Hiustenlähtö raskauden aikana

Raskaushormonit aiheuttavat näkyviä muutoksia muuallakin kuin keskivartalon seudulla. Raskaana ollessa aineenvaihdunta vilkastuu, hengitys ja verenkierto tehostuvat, kohtu kasvaa ja istukka erittää monia entsyymejä ja hormoneja. Nämä muutokset näkyvät myös ihossa, kynsissä ja hiuksissa.



Raskauden aikana erittyvän progesteroni- eli keltarauhashormonin vaikutuksesta voi käydä jopa niin, että suora tukka kihartuu tai kihara suortuu. Tukka voi myös muuttua kiiltäväksi ja hyväkuntoiseksi tai vaihtoehtoisesti kuivua. Vaikutukset ovat yksilöllisiä.

Hiusten elinkaaressa on kolme vaihetta


Hius kasvaa syvällä ihossa, verinahassa, olevasta hius- eli karvatupesta. Päänahan ulkopuolinen osa hiusta on muodostunut kuolleista, keratinisoituneista soluista. Kasvuvaiheessa olevassa hiuksessa hiustuppi työntää ulos koko ajan uutta hiusta. Yleisimmin hius kasvaa noin puolen metrin pituiseksi - siis jos sitä ei leikata. Tätä vaihetta kutsutaan kasvuvaiheeksi ja se kestää kolmesta seitsemään vuotta.


Kasvuvaiheen jälkeen on vuorossa muutaman viikon pituinen välivaihe, jonka aikana hiuksen juuriosa paksuuntuu, mutta hius ei vielä itsestään irtoa päänahasta. Välivaiheen jälkeen hius siirtyy lepovaiheeseen, joka kestää kolmesta neljään kuukautta. Tänä aikana hiustuppi alkaa kasvattaa uutta hiusta, joka esiin työntyessään työntää vanhan hiuksen pois jolloin se tietenkin tippuu.

Hiukset pysyvät päässä raskausaikana

Monet raskaana olevat ovat huomanneet hiusten kunnon parantuneen ja tukan jopa paksuuntuneen vauvaa odottaessa. Tämä ei suinkaan ole harhakuvitelmaa, vaan hiuksia todella on päässä raskausaikaan enemmän kuin muulloin, joten tukka on kuin onkin paksumpi.


Tämä ilmiö johtuu siitä, että raskausaikaan hiuksia lähtee vähemmän kuin muulloin. Normaalisti ihmisen päässä olevista noin 100 000 hiuksesta osa on kasvuvaiheessa, osa välivaiheessa ja osa lepovaiheessa. Raskausaikana eri vaiheessa olevien hiusten suhteelliset osuudet muuttuvat niin, että jopa 95 prosenttia hiuksista on kasvuvaiheessa koko raskauden ajan.


Hiustenlähtö synnytyksen jälkeen on normaalia


Paksusta tukasta kannattaa raskausaikaan nauttia - useimmilla se nimittäin jälleen muuttuu lapsen synnyttyä ja hormonien taas heittäessä kuperkeikkaa. Synnytyksen jälkeinen hiustenlähtö on yleistä ja tukkaa tippuu etenkin noin kymmenen viikon kuluttua synnytyksestä. Kun lapsen saamisesta on kulunut kahdesta neljään kuukautta, on äidin hiuksista kasvuvaiheessa enää noin 70 prosenttia ja hiukset ovat niin ollen ohentuneet raskausajan pehkoon verrattuna.


Hormonien vaikutus raskausaikana ja sen jälkeen on väistämätön, mutta tietenkin hiusten ulkonäköön voi aktiivisesti vaikuttaa itsekin. Kunnollisiin pesu- hoito- ja muotoilutuotteisiin satsaaminen kannattaa aina. Lisäksi esimerkiksi päänahan hierominen edistää päänahan verenkiertoa, mikä puolestaan vaikuttaa hiusten kuntoon positiivisesti.


Olennainen hiusten kuntoon vaikuttava tekijä on myös ruokavalio - terveellinen ja monipuolinen ruoka pitää tukan kunnossa, muusta kehosta puhumattakaan.


Lähteet:

Suomen hiusyrittäjät

Yliopiston Apteekki

0 kommenttia

Kommentoi

Löydä lisätietoa hakusanalla

Mitä seuraavaksi?

Verkkovastaanotto

Kysy lääkärin mielipidettä kätevällä etävastaanotolla. Mikäli et tarvitse vastausta heti, lähetä kysymys jollekin kymmenistä Terve.fi:n asiantuntijoista.

Varaa aika lääkärille

Varaa aika lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle:

Lisää uusi kommentti

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt Mollomin tietosuojalausekkeen.