Kauneus & Terveys

Vasen puoli lysähti kasaan

Marko Pirhonen

Fysioterapeutti, terveysvalmentaja

Marko Pirhonen

Kysymys:

Olen nelikymppinen nainen. Minulla on rangassa lukkoja ja lihaskireyksiä. Kävin noin vuosi sitten lääkärissä ja pääsin fysioterapiaan. Sain usealta käyntikerralta vain hetkellistä apua. Vasen puoli on jumissa enemmän. Tämä voi johtua siitä, että olen kantanut vauvaa turvakaukalossa aina oikealla kädellä ja ollut itse kenossa vasemmalle.

Lantioni lonksuu ja jumittaa. Pakarassa ja lonkassa on välillä myös kipuja. Myös vasen lapa on jumissa, ja näyttää siltä kuin koko vasen puoleni olisi lysähtänyt kasaan. Hyvinä päivinä pystyn kävelemään ilman outoja tuntemuksia. Toisinaan taas koen, että vasen jalka häviäisi alta. Tuntuu pahalta kävellä jyrkkää alamäkeä.

Olen yrittänyt tehdä lantiota vahvistavia liikkeitä ja käyttää mahdollisimman mukavia kenkiä. Voisiko vaiva olla välilevyssä tai nivelissä?

Näytä vastaus

Vastaus:

Kuvailemasi perusteella on vaikea tehdä tarkkaa analyysiä. Suosittelen joka tapauksessa, että jatkat fysioterapiaa, varsinkin jos siitä oli edes hetkellistä apua. On tärkeää miettiä yhdessä fysioterapeutin kanssa, mistä vaivasi johtuu. Muuten oireiden hoidosta on vain tilapäistä apua.

Sinulle olisi tärkeää tehdä ryhtikartoitus. Sen avulla havaitaan asentovirheet ja lihasepätasapainon alkuperä. Tilannettasi voisi helpottaa se, että vahvistat keskivartalon, yläselän ja pakara-alueen lihaksia. Sinun kannattaa myös venytellä kireitä selkälihaksia, lonkan koukistajia ja takareisiä.

Tapasi kantaa turvakaukaloa toisella puolella on omiaan lisäämään lihasepätasapainoa. Opettele siis kantamaan kaukaloa myös toisessa kädessä, edes vähän aikaa. Se voi aluksi tuntua omituiselta. Syiden suhteen olen arvioissani varovainen, mutta jalan pettämisen tunne liittyy usein hermo-oireisiin. Näitä voi ilmetä välilevyongelmissa.

Nivelvaivat, kuten kulumat, ovat selkeämpiä kipuja nivelessä. Luulen, että suurin syy siihen, että jalkasi pettää, on lihasepätasapaino ja siihen liittyvät lihaskireydet ja -heikkoudet.

Julkaistu: 12.7.2019

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kun lähetät kysymyksen asiantuntijoille, toimitamme ne eteenpäin nimettöminä. Vastauksia julkaistaan Kauneus ja Terveys -lehdessä Klinikka-sivuilla sekä terve.fi:ssä. Kaikkiin kysymyksiin emme valitettavasti voi vastata. Käsittelemme viestiäsi luottamuksellisesti. Poistamme sen 2 kuukautta vastaanottamisen jälkeen. Emme kerää tai säilytä mitään tietoja viestien lähettäjistä.