Rokotusohjelma
Rokotusohjelman tavoitteena on pitää suomalaiset terveinä. Voivatko vanhat epidemiat palata ja levitä?

Rokotuksilla elimistö saadaan vastustuskykyiseksi taudinaiheuttajia vastaan tautia sairastamatta. Käytännössä rokotettavat henkilöt altistetaan heikennetyille tai tapetuille taudinaiheuttajille tai niiden osille, jolloin elimistön oma puolustusjärjestelmä oppii tuhoamaan taudinaiheuttajat ne kohdatessaan. Rokotuksen avulla elimistö siis tutustuu viruksiin ja bakteereihin luonnollisella tavalla ilman vaaraa.

Rokotuksista saadaan paras teho irti, kun mahdollisimman suuri osa väestöstä rokotetaan. Jos se onnistuu, häädettävät taudit käyvät niin harvinaisiksi, että myös rokottamattomat saavat suojaa. Tätä kutsutaan lauamaimmuniteetiksi. Jotkut ihmiset eivät voi perussairautensa takia ottaa rokotetta, mutta he saavat laumaimmuniteetin tähden osansa sen suojaavasta vaikutuksesta.

Kansallinen rokotusohjelma on todella kattava. Rokotusohjelmalla Suomesta on saatu hävitettyä käytännössä täydellisesti rokkotauteja, kuten tuhkarokko, vihurirokko, sekä polio ja sikotauti. Lisäksi tuberkuloosi, kurkkumätä ja hemofilus-bakteerin aiheuttamat vaikeat tulehdukset on saatu kitkettyä miltei kokonaan.

Myös jäykkäkouristuksen esiintyvyys on romahtanut rokottamisen vuoksi. Samaa koskee hinkuyskää, joka voi olla hengenvaarallinen tauti etenkin pienille lapsille.

Uusimpana rokotuksena kansalliseen rokotusohjelmaan on liitetty vesirokkorokote. Sitä tarjotaan kaikille 1,5–11-vuotiaille lapsille, jotka eivät ole vielä vesirokkoa sairastaneet. Myös kohdunkaulan syöpää vastaan kehitetty HPV-rokote, joka on suunnattu 11-12-vuotiaille tytöille, on sangen tuore tulokas rokoteohjelmassa.

Vauvaiässä eli alle vuoden ikäiselle annetaan rotavirusrokote, viitosrokote DTaP-IPV-Hib (kurkkumätää, jäykkäkouristusta, hinkuyskää, poliota ja Hib-tauteja, kuten aivokalvontulehdusta, kurkunkannentulehdusta ja verenmyrkytystä vastaan) sekä pneumokokkikonjugaattirokote PCV (aivokalvontulehdusta, keuhkokuumetta, verenmyrkytystä ja korvatulehdusta vastaan). Vauvan rokotuksista kaikki ovat kolme rokotuskertaa vaativia rokotesarjoja.

Niiden jälkeen, yhden ja puolentoista ikävuoden välillä, on vuorossa MPR-rokotus, joka suojaa tuhkarokolta, sikotaudilta ja vihurirokolta.

Rokotusohjelman ansiosta lähes kaikki suomalaislapset saavat ennen kouluikää liki täydellisen suojan yhtätoista eri sairautta vastaan. Yleiseen rokotusohjelmaan kuuluvien rokotteiden lisäksi hyviä rokotuksia on saatavana muun muassa influenssaa ja hepatiitteja vastaan.

Aikuisten rokotusohjelmaan kuuluvat tehosterokotteet muun muassa kurkkumätää, jäykkäkouristusta ja poliota vastaan sekä influenssarokote yli 65-vuotiaille. Näistä esimerkiksi kurkkumätä-rokotusta suositellaan ulkomaanmatkoja varten.

Rokotteiden käyttöön liittyvät haitat ovat lieviä: yleisimmin ilmenee kutinaa, arkuutta ja punoitusta pistoskohdassa. Merkittävät allergiset reaktiot rokotteen aineosille ovat hyvin harvinaisia. Myös kuumetta ja kutiavaa ihottumaa esiintyy. Maailmalta ja varsinkin internetistä on löydettävissä paljon rokotusten vastaista materiaalia, jossa väitetään rokotusten aiheuttavan erilaisia terveydelle vaarallisia tai haitallisia vaikutuksia.

Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi