Kysy hyvinvoinnista

Olen 20-vuotias nainen, ja olen kärsinyt vähän alle kaksi viikkoa eräänlaisesta unettomuudesta, jolloin olen nukkunut noin 4 tuntia vuorokaudessa. Tällöin on esiintynyt mm. keskittymishäiriöitä ja melko satunnaista väsymyksen tunnetta. Tänä ajanjaksona koin myös melko voimakkaan väsymyksen tunteen, jonka jälkeen sainkin levättyä noin 30 minuuttia. Muu väsymys on sen sijaan ollut usein hetkellistä, ja lieventynyt ja lopulta melkein kadonnut. Muita muutoksia olotilassa en ole tuona aikana huomannut. Olen myös yleensäkin nukkunut yössä noin 4-6 tuntia. Varsinainen huolenaiheeni on kuitenkin tämän vaikutus aivoihin; minulla on esiintynyt jonkinlaisia ongelmia myös lähimuistissa, jolloin epäilen puhutun ajanjakson vaikuttaneen kognitiivisiin toimintoihin. Kykenevätkö mahdollisesti unettomuudesta rappeutuneet aivosolut uusiutumaan/palautumaan? Olen aikaisemmin myös valvonut muutamia yksittäisiä öitä, sekä syksyllä 2016 minulla oli toinen uneton, arviolta noin 2-3 viikon mittainen ajanjakso. Tilanne on jo unensaannin osalta kuitenkin alkanut paranemaan, jolloin en mielestäni tarvitse unettomuuteen lääkitystä. Olen tietoinen unen merkityksestä aivotoiminnalle, ja halusin kääntyä asiassani lääkärin puoleen ja kuulla siten tilanteeseeni henkilökohtaisempaa kannanottoa.

Moikka! Olen 22-vuotias nainen. Sairastan vaikeaa masennusta, ahdistusta ja ainakin tilapäistä paniikkihäiriötä. Minulla on ihan ok olo,kun olen yksin,tai koiran kanssa kotonani. Kodin ulkopuolella saan pahoja ahdistuskohtauksia ja olen yrittänyt itsemurhaa. Kumppanillani 28v on todettu masennukseni myötä pitkittynyt stressi ja uupumus. Hänellä stressi liittyy vahvasti omaan elämänhallintaan, töihin, kouluun ja myös minuun ja sairauteeni. Rakastan häntä syvästi ja arvostan suuresti, kuinka paljon hän on minua koko viime vuoden tukenut ja auttanut parhaan kykynsä mukaan. Kuitenkin, minä stressaannun ja ahdistun hänen seurassaan, sillä aistin hänen stressinsä hyvin herkästi ja huolestun,kun hän on huolissaan minusta ja itsestään. Hän myöntää pelkäävänsä kokoajan, että toteutan itsetuhoisia ajatuksiani. Sen takia meidän on hyvin vaikea tällä hetkellä nähdä toisiamme ja olla toistemme tukena. Emme ole saaneet pyynnöistä huolimatta kaupungin poliklinikaltani parikeskusteluapua. Olisiko sinulla jotain yksinkertaisia neuvoja, miten selviäisimme siihen asti, kun saamme pariterapian aloitetuksi yksityisellä puolella (kunhan tuki-hakemus/raha-asiat selviävät). Parisuhteellamme on hyvin vahva pohja ja tiedämme haluavamme selvitä tästä yhdessä. Nyt kaikki mitä on tapahtunut (itsemurhayritykset yms.) Ovat kuitenkin väkevästi välissämme. En voi nähdä kumppaniani ilman, että sydän alkaa tykyttää ja stressi nousee älyttömästi. Minulle tulee välittömästi paha olo hänen pahasta olostaan (tämä liittyy yliampaattisuuteeni). Hän taas yrittää piristää minua, vaikka tarvitsen tilaa pahoillekin tunteilleni. Puhumme paljon asioista ja tunteista. Puhuminen on vain pahentanut kummankin oloa. Tulisiko meidän olla hetki näkemättä? Vai onko keinoa, jolla voisi vähentää molempien stressiä ainakin hetkellisesti? Yritimme pelastaa tilanteen käymällä 1vk ulkomailla yhdessä. Tämä kuitenkin vain kärjisti molempien neg. tuntemuksia ja päästi stressin huippuunsa. Tunnen, että olemme kriisitilanteessa, ja tarvitsen kipeästi ulkopuolisen näkökulmaa. Kiitos etukäteen vastauksesta. Terveisin, psykiatrilta tai pskiatrisilta sairaanhoitajilta ei ole saanut apua parisuhteemme tilanteeseen

Hei, Olen 29-vuotias nainen, ja käytössä olevana ehkäisymenetelmänä minulla on ollut pitkään hormonikierukka (Mirena, edellinen asetettu elokuussa 2013). Kierukan aikana kuukautiseni ovat jääneet pois liki kokonaan, mutta tämän syksyn aikana epäsäännöllinen tiputteluvuoto on lisääntynyt (päivä tai pari n. 2 viikon välein tai harvemmin). Näihin vuotoihin liittyy myös kuukautiskipujen kaltaista kipuilua. Viime aikoina samanlaista, kuukautiskipujen kaltaista kipua on alkanut esiintyä myös (itsetyydytykseen liittyvän) orgasmin yhteydessä. Kipu ei sinänsä kestä kuin joitakin sekunteja (aivan kuin kohtu kouristelisi hetken) mutta toki se on hieman häiritsevää. Yhdynnän aikana saan harvoin orgasmia (vaikka se muuten miellyttävää onkin) joten siinä tämä kipuilu ei sinänsä ole ongelma, mutta olen ehkä hieman alkanut pelkäämään että kipua alkaa esiintyä myös yhdynnässä. Voivatko kivut johtua hormonikierukasta, onko mahdollista että se on jotenkin kääntynyt väärään asentoon? Kierukan langat lyhennettiin pian asettamisen jälkeen, eikä sitä ole sen kummemmin tarkistettu vuosiin. Olen myös miettinyt, voiko kipuilu johtua jonkinlaisesta syyllisyyden tunteesta tai tunnesolmusta. Nykyinen parisuhteeni on pitkään jatkunut etäsuhde (johon suhtaudun eräänlaisena etä-avoliittona), joten itsetyydytys on ainakin minulla aina kuulunut osaksi suhdettani enkä pidä sitä minään ongelmana. Tämän lisäksi minulla on kuitenkin meneillään ihastuminen suhteen ulkopuoliseen henkilöön. Olemme puhuneet asiasta paljon pitkäaikaisen kumppanini kanssa, ja hän suhtautuu avoimen suhteen mahdollisuuteen hyväksyvästi. Ihastuksen tunne tähän kolmanteen osapuoleen on molemminpuolinen, joten olemme ilmeisesti aloittamassa jonkinlaista heilastelua. (Jos siihen tulee sisältymään seksiä, käytämme luonnollisesti ainakin alkuun kondomia, koska oman terveyteni lisäksi olen vastuussa myös kumppanini terveydestä). Hormonikierukalle suositeltu viiden vuoden käyttöaika on menossa umpeen ensi kesänä. Terveyskirjastosta luin kuitenkin, että hormonikierukan käyttöaikaa voisi pidentää seitsemään vuoteen. Tämä voisi olla minulle mieluisa ratkaisu, jos kivut eivät liity hormonikierukkaan ja ehkäisyteho säilyy. En kuitenkaan ole erityisen innokas laittamaan uutta hormonikierukkaa nyt, koska biologinen kello tikittää ja arvelen että saatan/saatamme yrittää raskautta seuraavan viiden vuoden aikana. Millä perusteilla hormonikierukoiden käyttöaikoja voidaan pidentää? Jos kuukautisoireiluni on lisääntymään päin, kertooko se siitä että hormonikierukan sisältämä hormoni on loppumassa, ja ehkäisyvaikutuskin on näin heikompi?

Olen kiinnostunut mielenterveydestä ja siitä miten ihmisen mieli toimii. Olen vuosia seurannut läheiseni elämää ja käyttäytymistä, olen huolissani. Olisin kysynyt siis mielipidettäsi. Nainen on 40v, terveydenhuollon ammattilainen, kahden pienen pojan äiti ja naimisissa. Hän on kokoikänsä ollut eteenpäin pyrkivä ja sisukas. Ajattelee vahvasti ja itsenäisesti. Hänellä omamielipide on se oikea, muut ovat yleensä väärässä. Hän on opiskellut lähihoitajaksi, ensihoitajaksi, anestesiasairaanhoitajaksi, artesaaniksi ja nyt opiskelee opettajaksi. Töitä pitää tehdä kokoajan ja opiskella. Lasten isoäiti joutuu hoitamaan lapsia, vaikka sairastaa vakavaa masennusta; kiitosta ei avusta saa, päin vastoin. Jos joku ei tee tai toimi toiveiden mukaan hän laittaa välit poikki. Hän ei näe läheistensä sairautta tai ettei toiset jaksaisi auttaa niinpaljon kuin pyydetään. Minä en naista vihaa, lähinnä säälin . Haluaisin auttaa, ymmärtää. Mitä mieltä olet tapauksesta??

Moi Hannu! Olen 40v mies ja minulle on tullut suuria vaikeuksia ymmärtää kumppanini seksistä kieltäytymistä. En pysty ymmärtämään sitä vaikka hän olisi kovinkin kipeä. Meillä on aivan uskomattoman hyvää seksiä, molemmat saamme mielettömiä orgasmeja. Ja se on ollut sitä koko 2,5v kestäneen suhteen ajan, oikeastaan se on parantunut kokoajan. Harrastamme seksiä vain viikonloppuisin kun kumppanini poika on isällään. Ja vaikka koko vkonloppu harrastettais seksiä niin jo sunnuntaina heti viimeisen kerran jälkeen alan odottamaan lauantai aamua että sitä taas saisin. Pettymys on valtava kun kuulen häneltä ettei hän pysty erinäisistä väsymys tai särkytiloista johtuen sitä harrastamaan kanssani. Sen jälkeen alan syyllistämään ja ikävästi häntä haukkumaan siitä ja se saa nykyään hänet täysin raivostumaan ja sen seurauksena seksi jää ymmärrettävästi väliin koko viikonlopun osalta. Olen tuntenut jo pitkään että olen tullut todella riippuvaiseksi seksistämme koska se on niin hyvää. Kaipaisin neuvoja siitä miten pystyisin ymmärtämään häntä paremmin enkä alkaisi sylkemään suustani mitä typerämpiä kommentteja, joita hetken päästä kadun, mutta en sanomisiani tietenkään sanomattomiksi enää saa, loukkaus on jo tapahtunut. Olen lukuisia kertoja luvannut hänelle etten niin enää tee ja että nyt mä ymmärrän häntä. Mutta taas kun seuraavan kerran samainen tilanne on tullut eteen niin jossain kohtaa sietokykyni pettää ja sama asia toistuu. En oikeasti haluaisi Rakkaalleni ainuttakaan pettymystä tuottaa enkä pettyä itseeni kun en taaskaan onnistunut siinä mitä lupasin. Joten jos tähän saisin joitain neuvoja tän oravanpyörän katkaisemiseksi niin uskoisin elämämme olevan täydellistä ja ihanaa kummallekin. Olen jo aika epätoivoinen asian suhteen. Ja kiitos jo näin etukäteen vastauksestanne… Terveisin: Mika