Sosiaalisten tilanteiden pelko eli sosiaalinen fobia kuuluu pelko-oireisiin ahdistuneisuushäiriöihin. Se on nimensä mukaisesti ylenmääräistä pelkoa sosiaalisia kanssakäymisiä kohtaan tilanteissa, joissa muiden suhtautuminen voi olla arvioivaa ja kriittistä.

Fobia voidaan määritellä tilaksi, jossa henkilö kokee järjenvastaista pelkoa tiettyä asiaa kohtaan ja alkaa täten tietoisesti välttää pelkoa aiheuttavia tilanteita. Pelon ydin on se, että henkilö joutuu nöyryytetyksi ja häpeälliseen tilanteeseen.

Lue lisää sosiaalisten tilanteiden pelon oireista ja sosiaalisten tilanteiden pelon hoidosta.

Sosiaalisesta fobiasta kärsivä voi kokea pelkoa muun muassa työssä ja vapaa-ajallaan ravintolassa tai kahvilassa asioidessaan (ns. ”kahvikuppineuroosi”), joutuessaan pitämään julkisen puheen tai esiintymään julkisesti, vieraita ihmisiä tavatessaan, joutuessaan työskentelemään toisten nähden, sekä erilaisissa ryhmätyötilanteissa.

Erotuksena sosiaalisesta fobiasta tunnetaan pelkästään julkisten paikkojen pelko, eli pelko joutua paikkaan tai tilanteeseen, josta poispääsy on hankalaa ja jolle on oma nimensä ”agorafobia”.

Lue lisäksi sosiaalisten tilanteiden pelon yleisyydestä.

Lähteet:

Isometsä E. Sosiaalisten tilanteiden pelko, Psykiatria, Duodecim Kustannus Oy 2017.

Koponen H. ym. Ahdistuneisuushäiriö, Lääkärin käsikirja, Duodecim Kustannus Oy 2016.

Terve.fi

Lamaantuminen

Olen nelikymminen nainen. Olen kärsinyt ikäni nolaamisen, hylkäämisen ja erilaisuuden pelosta. Ryhmissä oman paikan löytyminen on aina ollut vaikeaa, miltei mahdotonta. Alkutilannetta en yleensä jännitä, kun kukaan ei tunne minua, ja ulkonäön puolesta minusta ei voisi tietää että olen mitenkään erilainen. aina uusissa tilanteissa odotan, että ehkä tällä kertaa pystyn kokemaan olevani tasavertainen, samanlainen kuin muut. Mutta jos ryhmä on niin pitkäaikainen, että ihmiset joutuvat oikeasti tutustumaan toisiinsa, ahdistus alkaa nousta sisältä päin, ja siinä vaiheessa kun ahdistus nousee, olen sisäisesti varma että taas lunastan paikkani joukon “outolikkona”. Tämä tunnekokemus laukaisee sen että alan huomaamattani tarkkailla muiden ilmeitä ja olen varma että näen ihmisten katseissa taas hylkäämistä. Minusta tuntuu, että helpottaisi itsetuntemustani, jos voisin tarkkailla ulkopuolelta itseäni ja nähdä miten muut näkevät minut. Kun yritän olla normaali ja rauhallinen, mutta tunnistan että sisäinen kamppailu ja ahdistus/tai sen pelko vaikuttaa käytökseeni niin olen varma että minussa huomataan jotain outoa. Ja usein näin onkin, minussa havaitaan epävarmutta. Joskus se tulee esille niin että huomaan joidenkin ihmisten yrittävän rohkaista minua sanallisesti tai muuten. Jo siitä tiedän, että taas olen ollut tosi epävarman oloinen. En ole aivan varma mikä osuus tästä todella tapahtuu vain korvieni välissä ja mikä on oikeasti myös toiseten koettavissa, mutta kokemus on vahva, ja yhä uudet vastaavat tunnekokemukset vahvistavat toisiaan ja siitä seuraavaa käyttäytymistä. Eniten tämä ´vaiva vaikuttaa puhumiseen. Nolostumisen ja masennuksen aalto näissä uusiutuvissa tunnekokemuksissa on niin vahva, että keskusteluun osallituminen yleensä kärsii eniten. Vetäydyn, käyttäydyn ikäänkuin välinpitämättömästi ja olen olevinani rauhallisen ykinäinen ja viilipyttymäine, mutta tunnemyrsky sisällä on kova. Olen jo siinä kohtaa että vältän uhkaavia tilanteita, joissa tuo kokemus voisi taas vahvistua. Miksä täsmähoito minulle kävisi. Ilman pelkoa, olen ihan kohtalainen seuraihminen, luonteeltani uskon olevani oikeasti huumorintajuinen ja puhelias, mutta pelko on sulkenut suuni. Apua.