Haitallinen riippuvuus voi kehittyä mihin tahansa toimintaan tai aineeseen, josta voi saada mielihyvän tunteita.

Riippuvuus voi syntyä esimerkiksi uhkapeleihin, päihteisiin, syömiseen, shoppailuun, someen tai seksiin.

Riippuvuus eli addiktio tarkoittaa tilannetta, jossa ihminen on valmis käyttämään paljon aikaa ja näkemään suunnattomasti vaivaa voidakseen käyttää jotain ainetta tai tehdä jotain koukuttavaa, kuten selata somea.

Jos tämä ei onnistu, ihminen voi ahdistua ja kärsiä vieroitusoireista. Erityisen vaarallista riippuvuudesta tekee se, että koukkuun jäänyt jatkaa addiktiivista käytöstään siitäkin huolimatta, että tietää ja tunnistaa itsessään sen aiheuttamat sosiaaliset ja terveydelliset haitat.

Riippuvuus voi olla sosiaalista, psyykkistä tai fyysistä tai näitä kaikkia samaan aikaan.

Päihteet voivat aiheuttaa vakavaa ja henkeä uhkaavaa fyysistä riippuvuutta. Niiden aiheuttamat vieroitusoireet aiheuttavat hikoilua, päänsärkyä, univaikeuksia ja vapinaa.

Sosiaalinen riippuvuus on riippuvuutta ryhmään, jossa käytetään jotain mahdollisesti riippuvuutta aiheuttavaa ainetta. Esimerkiksi kouluikäisenä aloitettu tupakointi liittyy yleensä ryhmäpaineeseen.

Psyykkinen riippuvuus on usein opittu tapa hakea pikatyydytys tai pakokeino asioihin jonkin aineen tai toiminnon avulla.

Riippuvuudet jaetaan myös aine- ja toiminnallisiin riippuvuuksiin. Alkoholismi ja toistuva tupakointi ovat aineriippuvuutta.

Jatkuvaan pelaamiseen ja sosiaalisen median selailuun voi puolestaan liittyä toiminnallista riippuvuutta.

Riippuvuus voi olla opittua tai se voi kehittyä jonkin vaikean elämänkriisin seurauksena. Surua ja murhetta yritetään esimerkiksi hukuttaa alkoholilla.

Päihteisiin liittyvät riippuvuudet voivat aiheuttaa vakavia terveysongelmia. Alkoholisti altistaa itsensä maksakirroosille ja haimatulehdukselle ja aiheuttaa käytöksellään murhetta kotona ja työpaikalla.

Riippuvuus voi aiheuttaa addiktille syvää häpeää. Hän saattaa pyrkiä salaamaan pelaamiseen käytetyn ajan ja rahamäärän muilta. Addikti helposti eristäytyy muista, ainakin henkisesti. Elämään voi myös astua masennus.

Kuinka riippuvuudesta voi päästä eroon?

Kaikista riippuvuuksista on mahdollista pyristellä pois omin avuin, mutta usein esimerkiksi päihderiippuvaiset tarvitsevat ammattiapua koukusta pääsemiseksi.

Poispääsy vaatii ongelman tunnustamista ja todellista halua luopua riippuvuutta aiheuttavasta aineesta tai toiminnasta. Tässä läheiset voivat olla tukena.

Addiktin kannattaa asettaa itselleen realistiset tavoitteet. Kannattaa pohtia, riittääkö myönteiseen muutokseen addiktoivan aineen tai toiminnon vähentäminen vai onko tarkoitus esimerkiksi lopettaa alkoholin juominen kokonaan.

Netistä löytyy erilaisiin riippuvuuksiin omahoito-ohjelmia. Päihderiippuvaisille apua tarjoavat A-klinikat.