Terveys

Miksi sormeni turpoavat huomattavasti?

27.3.2017 Terve.fi
Kysymys

Olen 26-vuotias nainen. Olen perusterve, ja liikakiloja on muutama. Minua vaivaa sormien huomattava turvotus. Välttelen suolaisia ruokia, enkä käytä suolaa ruoan­laitossa lainkaan. Silti vaiva ei häviä. Juon vettä pari litraa päivässä ja syön suhteellisen terveellisesti. Liikunta pahentaa oireita. Treenin jälkeen sormeni voivat olla niin turvonneet, etten saa käsiäni nyrkkiin. Lämpimällä säällä on sama vaikutus. 

Turvotus on vaivannut minua jo vuosia, mutta se on lisääntynyt parin vuoden aikana merkittävästi. Muualla raajoissa ei ole turvotusta, vaan vaiva kohdistuu vain sormiin. Mikä avuksi?

Vastaus
Vastaaja Antto Kajava
Työterveyslääkäri

On tärkeää arvioida, mistä sormiesi turvotus johtuu.

On todennäköistä, että turvotusta on muuallakin kehossasi, mutta sormissa havaitset vähäisenkin turvotuksen helposti. Ruokavaliossasi voi olla turvotusta aiheuttavia ­piirteitä. Saatat saada suolaa merkittävästi tavallista enemmän tai huomattavan niukasti proteiinia.  

Myös liian vähäinen suolan käyttäminen voi aiheuttaa turvotusta. Se onkin ensimmäinen mieleeni tuleva syy oireillesi. 

Kun urheilet, hikoilet suolaista nestettä. Jos juot liikunnan aikana pelkkää ­vettä, se laimentaa edelleen elimistösi suolapitoisuutta. Silloin neste ikään kuin karkaa veri­suonistasi kudoksiin ja aiheuttaa turvotusta. 

Juo seuraavalla treenikerralla urheilujuomaa, ­joka ­sisältää suoloja. Tarkkaile, muuttuuko turvotus ­aiempaan verrattuna. Jos näin tapahtuu, lisää seuraavaksi suolan käyttöä ruoassasi maltillisesti ja seuraa ­samalla oireitasi.

Verenpaine on myös syytä tarkistaa. Levossa ­normaali yläpaine on noin 110–140 ja alapaine noin 60–85. 

Jos ­arvosi poikkeavat toistuvasti, mene lääkäriin.

Lue myös:

Turvotus voi olla merkki kasvaimesta

Hoida jalkojen turvotus ja hikoilu 

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi