Hei!
Kysymykseni voi kuulostaa vähäpätöiseltä ja/tai hassulta. Kävi niin, että söimme iltapalaa, jossa oli myös ruisleipää, leipä oli 2 päivää vanhaa. Mieheni tarkastaa aina leipäpalan silti varmuuden vuoksi, vaikka leipä on tuoretta. Lapsemme 7v. söi siis ruisleivän palan. Myöhemmin huomasin, että pussissa oli leipäpala, jossa oli pieni homepilkku. Heitimme leivät pois tietenkin. En asiaa sen kummemmin miettinyt, kunnes luin kauhukseni netistä, että leivän home voi olla aspergillus-nimistä, mikä aiheuttaa aflatoksiini-myrkkyä, ja voi aiheuttaa maksamyrkytystä, maksakirroosia ja maksasyöpää. Jos leivässä oli pieni pilkku hometta(ainakaan sellaista ei näkynyt) niin onko aihetta huoleen?
Hysteerinen äitikö??

Teillä ei todellakaan ole aihetta huoleen. Vaikka kyseessä olisikin ollut aspergillus-homepilkku, ei yksi leivänpala, joka mahdollisesti tai todennäköisesti ei ollut homehtunut, voi aiheuttaa mitään vaaraa lapselle.Mahdollinen kontaminaatio on ollut tähän liian vähäinen. En ole kohdannut 36 vuoden lääkärinurallani yhtään tapausta, jossa vanhentuneen ruisleivän syönti olisi aiheuttanut maksahäiriöitä tai muuta terveydellistä haittaa. Homesieniä on monia eri lajeja. Sir Alexander Fleming huomasi 1928, että eräs home eritti bakteereja tuhoavaa ainetta ja keksi näin penisilliinin.
