Terve.fi

apua - 33474

Ihotautien ja allergologian erikoislääkäri

Toni Aho
Julkaistu: 24.2.2004

Kysymys:

En tiedä, mikä päänahkaani vaivaa, se vain alkoi kutisemaan viime marraskuussa. Ensin takaraivolta muutamia viikoja, sitten muualtakin. Täit tulivat ensin mieleen! Ei havaintoja! Hilsettä ei ole, mutta kun oikein raapii, jotain jää kynsien alle. Kutinaa on myös kaulalla, hiusrajassa etenkin. Iho tuntuu erityisen kuivalta joka puolelta, ja olen rasvannut itseäni Tummelilla. Se on auttanut. Päänahkaan sain lääkäriltä lievää kortisoniliuosta, ei apua, päinvastoin, kuivuus lisääntyi! Kampaajalta ostetut Bio+ therapiashampoo, -hiusvesi ja -öljytuotteet olleet käytössä noin 1 kk…tuntuvat jonkin verran auttavan.

Näytä vastaus

Vastaus:

Kutinan syy voi olla moninainen. Kuiva iho kutisee paljon tervettä ihoa helpommin, mutta kutinaa voivat aiheuttaa myös muut ihoa ärsyttävät tilat, kuten tulehdukset ja tietyt ihosairaudet. Täit selittävät joskus kutinaa, mutta nehän ovat yleensä helposti nähtävissä hiuksia tarkastellessa. Kannattaa varoa tiheään toistuvia pesuja kuivattavilla, voimakkailla ja hajustetuilla shampoita silloin kuin iho on kuiva ja sen normaalit puolistusmekanismit häiriintyneet. Joskus hiuspohjaa ärsyttävät esim. hiusvärit tai muut, hiusten muotoiluun käytettävät kosmetiikkatuotteet. Myös atooppinen ihottuma voi ilmetä kuvaamallanne tavalla. Suosittelisin käymään lääkärillä, joka voi auttaa sopivan hoitokeinon löytämisessä. Toni Aho

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kun lähetät kysymyksen asiantuntijoille, toimitamme ne eteenpäin nimettöminä. Vastauksia julkaistaan Kauneus ja Terveys -lehdessä Klinikka-sivuilla sekä terve.fi:ssä. Kaikkiin kysymyksiin emme valitettavasti voi vastata. Käsittelemme viestiäsi luottamuksellisesti. Poistamme sen 2 kuukautta vastaanottamisen jälkeen. Emme kerää tai säilytä mitään tietoja viestien lähettäjistä.