Ensiaskelkengät on hyvä ottaa käyttöön, kun lapsi oppii konttaamaan ja
seisomaan. Lapsen jalka on rustomainen ja pehmeä minkä vuoksi
ensiaskelkenkien hankintaan kannattaakin paneutua, jotta voitaisiin
välttyä jalkojen, varpaiden ja kynsien virheasennoilta.
Kenkien
koko tulisi tarkistaa alle kolmevuotiailla 2-3 kuukauden välein,
etteivät kengät jää pieniksi ja aiheuta mm. kynsien kupertumista ja
varpaiden asettumista kippuraan. Ihanne olisi, että lapsella olisi
kahdet sisäkengät, sillä kasvuiässä jalat hikoilevat paljon. Kenkiä
tulisi vuorotella parin tunnin välein, jotta jalat pysyisivät kuivina
ja kengät pääsisivät tuulettumaan ja kuivumaan. Ulkokenkiä hankittaessa
on otettava huomioon myös vuodenajat ja säänvaihtelut.
Jokaisen
lapsen tulisi saada uudet, käyttämättömät kengät. Käytetyt kengät ovat
jo valmiiksi muotoutuneet jolloin lapsen jalka pyrkii mukautumaan
kengän muotoon ja näin saattaa aiheutua virheasentoja, vaikkei niitä
olisi edellisellä käyttäjällä ollutkaan. Sisarusten kenkiä ei siis
kannata säästää seuraavalle lapselle, vaikka ne olisivat kuinka
kulumattoman näköiset.
Hyvät ensiaskelkengät tukevat
pystyasentoa ja ovat kevyet, hengittävät, liukumattomat, ohutpohjaiset,
nilkkapituiset ja mielellään pehmeästä nahasta valmistetut. Pohjan
tulisi taipua vain päkiän kohdasta. Kärkiosassa tulisi olla riittävästi
tilaa korkeus- ja leveyssuunnassa. Kärjestä avoin malli on hengittävä
ja varpaat pääsevät liikkumaan kengässä vapaasti. Konttaus- ja
ryömimisvaiheessa umpinainen kärki on kuitenkin paras vaihtoehto
varpaita suojaamaan. Nauhoituksen tulisi ulottua varpaisiin saakka,
jotta kenkä saataisiin tukevasti jalan ympärille, eikä se hölskyisi
jalassa. Kengän kantaosan tulee olla kapea, istuva ja kuppimainen sekä
koko kantapään pituudelle ulottuva.
Kengän koko tulisi aina
tarkistaa kuormitetusta jalasta, varpaat suorina. Irtopohjallisia
käytettäessä on helppo tarkistaa kengän oikea koko asettamalla lapsi
seisomaan irtopohjallisen päälle, mutta se käy yhtä hyvin, kun
seisottaa lapsen paperin päälle ja piirtää jalan ääriviivat paperille.
Varpaiden puolelle piirretään 0,5-1cm kasvu- ja käyntivaraa sekä
tarvittaessa villasukkavara. Kun piirros leikataan paperista irti, on
se helppo ottaa mukaan ostoksille.
Sukat
Liian
pienet kengät tai sukat lisäävät jalkojen hikoilua. Sukkia hankittaessa
kannattaa suosia sekoitemateriaaleja sillä ne kuljettavat hikeä
tehokkaasti jalan pinnalta, eivätkä kovetu kostuttuaan kuten esim.
puuvillasukat. Puuvilla- ja villasukat eivät myöskään kuljeta kosteutta
pois jalalta yhtä nopeasti, vaan sitovat sen itseensä. Sukassa ei saa
olla myöskään puristavia resoreita, jotta verenkierto ei estyisi.
Sukassa ei tulisi olla myöskään saumoja, eikä se saa puristaa varpaita.
Kun sukka on puettu jalkaan, olisi sitä hyvä vetää hieman varpaiden
kohdalta, jotta varpaat saisivat tilaa. Tarrasukkien sijaan tulisi
käyttää ensiaskelkenkiä, sillä tarrasukat kyllä estävät lasta
liukastumasta, mutta eivät tue pystyasentoa.
Ohjeita ensiaskelkenkien hankintaan
- Piirrä
lapsesi jalan ääriviivat paperille hänen seistessä sen päällä. Lisää
piirrokseesi varpaiden puolelle kasvu- ja käyntivaraa 0,5-1 cm. Leikkaa
irti ja ota mukaan ostoksille.
- Mittaa kengät apuna käyttäen piirrostasi.
- Osta kengät uutena, käyttämättöminä.
- Kenkien
tulisi olla pehmoista nahkaa, hengittävät, liukumattomat, ohutpohjaiset
ja nilkkapituiset. Nauhoituksen, solkien tai tarrojen tulisi ulottua
varpaisiin saakka.
- Pohjan tulee taipua vain päkiän kohdalta.
- Kärkiosassa on oltava tilaa korkeus- ja leveys-suunnassa.
- Kantaosan on oltava kapea, tukeva ja mielellään kupitettu.
Pyydä tarvittaessa myyjää avuksesi ja varmista lopuksi, etteivät kengät mistään kohdasta paina tai heilu jalassa.
Jenny Ekman
Jalkojenhoidon ammattitutkinto