain elämänvaiheessaan ollut diagnoosiin oikeuttavia oireita, ja 3 %:lla oli sellaisia parhaillaan. Prosenttiluvut olivat suunnilleen samoja miehillä ja naisilla, tummaihoisilla ja valkoihoisilla. Vain iällä oli merkitystä: Nuorilla tila oli yleisempi.

Yhdessä tutkimuksessa, jossa oli mukana 1300 psykiatrista avohoitopotilasta Providencestä, Rhode Islandilla, elämänaikainen riski oli lähes 15 %. Tässä tutkimuksessa nuoremmilla, vähemmän koulutetuilla ja mustilla tai latinalaisamerikkalaisilla tila oli yleisempi. Oireet ilmenivät miehillä ensimmäisen kerran keskimäärin kuusi vuotta aiemmin kuin naisilla (13 vs. 19 vuotta).

National Comorbidity Survey Replication -tutkimuksessa, joka on National Institute of Mental Healthin tekemä väestötutkimus, elämänikäinen ilmaantuvuus 6000 osallistujan keskuudessa vaihteli 5 %:n ja 7 %:n välillä ja nykyinen vallitsevuus 3 %:n ja 4 %:n välillä riippuen siitä, miten tiukasti tila määriteltiin. Niillä, joilla kohtaukset olivat vakavampia (ainakin kolme raivokohtausta vuodessa), keskimääräinen elämänaikaisten kohtausten määrä oli 56, mikä johti keskimäärin 1600 dollarin omaisuusvahinkoihin ja sellaisten tapahtumien määrä, joiden seurauksena joku tarvitsi lääkärin hoitoa, oli keskimäärin 23. Tässä tutkimuksessa raivopuuskasyndroomasta (intermittent explosive disorder) kärsivät olivat todennäköisemmin nuoria ja hieman todennäköisemmin miehiä. Suurimmalla osalla, kuten muissakin tutkimuksissa, oli myös jokin muu häiriö, tavallisimmin yleinen ahdistuneisuus, alkoholin liikakäyttöä ja tarkkavaisuushäiriö. Raivopuuskasyndrooma (intermittent explosive disorder) ilmeisesti kasvattaa muiden psykiatristen häiriöiden riskiä lisäämällä kroonista stressiä.

Mikä aiheuttaa kohtaukset? Useissa tutkimuksissa arvellaan, että ne ovat yhteydessä hermovälittäjäaine serotoniinin epänormaaliin aktiviteettiin. Impulsiivinen käytös on yleensä yhteydessä matalaan serotoniiniaktiviteettiin samoin kuin vaurioon prefrontaalikorteksissa, joka on arvostelukyvyn ja itsehillinnän keskus. Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että raivopuuskasyndroomasta (intermittent explosive disorder) kärsivät saivat neuropsykologisissa testeissä samantapaisia tuloksia kuin potilaat, joiden prefrontaalikorteksi oli vaurioitunut. Toisessa tutkimuksessa havaittiin nuorilla raivokohtauksia saavilla poikkeavaa EEG (aivosähkökäyrä)-aktiivisuutta vasteena nopeasti vaihtuville kuvioille tai valonvälähdyksille. Tarkempaa tietoa tarvitaan siitä, mikä käynnistää raivokohtaukset ja erityisesti niiden yhteydestä huumeiden ja
alkoholin käyttöön.

Tutkijat ovat tutkineet asiaa, mikä voi biologisesti merkittävällä tavalla erottaa “hyperarousal-driven”-aggression, eli sellaisten kontrolloimattomien kohtausten, mitä nähdään raivopuuskasyndroomassa (intermittent explosive disorder), ja “hypoarousal-driven” tai kylmäverisen aggression, mihin liittyy yleensä oman itsensä korostus ja muita epäsosiaalisen käyttäytymisen muotoja. Eläinkokeista saatujen tulosten perusteella näyttää siltä, että hyperarousal-driven-aggressioon liittyy ylenmääräinen stressihormonivaste ja hypoarousal-drivenaggressioon päinvastainen.

Vaikka monet ihmiset, joilla on raivopuuskasyndrooma (intermittent explosive disorder), ovat saaneet jonkinlaista psykiatrista hoitoa, vain harvat ovat saaneet hoitoa erityisesti impulsiivisiin raivokohtauksiinsa - alle 20 % Baltimore ja Providence tutkimuksissa. Tämän perusteella voidaan sanoa, että mielenterveystyön ammattilaisten pitäisi olla asiasta paremmin tietoisia.

Raivopuuskasyndrooman (intermittent explosive disorder) lääkehoitoa ei ole tutkittu paljon, mutta useiden lääkkeiden tiedetään vähentävän aggressiota ja estävän raivokohtauksia. Tällaisia lääkkeitä ovat mm. masennuslääkkeet, mielialan tasaajat (litium ja kouristuksia estävät lääkkeet) ja antipsykootit. Yhdessä tutkimuksessa impulsiivisesti aggressiivisilla potilailla, jotka käyttivät masennuslääkkeenä fluoksetiinia, prefrontaalikorteksin aktiviteetti lisääntyi.

Kognitiiviset käyttäytymisterapiat saattavat myös auttaa. Vihan hallinta kognitiivisella restrukturoinnilla, selviytymiskeinojen harjoittelulla ja rentoutumisharjoittelulla vaikuttaa lupaavalta. Koska raivopuuskasyndrooma (intermittent explosive disorder) usein alkaa varhaisnuoruudessa, kouluissa toteutetut ennaltaehkäisevät ohjelmat saattavat antaa hieman toivoa.

Copyright © 2006 by President and Fellows, Harvard College. All rights reserved.

Viitteet

Best M, et al. “Evidence for a Dysfunctional Prefrontal Circuit in Patients with an Impulsive Aggressive Disorder,” Proceedings of the National Academy of Sciences (June 2002): Vol. 99, No. 12, pp. 8448–53.

Haller J, et al. “Normal and Abnormal Aggression: Human Disorders and Novel Laboratory Models,” Neuroscience and Biobehavioral Review (2006): Vol. 30, No. 3, pp. 292–303.

Kessler RC, et al. “The Prevalence and Correlates of DSM-IV Intermittent Explosive Disorder in the National Comorbidity Survey Replication,” Archives of General Psychiatry (June 2006): Vol. 63, No. 6, pp. 669–78.

Olvera RL. “Intermittent Explosive Disorder: Epidemiology, Diagnosis and Management,” CNS Drugs (August 2002): Vol. 16, No. 8, pp. 517–26.

For more references, please see

www.health.harvard.edu/mentalextra

Artikkelin sisältö vastaa yhdysvaltalaista hoitokäytäntöä.

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.