Hyvinvointi

Tästä syystä kannattaa pysytellä neitsyenä pidempään

22.10.2012 Terve.fi

Tutkimuksen mukaan ihmisillä, jotka olivat ensi kertaa seksiä harrastaessaan yli 19-vuotiaita, on korkeampi koulutus sekä paremmat tulot kuin niillä, jotka ovat aloittaneet seksin harrastamisen aiemmin.

Lisäksi niistä, jotka olivat tutkimuksen päättyessä menneet naimisiin tai elivät kumppaninsa kanssa yhdessä, myöhemmin seksin harrastamisen aloittaneet olivat tyytyväisempiä parisuhteisiinsa kuin ne, jotka olivat aloittaneet seksielämänsä aikaisemmin.

Tutkimuksessa havaittiin myös, että pidempään neitsyinä pysyneet menivät harvemmin naimisiin ennen 29. ikävuottaan, ja heillä oli lisäksi vähemmän romanttisia kumppaneita kuin toisilla.

Tulokset pitivät paikkansa, vaikka tutkijat ottivat huomioon osallistujien koulutussaavutukset aikuisena, tulot, uskonnollisuuden, teini-iän erot seurusteluissa, painoindeksin tai viehättävyyden.

Tutkijoiden mukaan on mahdollista, että seksin harrastamisen aloittamista lykkäävillä on turvallisempi tapa kiintyä toiseen ihmiseen kuin muilla. Näille ihmisille ei tuottanut ongelmaa olla erossa vanhemmistaan lapsina, mutta he pystyivät kuitenkin hyvin pyytämään heiltä apua sitä tarvitessaan. Tämä tarkoittaa sitä, että kyseiset ihmiset voivat olla nirsompia valitessaan seksuaalisia ja romanttisia kumppaneitaan. Lisäksi he ryhtyvät suhteeseen vain silloin, jos se vaikuttaa heistä sen arvoiselta pidemmällä tähtäimellä.

Kommentit

Ei kommentteja vielä

Katso myös nämä

Uusimmat

Tilaa Kaikki hyvinvoinnista -uutiskirje

Kirjeen tilaamalla saat kerran viikossa inspiroivia hyvinvointivinkkejä. Luvassa huippuhyviä treeniohjeita, hyödyllisiä terveysjuttuja ja apua mielen hyvinvointiin.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt