Ihonhoito tarkoittaa sitä että iho hoidetaan sisäisesti ja ulkoisesti niin hyvin kuin mahdollista.
Ihonhoito nojautuu hyvään ravintoon, säännöllisiin elämäntapoihin ja tietysti ihon ystävälliseen kohtelemiseen.
Siinä auttavat monenlaiset puhdistusaineet, rasvat, voiteet, kasvovedet ja kuorinnat.
Olet varmasti kyllästymiseen asti kuullut sanonnan: iho on ihmisen suurin elin. Se pitää paikkansa, ja se tekee ihosta niin kiinnostavan. Ihonhoito nimittäin hoitaa tätä elintä nimeltä iho ihan kaikkialta: ei puhuta vain kasvoista vaan kaikesta ihosta. Hoidettavaa ihoa löytyy niin käsivarsistaa, jaloista ja
Jos sinulla on atooppinen iho, olet varmasti koko ikäsi rasvannut ihoasi ja toivonut aurinkoista kesää. Ihan tarkkaan ei tiedetä, miksi jotkut ihmiset kärsivät atooppisesta ihottumasta, mutta sillä on nykytietämyksen mukaan tekemistä niin perimän kuin ihon rakenteen ja läpäisevyyden kannalta.
Tasapainoinen ruokavalio, josta saa riittävästi ihon kaipaamia omega 3- ja 6-rasvahappoja, parantaa monen atoopikon kokemuksen mukaan heidän ihonsa kuntoa.
Atooppisesta ihosta kärsivät hoitavat pahenemisvaiheita kuuriluontoisesti usein kortisoni- tai steroidivoiteilla.
Mustapää on tukkeutunut talirauhanen. Sen toinen nimitys on ihomato. Jollakulla voi olla sellainen iho, johon ei tepsi minkäänlainen ihonhoito tai ravinto, vaan nenänpielistä puskee mustapää jos toinenkin. Mustapäitä voi koettaa poistaa höyryttämällä ensiksi ihon ja sitten puristamalla mustapää pois ihohuokosesta mustapäänaamiolla, -imurilla tai -raudalla.
Likaisin sormin niitä ei saisi painella, sillä silloin iho voi tulehtua ja viattoman mustapään tilalle voi pamahtaa komea finni.
Couperosa tarkoittaa sitä, että pienet verisuonet ovat laajentuneet ja ne heloittavat iholla punaisina. Couperosaa on useimmiten poskipäillä, nenässä tai nenänpielissä. Couperosasta kärsivä iho tarvitsee tietysti hellää hoivaa ja hoitotuotteita. Vaiva ei ole pelkästään kosmeettinen, vaan hoitamattomasta couperosasta voi pahimmillaan kehittyä ruusufinni.
Maksaläiskä on usein otsalla, ylähuulen päällä tai molemmilla poskilla. Joskus maksaläiskä johtuu hormonimuutoksista tai -hoidoista. Jos otat liikaa aurinkoa, seurauksena voi olla maksaläiskä. Maksaläiskä on tunna alue, jonka raja on epätarkka. Ne voivat hävitä ihan itsekseen, mutta aina näin ei ole.
Pääsääntoisesti maksaläiskällä ei ole mitään tekemistä maksan toiminnan kanssa.
Jos pidät ihonhoitoa vaivalloisena puuhana, muista, että puhtaus ja hyvä ravinto ja riittävä uni ovat myös ihonhoidon kulmakiviä. Jos yöunet jäävät liian lyhyiksi, se vaikuttaa ihon kuntoon silminnähden.
Moniin ihonhoitotuotteisiin on viime aikoina lisätty suoja-aineita auringon uv-a- ja uv-b-säteitä vastaan. Aurinko voi virkistää atoopikon ihoa ja päivettää kasvoja kauniisti, mutta auringon vaarat iholle ovat kiistattomat.
Mutta ah, parhaimmillaan ihonhoito on palkitsevaa puuhaa, missä todella näkee oman työnsä jäljet. On sinulla sitten atooppinen iho, maksaläiskiä, mustapäitä tai couperosaa.