Terveys

Nuhaa, tukkoisuutta ja kirvelyä

20.12.2005 Terve.fi
Kysymys

Olen kärsinyt jo usean vuoden ajan oikeanpuoleisen sieraimen vasomotorisesta nuhasta. Ongelma on todella kiusallinen. Tilanne on pahentunut vuosien mittaan. Nykyään pelkkä suihkussa käynti laukaisee oireet: sierain on täysin tukossa ja sitä kirvelee. Ongelma pahenee ulos mennessä, lenkillä käynti on vaikeaa hengitysvaikeuksien vuoksi. Pahimmillaan tukkoisuus aiheuttaa oikean silmän kyynelkanavan tulehtumisen.

Tutkimuksissa todettiin oikean puolen poskiontelon jääneen kehittymättä. Allergiasta ei ole kyse. Mitkään lääkkeet eivät auta. Sierain poltettiin viime maaliskuussa, jonka jälkeen oireet pahenivat huomattavasti. Lääkärin mukaan mitään ei ole tehtävissä. Pelottaa tulevan talven kosteat ja kylmät ilmat, jolloin tilanne varmasti pahenee. Eikö asialle todellakaan voi mitään?

Vastaus
Vastaaja Antto Kajava
Työterveyslääkäri

Keskustelin korvalääkärin kanssa asiastasi. Lähdin siitä, että diagnoosi on oikea ja allergiat on poissuljettu. Oireiden kuvaus sopiikin diagnoosiin oikein hyvin. Poskiontelon kehittymättömyydellä ei ole asiaan mitään vaikutusta. Oikean sieraimen tukkoisuus viittaa siihen, että vasomotorisen nuhan lisäksi sinulla saattaa olla varsin turpeat niin sanotut nenäkuorikot, jotka tähän nuhan muotoon yhdistettynä aiheuttavat lisäongelman, sieraimen tukkeutumisen.

Tällaisessa tilanteessa kuorikoiden pienentäminen RFTA-menetelmällä voisi auttaa ainakin tukkeutumiseen. Kyse on lämpöenergiakäsittelystä. Kuorikoita voidaan käsitellä muullakin tavalla, mutta RFTA on varsin helppo ja yksinkertainen.

Vaikka toteat, että mitkään lääkkeet eivät auta, kysyn kuitenkin, onko Atrovent Nasal -nimistä valmistetta kokeiltu. Se on ainoa nimenomaan vasomotoriseen nuhaan sopiva lääkevalmiste, ja sitä suihkutetaan sieraimiin. Ainoa haitta on se, että hoito saattaa vaatia useita suihkauksia päivässä. Kyse ei ole kortisonivalmisteesta, vaan lääkkeestä joka rauhoittaa sierainten limakalvojen eritystä ja turvotusta muulla mekanismilla.

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi