Afta

Aftat ovat hyvin yleisiä, yleensä suussa esiintyviä pieniä, kivuliaita ja vaaleita haavaumia.

Aftat ovat yleensä suussa esiintyviä pieniä, kivuliaita, vaaleita haavaumia. Ne ovat hyvin yleisiä ja lähteestä riippuen niistä kärsiikin joskus elämänsä aikana jopa 20–50 prosenttia väestöstä.

Aftoista on kolmea eri tyyppiä ja koko vaihtelee läpimitaltaan muutamasta millistä jopa kahteen senttiin. Aftoja voi esiintyä jopa sadan pienen haavauman ryppäinä, mutta tämä on hyvin harvinaista.

Miten aftan tunnistaa? Lue aftojen oireista ja aftojen hoidosta.

Aftat voidaan sekoittaa huuliherpekseen, mistä erotuksena aftoihin ei kuitenkaan liity kuumeilua eikä rakkojen muodostumista. Ne ovat pääosin viattomia ja paranevat itsestään noin 1–4 viikon kuluessa. Aftojen ei ole todettu tarttuvan ihmisestä toiseen, mutta alttius sairastua niihin on ilmeisesti periytyvää.

Mikä aiheuttaa aftan? Lue lisää aftoista.

Lähteet:

Tuula Salo, Maria Siponen, Suun limakalvon haavaumat, Lääkärin Käsikirja, Kustannus Oy Duodecim, 2016.