-Uudet tulokset osoittavat, että LDL-kolesterolia voidaan turvallisesti alentaa 1,5 millimooliin litrassa. Kun tämä taso saavutetaan, kolesterolia alkaa poistua sepelvaltimoiden seinämistä, Wihurin tutkimuslaitoksen johtaja, professori Petri Kovanen totesi Raision järjestämässä ravitsemusseminaarissa.
Kovanen ennusti jo Käypä hoito -suositukseenkin päivitystä. Hänen mukaansa nyt mietitään, voisiko suuren riskin potilailla LDL-kolesterolisuositus kiristyä 1,8 millimooliin litrassa.
Kovasen mukaan veren LDL-kolesterolin optimaalinen taso olisi sama kuin vastasyntyneellä lapsella, 1 millimoolia litrassa. Tällöin kolesterolia olisi tarpeeksi elimistön tarpeisiin. Nykyihmisen keskimääräinen LDL-kolesterolipitoisuus on tähän nähden moninkertainen eli 3-4,5 millimoolia litrassa.
Suositusten mukaan kokonaiskolesterolin pitäisi olla väestötasolla alle 5 millimoolia litrassa ja LDL-kolesterolin alle 3 millimoolia litrassa. Hyvää HDL-kolesterolia tulisi olla vähintään 1 millimoolia litrassa.
Kovanen kertoi seminaarissa australialaistutkimuksesta, jonka mukaan kolesterolia kertyy valtimon seinämiin jo yhden ainoan rasvaisen aterian jälkeen. Nykyisin kolesterolipitoisuudet mitataan paaston jälkeen, mutta Kovasen mukaan kolesterolitasot voitaisiinkin mitata itse asiassa rasvaisen aterian jälkeen.
KolesteroliSydäninfarktiSepelvaltimotautiDiabetes, tyyppi 1Diabetes, tyyppi 2


Kommentit