Tinnitus

Tinnitus voi olla jatkuva ja häiritsevä vaiva. Tinnitus jaetaan kolmeen eri vaikeusasteeseen.

Tinnituksella eli korvien soimisella tarkoitetaan kuulohavaintoa, joka ei johdu ulkoisesta äänestä. Kaikkien ihmisten korvat soivat joskus, ja yleensä tinnitus on lyhytaikaista ja ohimenevää. Joillakin ihmisistä tinnitusääni on kuitenkin jatkuvaa ja se pahimmillaan häiritsee normaalia elämää huomattavasti.

Tinnitus jaetaan usein kolmeen vaikeusasteeseen:

  • Ensimmäisen asteen tinnitus esiintyy ajoittain ja häiritsee harvoin, oikeastaan vain hiljaisessa ympäristössä. Tinnitus voidaan helposti poistaa tietoisuudesta.
  • Toisen asteen tinnitus on jatkuvaa, ja kuunnellessa se on aina havaittavissa. Se on kuitenkin helposti maskeerattavissa, ja esimerkiksi meluisassa työympäristössä se häiritsee vähemmän. Hiljaisessa ympäristössä tinnitus kuuluu kuitenkin häiritsevänä, ja suurin osa tämän ryhmän potilaista hakeutuu lääkäriin.
  • Kolmannen asteen tinnituksessa tinnitusääni on alituisesti läsnä, se koetaan todella häiritsevänä eikä sitä saada työnnettyä pois tietoisuudesta. Alituinen häiritsevyys heikentää elämänlaatua, saattaa aiheuttaa unihäiriöitä ja jopa masennusta.

Lähteet:

Saarelma O. Tietoa potilaalle: Tinnitus (korvien soiminen). Lääkärikirja Duodecim. Kustannus Oy Duodecim 2018.

Aarnisalo. Korvien soiminen (tinnitus), Lääkärin käsikirja, Kustannus Oy Duodecim 2013.

Ylikoski J. Tinnitus. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim, Kustannus Oy Duodecim 2009.

Terve.fi

Outoja oireita - 32938

Olen 41-vuotias perusterve nainen. Olen aina kärsinyt kireistä niskalihaksista ja siihen liittyvistä päänsäryistä. Viisi vuotta sitten sain kovan toispuoleisen päänsärkykohtauksen ja jouduin menemään sairaalaan. Siellä sain migreenilääkityksen joka auttoi. Lääkäri sanoi diagnoosiksi sen perusteella migreenin ja antoi reseptillä lääkkeet kotiin. Saan kovia päänsärkykohtauksia noin 2 kertaa kuukaudessa ja Oriptan 100mg helpottaa yleensä. Jos en ota tuota lääkettä, vaan koetan selvitä Buranan voimin, voi kipu kestää jopa kolme päivää. Mitään näköhäiriöitä ei kohtauksiin liity. Samoihin aikoihin migreenin kanssa alkoivat levottomat jalat ja vasemman korvan tinnitys. Yleensä ilmenee iltaisin, mutta vuoden sisällä on ilmennyt satunnaisesti myös päivisin. Olen saanut nukahtamislääkkeitä, joita joskus iltaisin otan, koska muuten en pysty nukkumaan. Viime kesänä alkoi oudot tuntemukset kasvoissa. Ihmeellinen kutina ja kihinä koko kasvojen alueella jatkui pari kuukautta. Joskus joku alue kasvoista on tunnottoman/puutuneen tuntuinen. Oireet hävisivät mutta palasivat taas kuukausi sitten. Olen myös kärsinyt paljon nukahtamisvaikeuksista, tosin nyt on takana kuukausi paremmilla unilla. Viime viikolla lenkillä ollessani sain oudon huimauskohtauksen. Kaikki pyörähti päässäni ja lähti viettämään oikealle. Juuri ennen kaatumista kohtaus meni ohi. Opiskelen tällä hetkellä ja olen ajoittain aika stressaantunut. Niskat ovat todella jumissa jatkuvasta koulutehtävien teosta koneella. Pääni on kuin jukeboksi, aina soi joku laulu päässä, joka alkaa jo ahdistaa. Edesmenneellä sisarellani oli MS-tauti. Voisiko oireet viitata siihen? Vai voiko stressi ja jännittyneet niskat aiheuttaa tällaisia oireita. Olisiko syytä mennä neurologisiin tutkimuksiin?

Terve.fi

Menieriä vai jotain muuta?

Olen 36 vuotias kolmen pienen lapsen äiti. Vuonna 2010 syyskuussa sain ensimmäisen erikoisen kohtauksen, jota todella säikähdin kovasti. Ennen kohtausta oikea korvani oli tukkoisen oloinen ja kuulo heikkeni rajusti. Eräänä aamuna istuin pienen lapseni kanssa lattialla kun yhtäkkiä maailma rupesi pyörimään silmissä, ja huimaus oli aivan valtavaa, kuin vajoaisin lattiasta läpi. Seuraavana alkoi puutumaan toinen puoli kasvoista ja vartalon toine puoli tuntui erikoiselta. Könttäsin vessaan jossa alkoi voimakas oksentaminen. Kohtaus oli ohi noin 30 min. Toisen kohtauksen sain 3pv kuluttua. Kohtaus oli yhtä pelottava/samanlainen kuin ensinmäinen, pään heiluttaminen/pyörittäminen sai oksentamisen alkamaan vauhdikkaammin, jonka jälkeen olo tasoittui, joskin kohtauksen jälkeen nukuin 3h eli olin todella väsynyt. Kävin korvalääkärillä, joka epäili Menierin tautia ja lähetti minut pään MRI kuvaan ja kuulokäyrään. Oikean korvan kuulo oli alentunut 20% ja MRI oli normaali. Korvani tuntui täyteläiseltä kuin sinne olisi työnnetty pullo jonka voisi vetäistä sieltä pois. Sain Diurex lääkityksen. Nyt en syö Diurex lääkettä lainkaan, koska imetän pientä lastani. Kohtaukset ovat olleet nyt poissa eli sain vain 2 kohtausta. Oikea korvani humisee/tinnittää/vinkuu aika ajoin useita viikkoja putkeen ja on täyteläisen tuntuinen ja samalla saatan tuntea muutamana yönä peräkkäin huimaavaa tunnetta, kuin sänky kaatuisi pääni alta lattiaan. Korvan soiminen muistuttaa puhelinlankojen huminaa ja on todella häiritsevää, sillä en saa selvää lasteni puheesta kuin tarkasti kuunnellen ja pyytäen heitä toistamaan sanomansa. Iloisella asenteella asiaan suhtaudun, joskin kohtaukset pelottavat, koska olen paljon lasteni kanssa yksin, mieheni tehdessä reissutyötä. Voisko olla kyse muusta kuin Menierin taudista? Uuteen kuulokäyrään olen menossa piakkoin, olisiko joitain muita tutkimuksia joilla voisi sulkea pois muita sairauksia, koska pienten lasten äitinä itseäni huolettaa, voiko kyseessä olla joku vakavampi sairaus, joka jää Menier tyyppisten oireiden varjoon? Iso kiitos vastauksestasi.