Finnit voivat vaivata kaiken ikäisiä. Finnien oikealla hoidolla vähennät epäpuhtauksia ja jopa ehkäiset näppyjen syntyä. Finni syntyy, kun tali ei pääse normaalisti ulos ihohuokosesta ja bakteerikasvusto alkaa lisääntyä. Myös hormonit vilkastuttavat talirauhasten toimintaa. Pitkäjänteisyydellä saat kuitenkin finnit pois.
Finnit eivät ole vain rasvaisen ihon ongelma. Myös pintakuiva iho voi saada finnejä jos tali ei pääse ulos. Hormonitoiminta voi vilkastaa tiettyjen talirauhasten toimintaa ajoittain. Tästä johtuu fiilis miksi finni tuntuu puhkeavan aina samaan kohtaan esimerkiksi ennen kuukautisia.
Laajentuneet ihohuokoset tukkeutuvat helposti varsinkin, jos kasvojen puhdistus on puutteellista.Myös kuumuus, stressi ja rasvaiset ruuat kiihdyttävät talintuotantoa ja saattavat aiheuttaa finnejä.
Aknessa komedoista kehittyy syviä tulehduspesäkkeitä. Komedoaknessa on paljon sulkeutuneita ja avoimia komedoja sekä mahdollisesti märkäpäitä ja papuloita. Epäpuhtaudet tulevat alueille, joissa on paljon talirauhasia: kasvoihin, rintaan ja selkään. Akne on tyypillinen murrosiässä mutta voi puhjeta aikuisenakin. Aknen hoitoon on monia keinoja.
Ihonalaiset finnit syntyvät ihan samalla tavalla kuin tavallisetkin. Ne koostuvat huokoseen kertyneistä bakteereista ja kuolleista ihosoluista. Ihonalaisia finnejä tulee erityisesti akneen taipuvaiseen ihoon. Tukkeutunutta talirauhasta puolestaan sanotaan ihomadoksi tai mustapääksi. Säännöllinen ihosta huolehtiminen on paras tapa poistaa ja ehkäistä mustapäiden syntymistä.
Finnit vähenevät yleensä iän myötä, koska talirauhasten toiminta hidastuu, mutta aihdevuodet voivat vilkastuttaa talirauhasten toiminnan uudelleen.